Iranin vallankumouskaarti pidättäisi oppositiojohtajat
9.8.2009, 23.35 (päivitetty 10.8.2009, 07.14)
Iranin vaikutusvaltainen vallankumouskaarti vaatii oppositiojohtajien pidättämistä. Kaartin komentajan Yadollah Javanin mukaan muun muassa oppositiojohtaja Mirhossein Mousavi ja Iranin uudistusmielinen ex-presidentti Mohammed Khatami lietsoivat vaalien jälkeisiä mielenosoituksia.
- Oikeus- ja turvallisuusviranomaisten pitäisi mennä heidän peräänsä, pidättää heidät ja rangaista heitä, Javan kirjoitti kaartin viikkojulkaisussa.
Kesäkuisten presidentinvaalien jälkeisissä levottomuuksissa on pidätetty satoja mielenosoittajia. Iran on myöntänyt, että osaa vangituista on kidutettu vankilassa. Ainakin kolme ihmistä on kuollut telkien takana hämärissä olosuhteissa.
Iranissa istuu vangittuna myös kolme Yhdysvaltain kansalaista. Heidät pidätettiin lähellä Irakin Kurdistanin rajaa, jossa he olivat olleet vaeltamassa. Yhdysvallat on vaatinut amerikkalaisten vapauttamista.
Lisää uutisia
- Valvontakamera tallensi järkyttävän näyn: alaston mies söi toisen kasvoja 28.5.2012, 08.31
- YK raivostui 34 lapsen kuolemasta – “Valheiden tsunami” 28.5.2012, 07.17
- CNN: Syyrian kapinalliset hylkäävät rauhansuunnitelman 27.5.2012, 13.20
- San Franciscon Golden Gate 75 vuotta 27.5.2012, 12.32
- Harhaisku Afganistanissa? 8 kuoli 27.5.2012, 12.16
- Kreikkalaisraivo Facebookissa – Lehti: ”Nöyryytys” 27.5.2012, 09.56
- Lagarde lehdelle: Kreikalla takaisinmaksun aika 26.5.2012, 11.25
- Röyhkeä ehdotus kaatui: 59 € tupakka-askista 25.5.2012, 16.41
- Rauhanturvaajat tulituksen kohteena Afganistanissa 25.5.2012, 12.27
STT
Viikon varrelta
Suomalainen pankkiasiakas on uskollinen kuin spanieli
28.5.2012Vain reilut neljä prosenttia asiakkaista vaihtaa pankkia vuosittain. Luku on kansainvälisesti vertaillen varsin alhainen.Lue koko juttu, KommentitMarkku Hurmeranta

