Ruotsin ja Turkin riita varjostaa Saariselän-kokousta
12.3.2010, 09.22 (päivitetty 20.05)
Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoglu varoitti Ruotsia vahingoittamasta lisää maiden suhteita, kun hän tapasi kollegansa Carl Bildtin Saariselällä tänään. Bildt puolestaan vakuutti tukevansa edelleen Turkin pyrkimyksiä liittyä Euroopan unioniin.
Ruotsin ja Turkin välille puhjennut kärhämä Armenian kansanmurhan tunnustamisesta varjostaa viikonloppuna Saariselällä pidettävää ulkoministerikokousta. Bildt ja Davutoglu osallistuvat seitsemän ministerin kokoukseen ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) kutsusta.
Kiista alkoi eilen, kun Ruotsin valtiopäivät päätti tunnustaa kansanmurhaksi satojentuhansien armenialaisten surmaamisen Ottomaanien valtakunnassa vuonna 1915.
Päätöksen jälkeen Turkki kutsui Ruotsissa olevan suurlähettiläänsä kotiin ja pääministeri Recep Tayyip Erdogan perui tälle kuulle suunnitellun vierailunsa Ruotsiin. Bildt pahoitteli syvästi valtiopäivien päätöstä sanoen, että historian politisointi tällä tavalla on väärin.
Viikonlopun epävirallinen kokous hakee uusia avauksia kahteen laajaan teemaan: EU:n rooliin maailmanpolitiikassa sekä unionin naapuruuspolitiikkaan.
Lisää uutisia
- Valvontakamera tallensi järkyttävän näyn: alaston mies söi toisen kasvoja 28.5.2012, 08.31
- YK raivostui 34 lapsen kuolemasta – “Valheiden tsunami” 28.5.2012, 07.17
- CNN: Syyrian kapinalliset hylkäävät rauhansuunnitelman 27.5.2012, 13.20
- San Franciscon Golden Gate 75 vuotta 27.5.2012, 12.32
- Harhaisku Afganistanissa? 8 kuoli 27.5.2012, 12.16
- Kreikkalaisraivo Facebookissa – Lehti: ”Nöyryytys” 27.5.2012, 09.56
- Lagarde lehdelle: Kreikalla takaisinmaksun aika 26.5.2012, 11.25
- Röyhkeä ehdotus kaatui: 59 € tupakka-askista 25.5.2012, 16.41
- Rauhanturvaajat tulituksen kohteena Afganistanissa 25.5.2012, 12.27
STT
Viikon varrelta
”En tiedä, kuka tässä on hullu, mutta lapsistahan tulee mielipuolia” - viikonloppu sosiaalipäivystyksessä
28.5.2012Sosiaalipäivystys on auki ympäri vuorokauden joka päivä. Sinne ottavat yhteyttä mielenterveys- ja päihdeongelmaiset, perheväkivallan uhrit ja tekijät, korkeasti koulutetut, työttömät, kantasuomalaiset, maahanmuuttajat, vanhukset ja asunnottomat. Heitä yhdistää yksi asia: hätä.Lue koko juttu, KommentitPaula Sallinen

