Plaza

Kanervo alitti Bryggaren tuloksen

25.6.2012, 12.24

Helsingin IFK:n Jussi Kanervo juoksi Mannheimin kansainvälisessä Juniorigaalassa 110 metrin aitajuoksussa uuden 19-vuotiaiden Suomen ennätyksen 13,63. Hienosti onnistuneet suomalaiset saavuttivat kilpailuissa yhteensä viisi palkintosijaa.

Kanervo voitti alkueränsä ajalla 13,66 ja oli finaalin kolmas ajalla 13,63. Molemmat olivat Suomen ennätyksiä. Toisena kilpailupäivänä hän voitti ylimääräisen kilpailun vielä paremmalla ajalla 13,57.

Toisen kilpailupäivän tulosta ei voitu vahvistaa jo kolmanneksi Suomen ennätykseksi saman viikonlopun aikana, sillä myötätuulen voimakkuus oli pikkuhivenen liian voimakas 2,1 metriä sekunnissa.

Vuonna 1977 Arto Bryggare juoksi juniorina 13,66 ja voitti samana vuonna junioreiden Euroopan mestaruuden. Vuonna 1990 puolestaan Antti Haapakoski juoksi juniorina 13,65 ja voitti samana vuonna junioreiden maailmanmestaruuden.

Kanervon tämän vuoden päätavoite on junioreiden MM-kilpailuissa Barcelonassa heinäkuussa. Nykyisin juniorit ylittävät 99,1 sentin korkuisia aitoja. Bryggare ja Haapakoski juoksivat tuloksensa 106,7-senttisin miesten aidoin.

Jonna Berghem juoksi kahdesti kolmanneksi

Hangö Idrottsklubbin Jonna Berghem ja Karhulan Urheilijoiden Jatta-Juulia Hanski juoksivat kumpikin uudet ennätyksensä sekä päälajissaan 100 metrin aitajuoksussa että sivulajissaan 200 metrillä.

Aitajuoksussa Berghem oli kolmas ajalla 13,59 ja Hanski neljäs ajalla 13,71. Kumpikin suorastaan murskasi junioreiden MM-rajan, joka on 14,24. Aitojen korkeus on sama kuin naisillakin.

Lisäksi Berghem yllätti venymällä 200 metrillä kolmanneksi voittaessaan D-erän 3,1 sekuntimetrin myötätuuleen ajalla 23,99. MM-raja on 24,56, mikä on sama kuin Berghemin ennätys ilman myötätuulta. Hanski voitti E-erän ennätyksellään 24,75.

Arttu Kangas oli toinen kuulantyönnössä

Kankaanpään seudun Leiskun Arttu Kangas oli kuulantyönnössä toinen tuloksella 20,24. Hänen kaikki viisi mitattua työntöään kantoivat vähintään 19,84 ja kolme yli 20 metrin. Kuivasjärven Auran Matti Sivonen oli kuudes tuloksella 18,67.

19-vuotiaiden ikäluokassa työnnetään kuusikiloista kuulaa. Barcelonan MM-kilpailuiden tulosraja on tasan 18 metriä. Junioreiden tämän vuoden maailmantilastossa Arttu Kangas sijoittuu neljänneksi.

Ylöjärven Urheilijoiden Joni Karvinen heitti keihästä neljänneksi parhaiten 71,69 ja Noormarkun Nopsan Ilmari Lahtinen moukaria kuudenneksi parhaiten 70,04. Molemmat ylittivät MM-rajan useilla metreillä.

Kristian Pulli loikki kolmanneksi

Kaipolan Vireen Kristian Pulli oli kolmiloikassa kolmas tuloksella 15,35 ja Kenttäurheilijat-58:n Tuomas Kaukolahti seitsemäs tuloksella 14,80. Pituutta Pulli hyppäsi 720 ja Kaukolahti ensi kerran yli seitsemän metrin 716.

Oona Hujanen Helsingin Kisa-Veikoista oli 400 metrin aitajuoksussa yhdeksäs alittaen MM-rajan ajalla 60,68. Kenttäurheilijat-58:n Ville Lampinen kiri 800 metrin B-erässä toiseksi ajalla 1.52,64. Yhteistuloksissa hän oli kymmenes.

Mannheimin kaksipäiväinen Juniorigaala on vakiinnuttanut asemansa maailman tärkeimpänä jokavuotisena juniorikilpailuna, johon osallistuu suuri joukko oman ikäluokkansa maailman parhaimmistoa. Se järjestettiin tänä vuonna jo 19. kerran.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös