Plaza

Viikon vieras: Miss Suomi 2007 Noora Hautakangas

26.2.2009

Hautakangas NooraTällä kertaa Plazan viikon vieraana on Miss Suomi 2007 Noora Hautakangas, joka toimii tänä vuonna finalistien managerina ja missiemona. Hautakangas paljastaa haastattelussa omat vinkkinsä, miten hän pysyy hyvässä kunnossa kiireistä huolimatta.

Olet itse Miss Suomi vuodelta 2007. Kerro hieman, miten olet mukana nyt Miss Suomi kisoissa?
– Toimin jo viime vuonna missiemona ja managerina, miten nyt tittelin vaan haluaa ilmoittaa. Olen finalistien käytettävissä koko vuorokauden ja hoidan heidän aikatauluja, yhteistyökumppaneita, lehdistöasioista sekä kaikkea juoksevia asioita. Finaalin jälkeen toimin voittajakolmikon managerina seuraavan vuoden.

Kuinka paljon omaa elämääsi on muuttanut tuo Suomen kauneimman naisen titteli?
– Kyllä se muutti ihan täysin. Jos en olisi kilpailuun osallistunut, niin opiskelisin varmaan edelleen AMK:ssa ja valmistuisin pikku hiljaa. Nyt opinnot ovat kuitenkin vähän aikaa sivussa. Olen saanut paljon työtehtäviä ja pystynyt toimimaan edelleen missimaailmassa ja viihdebusineksessa. Myös sosiaalinen verkosto on kasvanut todella paljon, sillä tapaan koko ajan uusia ihmisiä.

Viime vuonna uudistettua finaalia seurasi parhaimmillaan 1,6 miljoonaa TV-katsojaa. Onko tämän vuoden finaalissa jotain uudistuksia luvassa?
– Kyllä taas on tulossa hienoja ja uusia juttuja. Tänä vuonna on tarkoitus tuoda entistä enemmän finalistien persoonia esille, jotta kansa pystyisi heihin paremmin tutustumaan. Kannattaa olla sunnuntaina TV:n ääressä, sillä kaikkea mageeta on tulossa.

Millaisia neuvoja haluaisit antaa tulevalle Miss Suomelle?
– Tärkein asia on se, että pitää olla oma itsensä. Jos esität jotain muuta persoonaa, niin se ei toimi pitkässä juoksussa.

Olet paljon tekemissä tämän vuoden finalistien kanssa. Onko löytynyt jo oma suosikki voittajaksi?
– Kun näin finalistit ensimmäisen kerran, niin silloin minulla oli heti pari suosikkia. Nyt kun olen ollut paljon tyttöjen kanssa, niin tämän suhteen olen ihan sekaisin. Kaikki tytöt ovat ihania ja herttaisia. Vaikea valinta kansalla tulee olemaan. Ehkä minulla on kuitenkin pari suosikkia, mutta olen jäävi sanomaan nimiä.

Mitkä ovat voittajan tärkeimmät ominaisuudet?
– Ulkonäön lisäksi sosiaalisuus ja avoimuus ovat tärkeitä asioita. Se on myös äärimmäisen tärkeää, että haluaa olla tässä mukana täysillä ja antaa kaikkensa sen eteen. Pitää myös uskaltaa olla oma itsensä, sillä tässä kuitenkin haetaan hyviä persoonia.

Tänä vuonna on esiintynyt paljon kritiikkiä finalisteja kohtaan mm. Timo TA. Mikkosen toimesta. Miten vastaat tähän kritiikkiin?
– Olen ihan eri mieltä näistä kritiikeistä. Esimerkiksi Timo TA. Mikkonen on tuskin nähnyt livenä tämän vuoden finalisteja. Eli kannattaa ensin tutustua heihin, ennen kuin antaa näitä lausuntoja.

Kaikki missit ovat luonnollisesti aktiivisia liikunnan harrastajia. Mikä on suosituin harrastus tämän vuoden kilpailijoilla?
– Nyt kun olen ollut paljon missiehdokkaiden kanssa, niin kyllä kuntosali ja lenkkeily ovat selvästi suosituimpia harrastuksia.

Olet itse myös hyvässä kunnossa edelleen. Miten pidät huolta omasta kunnostasi?
– Nyt sydäntä lähellä on spinning, joka on todella hyvää ja tehokasta liikuntaa. Myös kuntosalilla käyn usein.

Onko muita vinkkejä, minkä avulla pysyy sutjakassa kunnossa?
– Pitää löytää tasapaino ruokailun ja liikunnan välille. Ruokailussa kaikista tärkein asia on aamiainen sekä se, että syö 2-3 tunnin välein pieniä aterioita. Eli se on huono tapa, että illalla syö nälkäänsä kymmenen hengen aterian. Toki lipsumisia tulee ruokavalion suhteen kaikille, mutta se on ihan hyväksyttävää, sillä elämästä pitää nauttia. Myös pitkät yöunet ovat tärkeä asia. Z.

1.

paras ja kaunein missi 4vever!

2.

Aivan, veit sanat suustani.
Supersensuelli!

3.

Nätti noora

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös