oOo Metsäniherra kertoo.

Etusivu Foorumit Yleinen keskustelu oOo Metsäniherra kertoo.

Tämä aihe sisältää 9 vastaukset, 2 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Vares 2 vuotta, 7 kuukautta sitten.

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • Julkaisija
    Viestit

  • Metsäniherra
    Osallistuja

    Turvapaikanhakijoilla tehtiin rahaa: Luona kääntyi voitolliseksi – liikevaihto nousi yli 12 miljoonaa

    Luona maksoi avainhenkilöilleen bonuksen joulukuussa 2015, kertoo toimitusjohtaja.
    Luona maksoi avainhenkilöilleen bonuksen joulukuussa 2015, kertoo toimitusjohtaja.

    2.9.2016 14:22

    3 min
    Luettu (477)

    Muun muassa Espoon Nihtisillassa vastaanottokeskustoimintaa pyörittävän Luona Oy:n liikevaihto kasvoi ”räjähdysmäisesti” vuonna 2015, kun turvapakanhakijoita alkoi saapua Suomeen.

    Kaupparekisterin ja talousanalyysejä tekevän Balance Consultingin tietojen mukaan vuonna 2014 pääasiassa terveydenhuollon henkilöstövuokrausta tehneelle yritykselle liikevaihtoa kertyi 3,5 miljoonaa euroa. Viime vuonna Luona laajensi liiketoimintaansa vastaanottokeskustoimintaan ja sen liikevaihto nousi 16,3 miljoonaan euroon.

    Liikevaihto kasvoi vuodessa 12,8 miljoonaa euroa, eli noin 366 prosenttia. Tilinpäätöstiedoista on oikaistu muun muassa kertaluontoiset erät, kuten konserniavustukset.

    Luona Oy teki viime vuonna voitollista tulosta noin 65 000 euroa. Voitto ei ole liikevaihdon kasvuun nähden suuri. Edellisenä vuonna 2014 Luona teki tappiota 103 000 euroa.

    Luonan toimitusjohtaja Milja Saksi selittää, että yhtiö teki vuonna 2015 merkittäviä investointeja, jotka liittyivät kriisimajoitukseen, tuettuun asumiseen ja vastaanottokeskuspalveluihin.

    ”Nämä aloitukseen liittyvät kustannukset ovat vaikuttaneet yhtiön kannattavuuteen”, Saksi sanoo.

    Luona kasvatti pakolaiskriisin edetessä myös yhtiön henkilöstömäärää huimasti. Alkuvuonna 2015 Luonan palkkalistoilla oli noin 10 henkilöä. Loppuvuodesta työntekijöitä oli jo noin 250. Henkilöstökustannukset ovat nousseet täten merkittävästi ja johtoryhmään on palkattu lisää väkeä verrattuna vuoteen 2014.

    ”Vastaanottokeskuksien perustamisvaiheessa mukana olleille avainhenkilöille on maksettu bonus joulukuussa 2015”, Saksi sanoo.

    Suomen Kuvalehti pyysi Maahanmuuttovirastolta jo maaliskuussa 2016 tietoja vastaanottokeskustoiminnan vuoden 2015 menoista. Tilinpidosta selvisi, että turvapaikanhakijoiden määrä aiheutti valtiolle kustannuksia yhteensä 197,5 miljoonaa euroa.

    Yksityisistä vastaanottokeskuksista esimerkiksi Luona Oy laskutti valtiota noin 14,9 miljoonalla eurolla. Maahanmuuttoviraston tilinpidon mukaan Espoon Nihtisillan menot olivat vuonna 2015 noin 1,9 miljoonaa euroa.

    Nihtisillan vastaanottokeskusta on kritisoitu liian vähäisestä henkilökunnasta ja turvapaikanhakijat ovat valittaneet huonosta kohtelusta.

    Myös viranomaisten toiminta oli sekavaa syksyllä 2015, sillä yksityisiä vastaanottokeskuksia ei pystytty kilpailuttamaan hankintalain edellyttämällä tavalla.

    Joissakin tilanteissa yksityinen vastaanottokeskustoiminnan järjestäminen on koitunut liian kalliiksi. Suomen Kuvalehti uutisoi aiheesta maaliskuussa 2016.

    Tuolloin työ- ja elinkeinoministeriön kilpailupolitiikkaan perehtynyt hallitusneuvos Elise Pekkala sanoi SK:lle, että viranomaisten täytyy jatkossa kilpailuttaa yksityiset vastaanottokeskukset ja myös tarkoin määritellä tarjouspyynnössä se, mitä palveluntuottajilta vaaditaan.

    Myös sisäministeriön elokuussa 2016 julkaistu tarkastusraportti päätyi siihen tulokseen, että Maahanmuuttoviraston tekemät sopimukset yksityisten vastaanottokeskusten kanssa olivat osittain ongelmallisia ja toiminnan kustannukset kasvoivat merkittävästi.

    Vastaanottokeskusten määriä on nyt vähennetty ja menoja on saatu pienemmäksi. Myös sopimuksia on aikomus neuvotella uusiksi yritysten kanssa.

    Vuonna 2015 Suomeen tuli noin 32 500 turvapaikanhakijaa. Juha Sipilän (kesk) hallituksen linjausten mukaisesti ja Maahanmuuttoviraston päätösten tuloksena heistä noin kolmannes saa kielteisen turvapaikkapäätöksen. Tänä vuonna turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen arviolta 10 000.

    Turvapaikanhakijoilla tehtiin rahaa: Luona kääntyi voitolliseksi – liikevaihto nousi yli 12 miljoonaa

    Metsäniherra
    Osallistuja

    http://www.kauppalehti.fi/uutiset/sak-aloittaa-yt-neuvottelut/8tyAN4rN

    Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. 

    ………………

    SAK nimisen veroparatiisiyhtiön omistuksia:

    Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet: 970000 euroa

    Osakkeet ja osuudet: 32,1 miljoonaa euroa

    Joukkovelkakirjat ja muut saamiset: 10,6 miljoonaa euroa

    Omaisuutta kaikkiaan: 53 miljoonaa euroa

    Sijoitus- ja rahoitustoiminnan tuotot kulujen jälkeen: 2,2 miljoonaa euroa

    EI OLE AHNEUDELLA RAJAA !!!

    Metsäniherra
    Osallistuja

    Metsäniherra kirjoitti:

    Onko SAK nimisellä veroparatiisiyhtiöllä ja sen kovapalkkaisilla pomoilla ollut huono johtamiskulttuuri sekä innovaatioiden puute kun pitää aloittaa YT:t ?

    SAK:n verolinjaukset ? mutta eikös ne tee joku muu kuin rekisteröity järjestö ?:

    http://www.sak.fi/aineistot/julkaisut/esitteet-ja-julkaisusarja/sakn-verolinjaukset-20152019-2014-12-19

    SAK nimisen veroparatiisin omat verolinjaukset: ei makseta eikä olla maksettu ennenkään.

    https://www.uusisuomi.fi/asuminen/203258-230-000-jasenen-ay-liitto-perustelee-vvo-miljooniaan-kasvattaa-erityisesti

    SUOMI NOUSUUN NÄILLÄ EVÄILLÄ JA AJATUSMAAILMALLA ?! EI VITT…IKINÄ.

    #1608862 Ilmoita asiaton viesti

    Ay-liike kuppaa valtiolta verorahoja

    Ay-liike kuppaa valtiolta verorahoja

     21.11.2015  05:00  88  641  Harry Harkimo

    Yksikään vuokra-asuntoyhtiö VVO Oyj:n hallituksessa istuva ammattiyhdistysjohtaja ei suostunut kommentoimaan Yleisradiolle uutista, jossa kerrottiin, kuinka VVO on maksanut ay-liikkeelle viiden vuoden aikana lähes 50 miljoonaa euroa osinkoja.

    Hyvä tietysti, että joku yritys menestyy. Ongelmallisempaa on se, että näistä osingoista ei makseta sentin senttiä veroja, koska ammattiyhdistysliikkeen ei ”yleishyödyllisenä” yhdistyksenä tarvitse veroja maksaa.Vaikka samaan aikaan näyttää siltä, että ammattiyhdistysliikkeen toiminnan hyödyllisyys ei koidu kaikkia ihmisiä tai yhteiskuntaa kohtaan vaan sitä itseään. Mutta ehkä vielä ongelmallisempaa on pohtia sitä, mistä nuo osinkovarat ovat kertyneet: ne ovat seurausta siitä, että VVO on nostanut vuokriaan paikoin huimasti, vaikka elämme alhaisten lainakorkojen ja matalan kustannusnousun aikaa.

    Miksikö tämä on ongelmallista? Siksi, ettei ole sellaista irtisanomisuutista, jonka jälkeen koko ay-liike ei nostaisi päätään ja huomauttelisi suureen ääneen, kuinka omistajien ahneus on täysin kohtuutonta. Kuinka pienet ihmiset ja työläiset joutuvat kärsimään, kun mikään tuotto ei riitä, vaan pulliaisten selkänahoista raavitaan kaikki irti lähtevä ja vähän enemmänkin.Mutta entä kun ammattiyhdistysliike on itse omistajana? Yhtäkkiä on toinen ääni kellossa. Tai ei ole ääntä ollenkaan: ay-johtajia ilmeisesti hävettää niin paljon sanojensa ja tekojensa ristiriita, että he eivät kehtaa edes vastata toimittajien puheluihin. Nyt ei puhuta siitä, että pienituloisten asemaa ei saa kurjistaa eikä liian korkeiden voittoprosenttien kohtuuttomuudesta.

    VVO on nimittäin toiminut kuin normaali yritys. Se on nostanut hintojaan niin paljon kuin suinkin on pystynyt. Joissakin kohteissa vuokrankorotukset ovat olleet toistasataa prosenttia. Kaikille asukkaille korotus ei tarkoita välttämättä maailmanloppua, mutta yhteiskunnalle näillä korotuksilla on suuret seuraukset.Moni VVO:n asukas on asumistuen saaja. Kun vuokrat nousevat, kohoavat myös asumistuet sekä mahdollisesti muutkin tuet, joilla huolehditaan, että asumismenojen jälkeen käteen jää säällinen perustulo. Eli välillisesti ay-liike käyttää yhtiötään pumpatakseen valtiolta itselleen voittoja. Joista se ei siis maksa veroja.

    Vasta elokuussa VVO:n toimitusjohtaja Jani Nieminen lausui, että ”Olemme halunneet hinnoitella niin, että meillä asutaan pitkään. Olemme pystyneet pitämään maltillisen vuokrakehityksen.” Mutta ei vuokralaisten pitkäaikaisuus selitä mitenkään sitä, että yrityksen voittokate liikevaihdosta on yli 50 prosenttia – viime neljänneksellä 75 prosenttia.

    Sanonpahan vaan sen, että jos oltaisiin tasapuolisen oikeudenmukaisia, niin jokainen osingonsaaja maksaisi veroja voitoistaan.

    Eipäs ole Hienäluoma eduskunnassa tuosta verokuppauksesta metelöinyt eikä pitänyt puheenvuoroa , miksiköhän  :O

    #1609730 Ilmoita asiaton viesti

    Metsäniherra
    Osallistuja

    Äärivasemmiston väkivallan uhkaan puututtava

    Sisäasiainministeriö julkaisee puolivuosittain tilannekatsauksen niin sanotun väkivaltaisen ekstremismin ilmenemisestä Suomessa, mikä liittyy ministeriön tavoitteeseen ennaltaehkäistä ääriajattelun aiheuttamaa väkivallan uhkaa maassamme. Tilannekatsauksen tarkoituksena on lisätä kansallisen yhteisöverkoston jäsenten havainnot, julkiset lähteet sekä kansainväliset kokemukset. Viimeisin tilannekatsaus julkaistiin viime syyskuussa, joskaan muutoksia tammikuun tilannekatsaukseen ei ollut juurikaan tapahtunut.

    Ekstremistisiä rikoksia on tapahtunut sisäministeriön mukaan viimeisen puolen vuoden aikana muutamia kymmeniä. Näistä kymmenkunta on äärivasemmiston tekemiä. Katsauksessa todetaan, että Suomen äärivasemmisto on radikalisoitunut 2000-luvulla. – –

    Huolestuttavaa äärivasemmiston toiminnassa on hankkiutuminen tarkoituksella tilanteisiin, jossa se niin sanotusti käyttää väkivaltaa. Yhtenä esimerkkinä on juuri poliisin tai muun järjestyksenvalvonnan vastustaminen sekä poliittiseen vastapuoleen kohdistuvat vastamielenosoitukset. Internetin keskustelukanavien välityksellä äärivasemmistolla on tapana yllyttää väkivaltaan ja kerätä ihmisiä vastamielenosoituksiin, joihin usein valmistaudutaan ”kättä pitemmällä”. Vuoden 2011 aikana äärivasemmiston radikalisoituminen Suomessa oli selvästi nähtävissä useina tuhopolttoina ja vahingontekoina.

    Muualla Euroopassa arkipäivää ovat äärivasemmiston erityisesti kansallismielisiin poliitikkoihin kohdistama väkivalta. Esimerkkinä raportissa nostetaan esille niin sanotut antifasistit, joiden todetaan olevan sekä Ruotsissa että Suomessa osin samoja toimijoita kuin äärivasemmistolaisten anarkistien ja radikaalien vaihtoehtoliikkeiden parissa olevat. Ruotsissa antifasistien väkivalta on kohdistunut uusnatsien ja skinheadien lisäksi myös äärivasemmistolaisen maailmankatsomuksen muiksi ”vihollisiksi” katsomiin henkilöihin, kuten esimerkiksi oikeistolaisiin ja kansallismielisiin poliitikkoihin. Esimerkkinä voidaan mainita myös Saksa, jossa äärivasemmisto hyökkäsi elokuussa 2013 Vaihtoehto Saksalle-puolueen vaalitapahtumaan, ja välikohtaiseksessa loukkaantui useita henkilöitä. Kansallismielisiin poliitikkoihin kohdistunut vaino on jäänyt Suomessa vielä toistaiseksi uhkailun tasolle. Raportissa kuitenkin arvioidaan myös Suomesta löytyvän äärivasemmistolaisia aktivisteja, jotka ovat valmiita laittomaan toimintaan ”äärikansallismielisiksi” ja ”vahvasti” maahanmuuttovastaisiksi profiloituneita henkilöitä vastaan. – –

    Ääärivasemmiston toimintaa tulee tarkkailla, ja sen laittomuudet ja väkivallanteot on tuomittava samalla tavalla kuin muidenkin ryhmien. Kuitenkin julkisuudessa esimerkiksi jotkut vasemmistopoliitikot ovat jopa antaneet ymmärrystä mellakoinnille ja todenneet hyväksyvänsä yhteiskunnan omaisuuden tuhoamisen. Tällainen väkivallan tai vahingontekojen hyväksyminen päättäjiltä on vastuutonta, ja se voi pahimmassa tapauksessa radikalisoida äärivasemmiston toimintaa Suomessa entisestään. Lukuisat esimerkit muualta Euroopasta osoittavat, mihin äärivasemmiston radikalisoituminen voi pahimmillaan johtaa.

    Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27§:ään viitaten esitän asianomaisen ministeriön vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta äärivasemmiston aiheuttamaa väkivallan uhkaa saadaan ennaltaehkäistyä, eikä toiminta pääse radikalisoitumaan samalla tavalla kuin muualla Euroopassa?

    Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2014, Olli Immonen /ps.

    —————————————————————————————

    Kuten kuvasta näkyy, kyseessä on lainaus lähteestä: Uusi Suomi, Puheenvuoro 13.11.2014.

    #1609794 Ilmoita asiaton viesti

    Metsäniherra
    Osallistuja
    #1610075 Ilmoita asiaton viesti

    Metsäniherra
    Osallistuja

    Mielenkiintoista että selvitystilassa ja tuomiot saaneella firmalla on lähes viiden miljoonan kassa josta voi nostella palkkaa itselleen ja kavereille:
    Talvivaaran johtoryhmä nostaa yhä muhkeita palkkioita
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092322359507_uu.shtml

    #1615071 Ilmoita asiaton viesti

    Vares
    Osallistuja

    HYVÄÄ KIRJOITUSTA

    Muutaman kk eloillaan, muutetaan muualle tai poistuuvat. Asuntojen oville tuodaan useita kuormalavoja, joista ei missään nimessä saa ottaa täysin uusia kaapistoja, sänkyjä eikä muutakaan todella asiallisia ja kalliita myös uusia juttuja kuten pakastimia, sähköuuneja ja pesukoneita.

    Rahtu on todella värkätty kiertämään. Valokuvat osoitteineen paikallistettuina näistä kuormista on tarkoin kielletty maamme mediamme julkaisuisuihin.

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)

Alueelle ‘Yleinen keskustelu’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.