Plaza

Muodostelmakausi alkoi Rockettesin voitolla

8.11.2009, 22.52

Muodostelmaluistelun kauden ensimmäiset SM-valintakilpailut luisteltiin viikonloppuna Hakametsän jäähallissa Tampereella. Senioreiden sarjassa voiton vei Helsingin Taitoluisteluklubin Rockettes. Joukkue luisteli lauantaina ylivoimaisen lyhytohjelman ja etumatka piti, vaikka Helsingin Luistelijoiden Marigold Ice Unity voitti niukasti vapaaohjelman sunnuntaina.

Suorituksen jälkeen tytöt laittoivat pukuhuoneessa soimaan kappaleen ”Minä olen voittaja”, ja täytyy myöntää että hyvältä tuntuu, Rockettesin valmentaja Kaisa Nieminen sanoi .

Rankan ja osittain epäonnisen viime kauden jälkeen tämä kausi aloitettiin päättäväisesti. Kävimme ”korkean paikan leirillä” Ranskassa ja tavoitteeksi otettiin MM-kulta. Nämä tytöt osaavat tehdä työtä. Nyt tuntuu, että ihan jokainen asia toimii ja paletti on kasassa, Nieminen kiittää.

Vapaaohjelman pieni takeltelu liittyi lähinnä uusiin pukuihin, joihin joukkue ei ole vielä tottunut: yhdessä nostossa ja yhdessä liu’ussa harmonian rikkoi helman takertuminen kaveriin.

Lauantain kolmossijalta hopealle kirinyt, Anu Oksasen valmentama Marigold IceUnity riemuitsi vapaaohjelman voitosta.

- Älyttömän hyvä fiilis. Tänään piti vain nollata lauantain lyhytohjelma ja lähteä täydellä latauksella, mitään säästelemättä. Tavoite on tietenkin SM-kulta ja MM-kulta, joukkueen kapteeni Satu Andersson kuittasi.

Seniorisarjan kolme maailman huippujoukkuetta käyvät tiukan taistelun MM-kisaedustustuksista, sillä Suomesta pääsee kisoihin vain kaksi kauden parasta. Viimeksi rannalle jäi Rockettes, edellisen vuoden maailmanmestari. Viime kaudella parhaiten MM-tasolla menestyi Team Unique MM-hopeallansa. Team Unique jäiTampereella jäi kolmanneksi.

Kaisa Niemisen kultainen kosketus toi HTK:lle senioreiden sarjan lisäksi voiton myös junioreiden sarjassa. Team Fintastic vei juniorisarjan voiton yhteispistein 177,02. HTK:n Finettes voitti lauantaina luistellun noviisien ykköslohkon (56,22). Kakkoslohkon voitti sunnuntaina Helsingin Luistelijoiden Starlights-joukkue (56,36).

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös