Plaza

Viikon vieras: BB-Extran juontaja Elina Viitanen

10.9.2010
MK

Elina Viitanen.Tällä kertaa Plazan viikon vieraana on BB-Extran iloinen juontaja Elina Viitanen. Radiosta telkkariin siirtynyt Elina pitää työstään erityisesti työkavereidensa vuoksi. Haastattelussa paljastuu naisen hieman erikoisempi harrastus sekä kiinnostus Bundesliigaan. Myös uusia lajitoiveita kiireiseltä juontajalta löytyy.

Juonnat BB-Extraa. Onko ohjelman alkutaipale vastannut odotuksiasi?
- Kyllä. Aluksi oli aika hankalaa, mutta nyt alan jo nauttia, kun alkaa oppia hommia.

Mikä tosi tv:ssä sinusta on viehättävintä?
- Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu. Lisäksi erilaiset persoonat ovat tietenkin viehättäviä.

Ohjelma ja te siinä työskentelevät saatte varmasti paljon palautetta, millaista se on ollut?
- Itse en ole suuremmin mitään keskustelupalstoja tai muuta lukenut, eli en oikein tiedä. Se mitä kavereiden ja työkavereiden kanssa jutellaan, on ainut ja sen puolesta kyllä positiivista vain.

Teiltä varmasti kysytään tätä usein, mutta voisitko itse kuvitella meneväsi BB-taloon?
- En voisi kuvitella meneväni taloon niin, että koko valtakunta seuraa. Ilman kameroita tai niin, ettei se ainakaan menisi televisioon niin kyllä. Tosin eihän se silloin enää kiinnostavaa olisikaan.

Olet aikaisemmin työskennellyt radiossa, onko TV-työ kovin erilaista?
- On erilaista, mutta todella hauskaa. En oikein osaa sanoa, juontaminen vain on erilaista. Tekniikka on erilaista ja se tekee siitä tosi kivaa. Poikkeavaa on myös se, että tätä tehdään isolla porukalla. Radiossa ryhmä on aika pieni. Mitään lisäpaineita naaman näkymisestä ei ole. Työporukkamme on tosi kiva.

Millä tavalla pidät huolta kunnostasi?
- Liian huonosti, liian vähän ja liian harvoin juuri nyt. Käyn savatessa, joka on ranskalaista potkunyrkkeilyä. Se on intohimoni, mutta tänä syksynä en ole ehtinyt sinnekään. Savatessa käytetään käsiä ja jalkoja. Se on kuin tavallista potkunyrkkeilyä, mutta hieman sirompaa.

Onko mitään erityistä uutta lajia, jota haluaisit vielä kokeilla?
- Haluaisin koittaa pilatesta. Voisin tehdä sitä samalla salilla, jossa käyn savatessa. Siinäkin mielessä pitäisi todella saada raahattua itsensä taas salille. Kaikki aina kehuvat pilatesta, mutta en vain ole koskaan päässyt sitä kokeilemaan.

Tunnustaudutko penkkiurheilijaksi?
- Futista seuraan kyllä. Nyt on jäänyt valioliigat ja muut katsomatta Bundesliigaa olen aikoinaan seurannut eniten. Asuin Saksassa ja siellä jalkapallokulttuuri on vahva. Kävimme katsomassa pelejä paljon myös paikanpäällä.

MK

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös