Sunnuntai: Nousiainen paras suomalainen
4.3.2007, 09.39
Ville Nousiainen oli paras suomalainen miesten 50 kilometrillä. Hän ei aivan pysynyt kärjen tahdissa, mutta kymmenes sija on silti todella kiitettävä suoritus.
Lauantai: Kuitunen odotetusti mestariksi
3.3.2007, 12.50
Virpi Kuitunen hiihti odotetusti mestariksi kisojen päämatkallaan 30 kilometrillä. Anssi Koivurannan pronssi yhdistetyn normaalikilpailussa oli sen sijaan suuren luokan yllätys. Hannu Manninen ei onnistunut tällä kertaa vaan jäi kuudenneksi.
Perjantai: Viestimiehet plussan puolelle
2.3.2007, 09.55
Suomen miesten kuudes sija 4 x 10 kilometrin viestissä oli positiivinen esitys. Etenkin Ville Nousiaisen mahtava meno avausosuudella oli todella hienoa katsottavaa. Loppua kohti Suomi jäi kärjen kelkasta, mutta kuutossija on ihan kelvollinen, eikä parempaan ole 2000-luvulla pystytty.
Torstai: Kympin naisia
1.3.2007, 09.26
Suomen naisten viestihiihdon MM-kulta sinetöitiin jo kahdella ensimmäisellä osuudella, kun Virpi Kuitunen ja Aino-Kaisa Saarinen (kuvassa) iskivät hurjalla tahdilla muilta karkuun. Riitta-Liisa Roponen ja Pirjo Manninen säilyttivät asemat ja Suomi juhli kultaa.
Keskiviikko: Hienoa ja huonoa
28.2.2007, 10.28
Suomalaismiehet selviytyivät kahdella tavalla miesten 15 kilometrin hiihdossa keskiviikkona. Juha Lallukka (kuvassa) ja Ville Nousiainen hiihtivät hyvin, Tero Similä ja Teemu Kattilakoski ”vähän” heikommin.
Tiistai: Roposen tahti ei riittänyt
27.2.2007, 10.43
Tiistaina MM-Sapporossa suksi vain kaksi suomalaista. Kisapäivä oli muutenkin hiljainen hektisen viikonlopun jälkeen kun kisattiin vain naisten 10 kilometrin vapaalla tyylillä.
Sunnuntai: Yhdistetyn miehet onnistuivat nappiin
25.2.2007, 13.58
Yhdistetyn kultajoukkue Anssi Koivuranta, Janne Ryynänen, Jaakko Tallus ja Hannu Manninen oli sunnuntain ehdoton suomalaisvaltti Sapporossa. Sen sijaan mäkimiehet epäonnistuivat surkeasti ja jopa mitalikin jäi haaveeksi.
Lauantai: Harri Olli loisti Sapporossa
24.2.2007, 14.21
Harri Olli oli lauantain ehdoton suomalaisnimi Sapporon MM-kilpailuissa. Olli oli tehdä jopa ydinpommiyllätyksen ottamalla kultaa, mutta jäi lopulta 0,2 pisteen erolla hopealle.
Perjantai: Suomalaisten suuri päivä
23.2.2007, 13.15
Suomalaisten suuri päivä koitti perjantaina, kun Sapporon MM-kisoista tuli kaksi kultamitalia. Ensin kultaa ottivat Riitta-Liisa Roponen ja Virpi Kuitunen ja heti perään Hannu Manninen – ihan niin kuin meikäläinen muuten eilen ennakkojutussa ennusti.
Torstai: Kuitunen päivän suomalaisnimi Sapporossa
22.2.2007, 16.28
Virpi Kuitusen pronssimitali oli Sapporon kisojen avauspäivän helmi. Mestaruuskaan ei jäänyt kauas, mutta jäipähän ainakin lisää tavoiteltavaa tuleville kisapäiville. Myös ryvetetyt mieshiihtäjät nostivat profiiliaan oikein joukolla.
