Kumparelaskija Mikko Ronkainen lopettaa
10.4.2010, 10.42
Kumparelaskija Mikko Ronkainen lopettaa uransa toistamiseen. Ronkainen teki tällä kaudella paluun rinteisiin kahden vuoden tauon jälkeen ja pääsi mukaan Vancouverin olympiakisoihin. Nyt hänen ajatuksensa suuntautuvat perhe- ja työelämään.
- Perhe-elämän ja huippu-urheilijan työn yhteen sovittaminen on minulle mahdoton yhtälö. Jotta pystyisin taistelemaan mitaleista, tämä vaatisi niin täydellistä täysipäiväistä sitoutumista, etten ole siihen enää valmis, 31-vuotias Ronkainen kertoi Ski Sport Finlandin verkkosivuilla.
Ronkainen sijoittui Vancouverissa 14:nneksi. Maailmancupissa tämän kauden parhaaksi saavutukseksi jäi kuudes sija. Kauteen mahtui myös viiden viikon harjoittelukielto ja polvivamma.
- Tietysti tuloksellisesti kausi oli pettymys, mutta loukkaantuminen huomioon ottaen kuitenkin ihan ok. Toisaalta tein kyllä oikean päätöksen palatessani, koska motivaatiota ja tahtoa oli vielä harjoitella kovaa ja kilpailla. Nyt ei jää tulevaisuuteen jossiteltavaa, Ronkainen sanoi.
Ronkainen on voittanut urallaan mm. MM-kultaa vuosina 2001 ja 2003 sekä olympiahopeaa Torinossa 2006.
Lisää uutisia
- Alppihiihdon ja freestylen maajoukkueita nimetty 23.5.2012, 14.18
- IS: Aino-Kaisa Saarisen valmentaja otti hatkat 22.5.2012, 12.55
- Kiira Korpi sai kutsun vain yhteen GP-kisaan 21.5.2012, 18.35
- Ampumahiihtoliitolle uusi päävalmentaja 9.5.2012, 16.10
- Suomen hiihdosta positiivisia uutisia 9.5.2012, 13.22
- Mäkikotkille uusi puheenjohtaja 5.5.2012, 12.14
- Jukka-Pekka Vuori ehdolla Finnjumpingin puheenjohtajaksi 2.5.2012, 18.12
- Maastohiihdon maajoukkueet ensi kaudelle valittu 25.4.2012, 18.26
- Mäkäräinen odotetusti vuoden ampumahiihtäjä 24.4.2012, 17.26
- Alppihiihtotähti Hans Grugger lopetti uransa 24.4.2012, 17.05
- Finnjumpingin kevätkokous valitsi uuden hallituksen 22.4.2012, 12.32
- Yhdistetyn uusi luotsi: Unelmani kävi toteen 21.4.2012, 13.46
- Mäkivalmentaja Niemelä: Valmennuslinjaa yhtenäistetään 21.4.2012, 13.42
- Mäkihypyn ja yhdistetyn valmentajat julki 21.4.2012, 13.17
- Nuori ruotsalaishiihtäjä kuoli tapaturmassa 20.4.2012, 14.35
- Mäkäräinen päätti kauden voittoon 18.4.2012, 13.56
Sport Content Oy
