Viikon vieras: Seppo ”Sedu” Koskinen
6.6.2008
Salttu
Stadionin tämän viikon vieras Seppo ”Sedu” Koskinen on tullut tutuksi menestyvänä liikemiehenä ja ravintoloitsijana. Hän oli kuitenkin myös nuoruudessaan pääsarjatason jalkapalloilija. Urheilu ja erityisesti golf ja jalkapallo ovat edelleen lähellä hänen sydäntään.
Vietit nuoruutesi Valkeakoskella ja pelasit aktiivisesti jalkapalloa. Kuinka vakavissasi pelasit silloin jalkapalloa?
- Kyllä se varmasti on kaikkien toiveissa ja tavoitteissa, kun ollaan junnuja. Elämään mahtuu tasan yksi asia ja se on urheilu ja jalkapallo. Silloin oli ajatuksissa voiko sitä tehdä aina ja vanhemmiten ajatukset tietenkin hieman muuttuvat.
Pelasit 1970-luvun lopulla pari kautta Hakassa SM-sarjaa. Mihin se kariutui, että lopullinen läpimurto huipulle jäi tekemättä.
- Olin vasta 20-vuotias, kun lopetin Hakassa. 18-vuotiaana nousin joukkueeseen mukaan. Ensimmäisen vuosi oli lähinnä harjoittelua. Olin aina kokoonpanossa ja pääsin neljästi pelaamaan. Seuraavalla kaudella keväällä meni tärkeässä vaiheessa nilkka ympäri ja myös seuraavana keväänä. Niistä tuli parin kuukauden tauko ja siitä on hankala nousta takaisin, varsinkin kun Hakalla oli kasassa silloin niin kova joukkue. Silloin tuli tuplamestaruus. Sitten kun on vähän kärsimätön luonne, niin siinähän se sitten on.
Jäikö niistä ajoista jotain hampaankoloon?
- Ei jäänyt. Kohtalo vie elämää ja olen iloinen, että satuin löytämään elämästäni muita asioita. Siinä vaiheessa tietenkin tuli jo miettineeksi muitakin asioita kuin pelkästään jalkapalloa. Ja hyvä niin. Asiat ovat menneet sen jälkeen paljon paremmin. Kivat muistot sieltä on ja nyt, kun tämä uusi Hakan kuvio tuli, niin tämä on paljon parempi juttu kuin olisi jäänyt jalkapalloilijana eläkkeelle ja olisi polvet ja nilkat muhkuroilla.
Potkiko edelleen palloa vai miten liikut nykyään?
- Golf on tällä hetkellä pääharrastus. Tänä keväänä olen pelannut jo yli 40 kierrosta ja siitä tulee aina yli 10 kilometriä päivässä. Se on hyvä laji. Jos kävelyn suorittaa vielä ripeästi, niin se on hyvää kuntoilua.
Mikä on tasoituksesi?
- 10.
Onko jalkapallon, golfin tai muun urheilun kautta jäänyt mieleen jotain uran huippukohtaa?
- Kyllä se nuorena poikana, kun pääsin ylipäänsä Hakaan pelaamaan. Haka oli minulle oikein unelmien unelma. Sitten kun pääsin edustusjoukkueeseen pelaamaan, niin muistan että se oli sellainen kohokohta. Pääsin aistimaan sitä edustusjoukkueen toimintaa, kun menin pukukoppiin niitten pelaajien seuraan joita olin katsomosta aiemmin ihaillut. Siitä tuli hieno fiilis.
Kuinka paljon olet käynyt vielä Tehtaan kentällä ja tuleeko vielä nostalgian aaltoja?
- Kyllä ne aina tulevat, kun ”Tehtiksellä” käyn. Nyt on tietenkin tarkoitus käydä useamminkin. Kyllä Tehtaan kentällä on aina se oma tunnelma. Se on jotenkin niin hieno se rauhallisuus ja stadion on tehty jalkapallolle.
Lähdit voimakkaasti tukemaan FC Hakaa. Mistä se sai alkunsa?
- Tiesin, että siellä on ollut osakeanti menossa jo jonkun aikaa, mutta heräsin vasta kun uutiset todellisesta hädästä tulivat julki. Minä sanoisin, että se oli pitkästä aikaa positiivinen ja iloinen uutinen Hakasta vaikka periaatteessa uutinen oli ikävä. Se tarkoittaa kuitenkin aina muutosta. Haka on aina ollut menestyvä seura, jossa ei ole pitkään aikaan tapahtunut minkäänlaista kohokohtaa minkä takia siitä puhuttaisi.
- Heti kun tuli huono uutinen, niin heti tuli kauden yleisöennätys pelissä kun joukkueesta vähän puhutaan. Hakassa on asiat tehty aina vähän samalla tavalla ja nyt on tarkoitus tuoda siihen vähän uutta näkökulmaa futikseen ja ansaitsemislogiikkaan ja siihen millä tavalla sitä hommaa pyöritetään. Nyt on ensimmäistä kertaa mahdollisuus saada ammattimaiset johtajat jotka saavat siitä palkkaa ja siten heiltä voi vaatia enemmän. Aina, kun homma on ry-pohjaista, niin siinä ei voi oikein vaatiakaan muuta kuin sen oman panoksen mitä vapaa-ajalla tehdään. Nämä kaikki asiat tulevat muuttumaan aika paljon.
Veikkausliigassa esimerkiksi TPS on panostanut viime aikoina vahvasti. Onko Hakassa myös samankaltaisia suunnitelmia nousta sinne samaan kastiin?
- Kyllä ja ohikin. Tulemme jo tänä syksynä perustamaan jalkapalloakatemian ja Hakalle hyvän farmijoukkuejärjestelmä mikä pelaa Ykkösessä tai Kakkosessa. Sitä kautta edustusjoukkue kehittyy ja paranee.
- Juniorityötä tullaan myös vahvistamaan. Omista junioreista halutaan tulevaisuuden hakalaisia – ovat he sitten ulkomailta tai kotimaasta. Se on se tulevaisuuden juttu. Emme lähde valmiita ostopelaajia hakemaan. Tämä vuosi on ehkä poikkeus siinä suhteessa, sillä haluamme pärjätä tänä vuonna myös UEFA cupissa. Tulemme hankkimaan sen verran vahvistuksia, että saamme vahvistettua Hakan ennestään aika pientä rinkiä.
Miten urheilubisnes eroaa sitten ravintolabisneksestä?
- Kaikki bisnes on samanlaista ja perustuu samoihin asioihin. Ravintolabisneksessä toimitaan samalla lailla persoonien kanssa. Henkilökunta on kuin joukkue ja siinä on erilaisia ihmisiä. Kyse on siitä, että kun joukkueessa, eli työyhteisössä, on erilaisia pelaajia; on taitavia ja nopeita, raatajia ja puurtajia ja hitaita. Kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen ja se on sama joukkueessakin. Joukkueeseen täytyy löytää sellainen permanentti jossa ei ole pelkästään taitopelaajia eikä puurtajia, vaan se on hyvä yhdistelmä kaikkia. Siitä tulee myös paras lopputulos.
Viikonloppuna alkavat jalkapallon EM-kisat. Kuinka aktiivisesti aiot seurata niitä?
- Kyllä aion kaikki matsit katsoa. Loppuottelua menen paikan päälle katsomaan. Ne tulevat olemaan mahtavat kisat. Sitä on mukava seurata kotona isolta screeniltä, kun kaikki hidastukset ja yksityiskohdat näytetään. Paikan päällä tunnelma on tietenkin ihan lyömätön, mutta pelin seuraaminen ei ole niin hyvää kuin kotona.
Onko jotain suosikkijoukkuetta?
- Veikkaisin, että Italia tulee olemaan mestari ja Venäjä yllättää, mutta Ranska on pelityyliltään sellainen jota tykkään katsoa.
Mitä kiireisen liikemiehen kesään muuta kuuluu kuin golfaaminen ja EM-kisat?
- Paljonhan tässä on tapahtumia. Nyt on viikonloppuna veneiden F1-tapahtuma Lahdessa ja olemme sitä tekemässä. Seuraavaksi on Lohjalla Golf Challenge Tour, jota olemme myös järjestämässä. Se on hieno asia, että Mikko Ilonen on tulossa pelaamaan. Siitä viikko, niin on RMJ Porissa ja siinä välissä on vielä eräät asuntomessut Porissa johon olen suunnitellut loma-asunnon. Heinäkuun puolessavälissä on Porin Jazz jossa olemme myös mukana. Sitten on vielä Seinäjoen vauhtiajot jotka järjestämme kokonaan. Kyllä tapahtumaa riittää koko kesäksi. Tietenkin uusia ravintoloita tehdään koko ajan.
Ehditkö missään vaiheessa viettämään lomaa?
- Tämä on tällainen elämäntapa jossa työ ja loma ovat yhdistettyjä. Asioita sitten sovitellaan. Tämä on 24 tuntia töitä, urheilua ja vapaata. Lomat vietetään sitten syksyllä ja talvella Thaimaassa. Siellä saa olla rauhassa ja rentoutua. Kesä on kuitenkin meidän alalla kiireisintä aikaa.
- 1.
-
Loistavaa Sedu!! Hakan tukeminen on kulttuuriteko!
- 2.
-
Joo, hyvä Sedukka!
- 3.
-
hakan peleihin yläosattomia tanssityttöjä?
- 4.
-
Mites itse herraan saisi yhteyttä=)?

