Plaza

Poutiainen kuudenneksi, Palander laski ulos

6.1.2008

getty tanja poutiainenTanja Poutiainen laski kuudenneksi alppihiihdon maailmancupin pujottelukisassa Tshekin Spindleruv Mlynissä sunnuntaina. Yhdeksäntenä ensimmäisen kierroksen jälkeen ollut Poutiainen kohenteli osakkeitaan, kun Italian Chiara Costazza, Itävallan Nicole Hosp ja Yhdysvaltain Lindsey Vonn sortuivat virheisiin toisella kierroksella.

Poutiainen hävisi voiton ottaneelle Itävallan Marlies Schildille lopulta 2,02 sekuntia. Rovaniemeläisen toinenkaan lasku ei ollut virheetön, mutta hän meni kuitenkin johtoon selvittyään maaliin.

Slovakian Veronika Zuzulova sijoittui toiseksi hävittyään Schildille 0,32 sekuntia. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kisaa johtanut Saksan Maria Riesch putosi toisella kierroksella kolmanneksi.

Sanni Leinonen karsiutui toiselta kierrokselta, ja Jessica Honkonen laski ulos jo ensimmäisellä kierroksella.

Poutiainen: Oli aika selviytymistä

Spindleruv Mlynin pujottelurinne ei sunnuntaina ollut Tanja Poutiaiselle helppo selätettävä. Molemmilla laskuilla Poutiaisella oli ongelmia, mutta hän taisteli kisassa lopulta kuudenneksi.

- Oli aika selviytymistä. Molemmilla laskuilla tein isoja virheitä, siihen nähden kuudes sija on hyvä suoritus. Ensimmäisen kierroksen virhe sattui vielä juuri ennen tasaista ja se söi vauhdit lähes täysin, kolmantena pujottelucupissa oleva Poutiainen kertoi.

Kokonaisuudessaan viikonloppuun tyytyväinen Poutiainen oli mielissään myös Spindleruvin kisarinteen kunnosta. Hän jääkin treenaamaan kahdeksi päiväksi Tshekkiin, kun muu joukkue lähtee laskemaan Eurooppa-cupin kilpailuja.

- Kisarinne on hyvässä kunnossa ja hyvin jäädytetty, joten harjoittelen täällä pari päivää. Puolesta viikosta siirrytään Mariboriin, jossa voi sitten pitää pari lepopäivää ennen viikonlopun kisoja, suunnitteli Poutiainen.

Palander keskeytti ensimmäisellä kierroksella

Kalle Palanderin urakka päättyi pettymykseen alppihiihdon maailmancupin pujottelussa Sveitsin Adelbodenissa. Palander oli hyvässä vauhdissa ensimmäisellä kierroksella, mutta hän teki kohtalokkaan virheen loppujyrkänteellä ja joutui keskeyttämään. Palander oli ensimmäisellä väliaikapisteellä 0,10 sekuntia kärjessä olevaa Itävallan Mario Mattia jäljessä.

Myös Jukka Leino laski ulos ensimmäisellä kierroksella. Marcus Sandelliakaan ei nähdä toisella kierroksella, sillä hän hävisi kärjelle 6,24 sekuntia ja sijoittui 38:nneksi. Ensimmäisen kierroksen rata sekä olosuhteet osoittautuivat erittäin hankaliksi, sillä peräti 34 laskijaa joutui keskeyttämään.

Matt johtaa kisaa 0,04 sekunnin turvin ennen Kroatian Ivica Kostelicaa. Ruotsin Marcus Larsson ja Yhdysvaltain Ted Ligety jakavat kolmannen sijan.

Kalle Palander: Kyllä riepoo

- Harmittava ulosajo. Loppujyrkällä tuli pieni lipsahdus, ulkosuksi pääsi karkaamaan enkä kerennyt kääntämään neulansilmään, Palander harmitteli MTV3:n haastattelussa.

Palander oli ennen Adelbodenin kisaa pujottelucupissa kuudentena, mutta eroa kärkeen oli vain 56 pistettä.

- Ei parane jossitella tätä. Mutta kyllä ulosajo riepoo, olisi ollut tärkeää saada hyvä tulos.

Toinen kierros alkaa kello 14.30 Suomen aikaa.

Sport Content Oy

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös