TV-maailma

Tv-viikko 18: Jälkiä jättämättä, Vinyylimania ja Harvoin tarjolla

Jälkiä jättämättä alk. su 6.5. klo 22.35 MTV3

SARJA PALAA RUUTUUN Teinityttö Rosie Larsenin murhatutkimusten ympärille kiedottu Jälkiä jättämättä on rikoskehyksestään huolimatta myös hienoa draamaa, joka kakkoskaudellaan jatkaa moniulotteisten roolihahmojen, sivujuonteiden ja yllätyskäänteiden parissa. 

Erinomaisesti roolitetun sarjan keskushahmo on etsivä ja yksinhuoltaja Sarah Linden (vakuuttava Mireille Enos), joka on ihastuttava poikkeus jenkkisarjojen mallinukkekuvastosta: vakava, meikitön, villapaitaan pukeutuva punapää pesee kasvonsa yleisessä vessassa eikä söpöile kenellekään. Lindenin suunnitelmat uudesta elämästä Kaliforniassa tyssäävät Rosien murhatutkimuksiin, ja työpaineiden lisäksi häntä painaa teini-ikäisen pojan pettymys.

Muita keskeisiä hahmoja ovat Rosien vanhemmat, rikollisen menneisyytensä vaivaama isä  (Brent Sexton) ja surusta sekaisin oleva äiti (Michelle Forbes). Pakkaa sekoittavat myös Lindenin kollega, narkkaritaustainen Holder (Joel Kinnaman) sekä puhtoisen imagonsa taakse piiloutunut poliitikko Darren Richmond (Billy Campbell).

Ykköskauden lopussa näytti siltä, että Richmond olisi murhan takana, mutta kakkoskauden ensimetreillä asetelma muuttuu jälleen.  Linden alkaa epäillä salaliittoa eikä luota enää keneenkään. Vainoharha tarttuu vastustamattomasti katsojaan.

Iina Alanko

Dante – näkyjä helvetistä su 6.5. klo 22.05 Teema

DOKUMENTTI Arte-kanavan dokumentti vuodelta 2006 purkaa hyvin italialaisen Dante Alighierin käänteentekevää runoteosta Jumalainen näytelmä. Se syntyi jo 1300-luvulla, mutta antaa perspektiiviä niillekin, joiden kosketus myytteihin on Da Vinci -koodien ja heavyn varassa. Kriisiaikoina Dante kaivetaan hyllystä.

Rakastettuaan ikävöivä Dante matkustaa minämuotoisessa teoksessa suppiloista syvimpään, helvettiin. Hän saa oppaakseen edesmenneen antiikin Rooman runoilijan Publius Vergiliuksen. Varoitusteksti portilla on tunnetuin Dante-sitaatti: ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.”

Tuskanvaikerrusten helvetti jakautuu yhdeksään piiriin. Syvimmällä ikijäähän jämähtänyt kolmipäinen Lucifer ahmii suihinsa Julius Caesarin ja Jeesuksen pettäneitä miehiä.

Gustave Doré kiteytti hyytävissä puupiirroksissaan runoelman kuvallisuuden. Muun muassa professori Carlo Ossola ja Dante-kääntäjä Jacqueline Risset selostavat, kuinka vaikuttavasti Jumalainen näytelmä oli siihenastisten maailmankuvien summa.

Jussi Karjalainen

Vinyylimania ma 7.5. klo 21.00 Teema

DOKUMENTTI Paolo Campanan vuosien ajan ympäri maailmaa kuvaama omakustanne-elokuva kertoo vinyylilevyn viehätyksestä. Dokumentin näkökulmana onkin henkilökohtainen rakkaudentunnustus yhdelle musiikin tallennusmuodolle. Se sopii lähinnä heille, jotka ovat jo valmiiksi samaa mieltä kuin Campana. Muissa se voi herättää huolestusta.

Digitaalimusiikilla tai cd-levyllä ei ole luonnetta. Analogisella vinyylillä on. "Cd on valhe", toteaa tiskijukka Eddie Piller ja selittää, että cd:ltä tulee vääränlainen ääniaalto. Olut kädessä höpöttävä Piller ei ole ainoa, joka saa harrastuksen kuulostamaan vähän todellisuudesta vieraantuneiden (ja poikkeuksetta miespuolisten) hiippareiden puuhalta. Olennaisinta kysymystä – puhutaanko esineiden luomasta turvallisuuden tunteesta vai omistamisen pakkomielteestä – Campana ei dokumentissa esitä.

