Plaza

Yleisurheilun MM-kisat Osaka 24.8.-2.9.2007

7.8.2007, 12.25

osaka yleisurheilun mm-kisatPlazan kisaosiossa on kaikki! Kisaohjelma kertoo yksittäisten lajien alkamisajat sekä paikalliseen että Suomen aikaan. Tulokset saat uutisseurannasta heti tuoreeltaan. Terveiset ja kannustukset Suomen kisajoukkueelle voit lähettää sille varatussa osiossa. Tarjolla on myös voimassa olevat Suomen ja maailmanennätykset sekä kauden kärkitulokset.

Tule mukaan kisatunnelmaan!

Keihäänheiton maailmanmestari Tero Pitkämäki palasi maanantaina iltapäivällä Suomeen Osakan MM-kisoissa. Lentokentällä Pitkämäkeä odotti juhlallinen vastaanotto ja paikan päällä oli mm. kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin. Lentokentällä Wallin piti Pitkämäelle onnittelupuheen.

Tero Pitkämäestä tuli sunnuntaina neljäs miesten keihään maailmanmestaruuden voittanut suomalainen. Aiemmin suomalaisista olivat voittaneet keihään MM-kultaa Seppo Räty 1987, Kimmo Kinnunen 1991 ja Aki Parviainen 1999. Naisten keihäässä Tiina Lillak voitti kultaa 1983. Olympiakisoissa suomalaisista ovat keihäskultaa juhlineet viimeksi Heli Rantanen Atlantassa 1996 ja Tapio Korjus Soulissa 1988.

Tero Pitkämäki pääsi juhlimaan pitkään metsästämäänsä suurvoittoa tänään sunnuntaina Osakassa, kun mies kiskaisi MM-kultaa ennen Norjan Andreas Thorkildseniä. Pitkämäki oli kisassa ylivoimainen ykkönen, sillä sekä toisella kierroksella heitetty 89,16 että myös lopullinen voittoheitto 90,33 olisivat molemmat riittäneet ykkössijaan. Pronssia nappasi USA:n Breaux Greer.

Lue lisää

Kroatian Blanka Vlasic kesti ennakkosuosikin paineet ja nappasi MM-kultaa tuloksella 205 sunnuntaina Osakassa. Vlasic yritti myös kolme kertaa uudesta maailmanennätyskorkeudesta, mutta Bulgarian Stefka Kostadinovan 20 vuotta vanha ME-tulos 210 kesti vielä toistaiseksi. Toiseksi Vlasicin jälkeen sijoittui Venäjän Anna Chicherova ja Italian Antonietta Di Martino nappasi pronssia. Venäjän Jelena Slesarenko jätettiin neljänneksi ja Jekaterina Savchenko viidenneksi.

Lue lisää

USA otti odotetusti MM-kultaa niin naisten kuin myös miestenkin pitkässä viestissä. Naisten 4x400 metrin taistossa USA:n jälkeen kakkoseksi kirmasi Jamaikan joukkue ja Iso-Britannia otti pronssia ennen Venäjää. Miesten puolella USA:n jälkeen toisena maalilinjan ylitti Bahama ja pronssit ripustetaan Puolan joukkueen jäsenten kauloihin.

Lue lisää

Tero Pitkämäki kesti mitalipaineet hienosti ja kiskaisi MM-kultaa Osakassa sunnuntaina. Pitkämäki pelasti Suomen yleisurheilumaineen maailmanmestaruudellaan. Suomalaisen keihäs lensi voittolukemiin 90,33 viimeisellä heitolla. Pitkämäen toiseksi pisin kaari 89,16 toiselta heittokierrokselta olisi sekin riittänyt MM-kultaan. Norjan Andreas Thorkildsen otti hopeaa 88,61 metrin kaarellaan ja USA:n Breaux Greer nappasi pronssia 86,21 metrin kiskaisullaan.

Lue lisää

Bahrainia edustava Mariam Yusuf Jamal pinkoi naisten 1 500 metrin maailmanmestariksi Osakassa sunnuntaina. Jamal pysäytti kellot aikaan 3.58,75 ja jätti toiseksi juosseen Venäjän Jelena Sobolevan 24 sadasosan päähän. Ukrainan Irina Lishchynska taisteli MM-pronssia. Bulgarian Daniela Jordanova jätettiin neljänneksi ja Marokon Mariem Selsouli viidenneksi.

Lue lisää

Kenian Alfred Yego pinkoi kokeneiden kilpakumppaneidensa harmiksi 800 metrin yllätysmestariksi sunnuntaina Osakassa. Yego pysäytti tiukassa kisassa kellot aikaan 1.47,09. Kanadan Gary Reed nappasi hopeaa jääden Yegosta vain yhden sadasosan. Venäjän Juri Borsakovski juoksi pronssille. Ugandan Abraham Chepkirwok oli taiston neljäs ja Wilfred Bungei viides.

Lue lisää

Ex-kenialainen, nykyisin Yhdysvaltoja edustava Bernard Lagat teki sunnuntaina MM-kisahistoriaa voittamalla 5 000 metrin MM-kultaa. Lagat voitti jo Osakassa 1 500 metrin kultaa ja on kautta aikain ensimmäinen juoksija MM-kisojen historiassa, pystynyt voittamaan sekä 5 000 metriä että 1 500 metriä samoissa karkeloissa. 5 000 metrin kakkoseksi pinkoi Kenian Eliad Kipchoge. MM-pronssia nappasi Ugandan Moses Kipsiro. USA:n Matthew Tegenkamp oli juoksun neljäs ja Etiopian Tariku Bekele viides.

Lue lisää

Yleisurheilun MM-kisat Osakassa:

Lue lisää

USA:n sprintteritykki Tyson Gay tavoittelee kolmea kultamitalia myös ensi kesänä Pekingin olympialaisista. Osakan MM-kisoissa Gay pinkoi 100 metrin ja 200 metrin voittoon sekä nappasi kolmannen kultansa lauantaina 4x100 metrin viestistä. Gay kertoo, että huikean menestyksen jälkeen Japanissa, ensi kesän olympialaisissa voi olla vain yksi tavoite - kolme kultaa.

Lue lisää

Yleisurheilun MM-kisoissa Japanin Osakassa on paljastunut ensimmäinen dopingkäry. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF kertoi sunnuntaina, että kisoissa on paljastunut ensimmäinen positiivinen A-näyte. Ylen mukaan IAAF kertoo urheilijan nimen, jos myös B-näyte osoittautuu positiiviseksi. Lopullinen varmistus asiaan saadaan ensi viikolla. Positiivisen näytteen antanut urheilija ehti osallistua lajiinsa ennen käeryn paljastumista.

Lue lisää

Yhdysvallat on ollut ylivoimainen yleisurheilun MM-kisoissa Japanin Osakassa, jos vertailupohjana käytetään mitalitaulukkoa. USA on kahminut ennen päätöspäivää sunnuntaita peräti 11 kultaa, 4 hopeaa ja 7 pronssia. Toisena oleva Venäjä on kerännyt lähes puolet vähemmän mitalisijoja kuin 22 mitalia kerännyt Yhdysvallat. Venäjän saldo on 4 kultaa, 7 hopeaa ja 2 pronssia. Kestävyysjuoksu mahti Kenia on taulukossa kolmantena ja toinen kestävyysjuoksumaa Etiopia neljäntenä. Saksa on mitalitaulukon viides, Tshekki kuudes ja Australia seitsemäs.

Lue lisää

Suomen mitalitoiveet on kasattu jo pitkään keihäänheittäjä Tero Pitkämäen harteille. Suomen mitalisarake näyttää ennen päätöspäivää sunnuntaita edelleen nollaa ja painetaakkaa keihäsmiesten harteilla kasvaa kasvamistaan. Osakan keihään MM-finaali heitetään tänään 13.30 alkaen ja mitalia tavoittelee Pitkämäen lisäksi myös Teemu Wirkkala ja Tero Järvenpää. Pitkämäen epäonnistuessa karsinassa, ovat pessimistisimmät heittämässä pyyhkeen kehään mitalin osalta, mutta itse Pitkämäki on levollisilla mielin ennen kisaa.

Lue lisää

Tshekkiläinen 10-ottelu -ikoni Roman Sebrle haluaa jatkaa uraansa aina Lontoon vuonna 2012 järjestettäviin olympialaisiin asti. 32-vuotias Sebrle on jo voittanut niin olympia- kuin myös MM-kultaakin sekä kaksi Euroopan mestaruutta. Mies ei kuitenkaan suunnittele vielä eläköitymistä, vaan haluaa jatkaa huipulla Lontooseen asti. Lauantaina Sebrle voitti 10-ottelun MM-kultaa Japanin Osakassa. Tshekin nimissä on lajin maailmanennätys 9 026 pistettä vuodelta 2001.

Kenian Catherine Ndereba voitti kultaa Osakan MM-kisojen päätöspäivän aloittaneella naisten maratonilla. Ndereba käytti matkaan aikaa 2.30.37. Hopeaa otti Kiinan Chenxiu Zhou ja pronssia Japanin Reiko Tosa, joka toi samalla isäntämaalle kisojen ensimmäisen mitalin. Ndereba voitti MM-kultaa myös Pariisissa 2003. Hänellä on lisäksi hopeiset mitalit Ateenan olympiakisoista ja Helsingin MM-kisoista.

Lue lisää

USA dominoi pikaviestejä

1.9.2007, 16.24

Yhdysvallat juoksi odotetusti kultaan niin naisten kuin myös miestenkin 4x100 metrin viestijuoksussa. Naisissa USA joutui kuitenkin ahtaalle, sillä Jamaikan 100 metrin MM-voittaja Veronica Cambell juoksi lähes kiinni Yhdysvaltojen ankkurin Torri Edwardsin ja eroa näiden maiden välille jäi lopulta vain kolme sadasosaa. MM-pronssia nappasi yllättäen Belgia piinkovan ankkurinsa Kim Gevaertin johdolla.

Lue lisää

USA:n Brad Walker taivutti seipäänsä MM-kultaan oikeuttaneeseen tulokseen 5.86 yleisurheilun MM-kisoissa Japanin Osakassa lauantaina. Walkerin jälkeen hopealle hyppäsi Ranskan Romain Mesnil samalla tuloksella. Walkerin sarja oli kuitenkin puhtaampi ja mies pääsi juhlimaan MM-kultaa. Pronssia pokkasi Saksan Danny Ecker tuloksellaan 5.81. Eckerin lisäksi tuloksen 5.81 ylitti myös viisi muuta hyppääjää. Parhaimman sarjansa ansiosta Eckerin kaulaan ripustettiin pronssinen mitali.

Lue lisää

Tshekin Roman Sebrle taisteli 10-ottelun maailmanmestaruuteen Japanin Osakassa lauantaina. Jamaikan Maurice Smith oli voitossa kiinni toiseksi viimeiseen lajiin asti, mutta kokenut Sebrle nousi ykköstilalle haamuheitollaan keihäässä. Viimeisessä lajissa 1 500 metrin juoksussa Jamaikan Smith ei pystynyt repimään riittävää eroa tshekkiin, vaan Sebrle otti MM-kultaa olympiavoiton ja EM-kullan jatkoksi. Lopulta eroa jäi Sebrlen ja Smithin välille 32 pistettä.

Lue lisää

Tshekin Roman Sebrlen haamuheitto 10-ottelun yhdeksännessä lajissa keihäänheitossa nosti vanhan mestarin haastajien edelle ennen päätöslajia 1 500 metrin juoksua. Tshekin huippukaari 71.18 antoi Sebrlelle peräti 907 pistettä, kun Jamaikan ennen keihästä 10-ottelua johtanut Maurice Smith joutui tyytymään 53.61 metriin ja 642 pisteeseen. Ennen 1 500 metrin juoksua Sebrlen etumatka on 44 pistettä.

Lue lisää

Takaisin ylös