Plaza

Kansallisteatterin uusi tulkinta ja itsenäisyyden juhlavuosi tekevät Väinö Linnan Tuntemattomasta Sotilaasta erityisen ajankohtaisen. Tuntematon on vertaansa vailla jatkosodan merkityksen kuvaajana maamme historiassa. Se kertoo monin verroin enemmän sodasta ja suomalaisuudesta kuin yksikään kuivakka historiankirja tai leipääntyneen tutkijan luomus.

Tuntematon on filmatisoitu kahteen otteeseen, ja teatterin näyttämölle se on sovitettu lukemattomia kertoja. Yksi komeimmista teatteriversioista nähtiin viime kesänä Suomenlinnassa, missä Ryhmäteatteri oli täyttänyt roolit oikean ikäisillä, pääosin Teatterikoulusta rekrytoiduilla pojanklopeilla.

Viime viikolla ensi-iltansa saanut Kristian Smedsin kohuohjaus pistää nykymaailman matalaksi, eikä urheilukaan jää osattomaksi. Yhteishenkeä ja taistelutahtoa kuvataan suomalaissotilaiden ryhtyessä bailaamaan ”Ihanaa, Leijonat, ihanaa” -renkutuksen tahdissa. Videokankaalla pyörivässä neuvosto/venäläisvaikuttajien kuvakollaasissa Hrustsevin, Politkovskajan, Brezhnevin ja Gogolin vertaiseksi nousee Vladislav Tretjak.

Jos luulit, että teatterin keinot on käytetty vuosituhantisten näytelmien modernisointien ja konkreettisen paskanheiton jälkeen loppuun, niin tämän vallankumouksellisen esityksen jälkeen tulet varmasti toisiin aatoksiin.

Kansallisteatterin esitys kestää väliaikoineen kolme ja puoli tuntia, mutta muutaman minuutin mittaisen, tunnettujen kansalaisten ’ammuskelukohtauksen’ äimistely on vallannut medianäkyvyyden lähes täysin. Se ei tee oikeutta tälle loistavalle esitykselle. Tulkintani on, että ammuskelu ei kohdistu kyseisiin henkilöihin, vaan heidän kuvansa edustavat Suomen nyky-yhteiskuntaa ja sitä hallitsevaa julkkiskulttuuria. Sota-aikana julkkiskulttuuria ei ollut. Kieli, kansankulttuuri ja itse suomalaisuus olivat tuolloin niitä nuoren kansakunnan ihanteita, jotka olivat lähellä tuhoutua Toisessa maailmansodassa. Tähän rinnastettuina nykysuomen ikonien alas ampumisen Suomen Kansallisteatterin näyttämöllä täytyykin tuntua pahalta.

Urheilun ja teatterin suhteesta on tullut paasattua aikaisemminkin. Täytyy sanoa, että Smedsin Tuntemattomassa pannaan haisemaan ja syöstään tulta munille paljon rajummin kuin useimmissa urheilutapahtumissa. Onko maassamme kulturelleja valmentajia (Ape Suhosen lisäksi), jotka ymmärtävät taiteen voiman ja vievät inspiraation herättämiseksi valmennettavansa katsomaan tätä esitystä?

Kristian Smedsin Tuntemattomassa Rokkaa näyttelee mulatti, Honkajoesta on tehty CP-vammainen ja sotamies Sutenakin nähdään koira. Niinpä klassikon voi roolittaa yhtä hyvin urheilupersoonillakin. Miltä näyttäisi suomalaisen urheilumaiseman Tuntematon Sotilas? Kas tässä roolijako.

Kapteeni Kaarna. Vanha mies jo. Tuntee kaikki metkut, ja jakaa osaamistaan erityisesti nuorille. Jyrki Heliskoski.

Lahtinen. Yrmy äijä ja marttyyri, jonka ajatukset ihanteista ovat kivikaudelta. Paavo M. Petäjä.

Hietanen. Suruton veijari ja huuliveikko, josta taistelutilanteessa kuoriutuu tappamisen meininki. Kalle Palander.

Rahikainen. Itäsuomalainen kauppamies, joka ostaa, myy, vaihtaa, vuokraa ja varastaa vaikka mummonsa. Juha Junno.

Riitaoja. Siviilissä saattaa olla ihan kelpo tyyppikin. Tosipaikan tullen kuitenkin armoton vellihousu, joka ei pääse lähellekään normaalisuoritustansa. Taina Kolkkala.

Vanhala. Hihittelijä ja vitsiniekka, jonka sinänsä oivaltavat kaskut huvittavat vain kertojaansa. Tommi Evilä.

Honkajoki. Taivastelija ja maailmanparantaja. Herättää huvittuneisuutta kaikkialla missä liikkuu, vaikka puheissa onkin usein vinha perä. Alpo Suhonen.

Vera, Veerushka. Miehet eivät olleet nähneet elävää naista aikoihin, joten hehkeän daamin sulavat koreografiat Kalinkan tahtiin saivat heidät hulluuden partaalle. Kiira Korpi.

Sarastie. Arvostettu upseeri, mutta vähän väritön kaveri. Rane Korpi.

Viirilä. Asiansa loistavasti osaava mutta kuvia kumartelematon ja härski jätkä. Teemu Tainio.

Lammio. Pikkutarkka nysvääjä, jolle miehistön viihtyminen saa väistyä ohjesäännön tieltä. Jari Pyykölä.

Hauhia. Lahjoja ja itseluottamusta on, mutta noutaja tuli ennen kuin ura ehti toden teolla alkaa. Aki Rahunen.

Lehto. Ryhmänjohtaja, joka ei sääli vastapuolta saati omiaan. Johtaa raivosta kumpuavalla auktoriteetilla. Tuomas Sammelvuo.

Rokka. Jo kokenut kasvo. Tappajan vaisto vertaansa vailla. Merkitys joukolle on valtava, joskin hän profiloituu suureksi yksilöksi. Teemu Selänne.

Asumaniemi. Suulas helsinkiläinen, jolla on innokkuutta huomattavasti enemmän kuin ymmärrystä. Aki Riihilahti.

Jalovaara. Nuori kyky, jonka persoonassa saattaa olla koko Suomen tulevaisuuden symboliikkaa. Petteri Koponen.

Koskela. Suomalaisen johtajan ihannetyyppi. Sankari, joka on lähellä miehistöä silti menettämättä auktoriteettiaan. Saku Koivu.

Tuntematon Sotilas. Päävalmentaja, joka vie Suomen jalkapalloilun arvokisoihin. Näillä näkymin jää tuntemattomaksi seuraavienkin karsintojen jälkeen.

Pasi Tuominen