Kohujuoksija Semenya palaamassa kilparadoille
13.1.2010, 15.33 (päivitetty 16.45)
Yleisurheilun Berliinin MM-kisoissa myrskynsilmään joutunut Caster Semenya aikoo osallistua kansainvälisiin kilpailuihin, vaikka hänelle tehdyn sukupuolitestin tuloksia ei ole vielä julkistettu.
Semenyan valmentaja Michael Seme kertoi uutistoimisto AP:lle, että naisten 800 metrin hallitseva maailmanmestari saa juosta kilpailuissa. Seme kertoi kuulleensa asiasta Semenyaa edustavilta lakimiehiltä.
Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF kertoi vain muutama tunti ennen Berliinin 800 metrin MM-finaalia, että se oli määrännyt Semenyan sukupuolitestiin. Vahvarakenteinen Semenya voitti kilpailun ylivoimaisesti.
IAAF:n tiedottajan Nick Davies ei osannut arvioida, kuinka kauan testitulosten analysointi vielä kestää.
Semenya joutui testiin myös kotimaassaan Etelä-Afrikassa ennen viime kesän MM-kisoja. Syyskuussa australialaislehdet uutisoivat, että Semenyalla olisi sekä naisen että miehen sukuelimet, mutta IAAF ei ole suostunut kommentoimaan väitteitä.
Lisää uutisia
- Tampereella kolme junioria rikkoi MM-rajan 27.5.2012, 23.16
- Tähti kelasi mainioita aikoja Liverpoolissa 27.5.2012, 20.47
- Juoksijalegenda Gebreselassieta ei nähdä Lontoossa 27.5.2012, 20.23
- Korir ja Söderlund tekivät kkk-tulokset 27.5.2012, 20.06
- Brassiottelija loukkaantui Itävallassa 27.5.2012, 17.23
- Seitsenottelija Sotherton lopettaa uransa 27.5.2012, 16.51
- Kangas juoksi kaikkien aikojen kolmanneksi kovimman suomalaisajan 27.5.2012, 07.09
- Lehtolalla vaatimaton voittokaari keihäskisassa 26.5.2012, 23.21
- Bergiuksen tulos Suomen kaikkien aikojen kolmonen 26.5.2012, 22.02
- Jere Bergius seipäässä 572, olympiaraja rikki 26.5.2012, 17.23
- Bergdahl ja Heinä kauden kärkiaikoihin Saksassa 26.5.2012, 10.04
- Lavillenielle kova seivästulos 25.5.2012, 23.17
- Pitkämäki kehno, Åstrand alitti EM-kisojen a-rajan 25.5.2012, 21.57
- Bolt pettymys, kymmenen sekuntia ei alittunut 25.5.2012, 20.52
- Kiekko lensi Vuosaaressa yli EM-rajan 25.5.2012, 06.45
- Niclas Sandells juoksi Oslossa huippuajan 24.5.2012, 22.36
Sport Content Oy