Kun Campana tapaa kansisuunnittelijalegenda Peter Savillen, puhutaan kerrankin konkreettisesta asiasta, New Orderin imagosta. Keskustelun selkeys johtunee siitä, että toisin kuin muut haastatellut, Saville ei ole levynkerääjä. Heti perään kuullaan lupaavaa tarinaa länsivinyylien salalevityksestä 1980-luvun Prahassa, mutta sekään ei pitkään Campanaa kiinnosta.

 Tekniikkaintoilijatkin innostunevat, kun tutustutaan japanilaiseen keksintöön: laserilla toimivaan vinyylisoittimeen. Iäkäs herrasmies tunnelmoi italialaisen kulttielokuvan teemamusiikin parissa seitsemäntuumaisen vinyylin kuvakansi kädessään. Levynkansi on kaunis. Ja levy hyvin harvinainen.

Kalle Kinnunen

Ylämaan kettu alk. ke 9.5. klo 17.10 TV1

Ylämaan kettu kertoo pienestä skotlantilaiskylästä, jossa virkavaltaa edustaa Hamish Macbeth (Robert Carlyle). Miehen persoonallisessa tavassa valvoa lakia korostuu yhteisöllisyys ja inhimillisyys. Pikku rikkeitä katsotaan sormien läpi, mutta entisen heilan seuralaisen autosta Macbeth potkaisee valon rikki ja antaa sakot päälle.

Nelosella aiemmin useaankin otteeseen nähty ohjelma tuo mieleen TV2:n maaseutusarjat. Pienen kalastajakylän erikoisissa hahmoissa on jotain samaa kuin esimerkiksi Karjalan kunnailla -sarjan Miikkulan kylän henkilögalleriassa. Tällaiseen periferian kuvaukseen suomalaisten on helppo samastua.

Toinen syy suosioon on karismaattinen Robert Carlyle. Hyvä ja paha käyvät ikuista taistelua muuntautumiskykyisen luonnenäyttelijän kasvoilla. Läpimurtonsa valkokankailla Carlyle teki samoihin aikoihin, kun Ylämaan kettua kuvattiin. Rooli Trainspottingin raivohulluna Begbienä oli kuin vastakohta Housut pois -elokuvan sympaattiselle perheenisälle.

Viime vuosina Carlyle on tehnyt lähinnä televisiorooleja. Vuonna 2009 hän ilmoitti olevansa kyllästynyt brittielokuvien jatkuviin ongelmiin. Laman myötä taiteellisesti kunnianhimoiset projektit viivästyivät ja peruuntuivat jatkuvasti. Helpompi ja leveämpi leipä löytyi Kanadassa kuvattavasta scifi-sarjasta Stargate Universe.

Ylämaan kettua tehtiin kolmen kauden ja 20 jakson verran vuosina 1995–97, joten jo ennen kesää kaikki jaksot on nähty.

Onnimanni Liukkonen

Harvoin tarjolla alk. ke 9.5. klo 21.20 TV1

Keväällä 2008 ensiesitetty Harvoin tarjolla on taattua käsikirjoittaja Johanna Hartikaisen laatua, hauska ja terävä kuvaus tämän päivän suomalaisista. Hartikainen ei tarraa vanhentuneisiin kansallisiin kliseisiin tai maalaiskomedioiden perustyyppeihin, vaan kuvaa aitoa arkea. Nyt ohjaajana on elokuviakin (Tuhlaajapoika, Juoksuhaudantie) tehnyt Veikko Aaltonen.

Miljöö on puutalolähiö, jossa asuu ennen kaikkea luovissa ammateissa toimivia aikuisia, kuten valokuvaaja, laulaja ja toimittaja – toisaalta myös putkialan yrittäjä ja ortopedi – sekä tietysti heidän lapsiaan. Kun seudulle suunnitellaan vammaisten taloa, asukkaat yllyttävät toisensa vastustamisvimmaan ja alkavat kerätä nimiä laitosta vastaan. Talojen arvohan saattaisi laskea.

Ovatko nämä keskiluokkaiset pärjääjät tavallista itsekkäämpiä? Ehkä he vain säikähtävät: piilevä turvattomuuden tunne kiehahtaa hysteriaksi. Pelot tuntuvat kärjistettyinäkin aidoilta, jos eivät hyväksyttäviltä. Ja ylihuolehtivaiset vanhemmat voivat saada pahaa aikaan suojelemalla lapsiaan, joita he silti kuitenkaan eivät ehdi kuunnella.

Kalle Kinnunen