Mario Matt sooloili pujotteluvoittoon
17.2.2007
Itävaltalainen oli kisan ainoa kahteen huippulaskuun kyennyt urheilija. Åren MM-pujottelurinteeseen laaditut erittäin haastavat radat olivat liikaa suomalaistriolle. Kukaan heistä ei päässyt tuloslistalle.
Mario Matt osoitti kaapin paikan jo avauslaskussa, jolla hän repi eroa kakkoseen 1,14 sekuntia. - Varsinkin loppuosan lasku sujui hyvin. Kaikki pistävät toisella kierroksella kaiken peliin, joten minullakaan ei ole varaa ottaa varman päälle, loukkaantumiskierteestä toipunut itävaltalainen kuvaili YLE:lle avauslaskun jälkeen.
Toiseen laskuun lähtiessään Matt oli silloista kärkinimeä Manfred Moelggia 1,33 sekuntia edellä ja kasvatti lopullisen kaulan lähes kahteen sekuntiin. Kymmenettä paikkaa pujottelucupissa pitävä Italian Moelgg nousi ensimmäisen kierroksen kuudennelta sijaltaan MM-hopealle. Mies olikin villin toisen laskunsa jälkeen aiheellisesti todella innoissaan.
Myös pronssille saatiin tuoretta väriä, sillä himmeimmän mitalin pokkasi 22-vuotias ranskalainen Jean-Baptiste Grange.
Åren Olympia-rinteen radat oli suunniteltu äärimmäisen vaikeiksi - vain 25 urheilijaa pääsi lopulliselle tulosliuskalle. Ensimmäisellä kierroksella ulos ajaneita ja siten mahdollisuutensa menettäneitä olivat muiden muassa Ruotsin suurin kultatoivo, pujottelun mc-ykkönen Jens Byggmark sekä alppihiihdon maailmancupin kokonaiskilpailua johtava Norjan Aksel Lund Svindal. Åressakin totutusti viihteelle vaihtanut Bode Miller oli kohtuullisessa vauhdissa, mutta hänkin päätyi lopulta radan sivuun.
Kisa oli musertava pettymys isäntämaalle, sillä maan kolme kärkinimeä ajoi ulos. Parhaaksi ruotsalaiseksi selvisi Martin Hansson, jonka oli tyytyminen 12:nteen sijaan.
Suomalaiset nollalinjalla
Palanderin avauslaskussa ei nähty tuttua hurjapäisyyttä. Lasku oli varovaisen oloinen, eikä toisaalta suksien luistokaan vaikuttanut järin onnistuneelta. Kalle päätyi ensimmäisellä kierroksella kymmenenneksi 1,56 sekuntia Mattille jääneenä. Toiseen suoritukseensa Palander lähti ainoalla oikealla tavalla: täysillä. Alkuvaihe olikin lupaava, mutta vauhti osoittautui liian kovaksi hieman ennen radan puoliväliä.
Maailmancupissa kokematon Tuukka Kaukoniemi joutui lähtemään kisaan vaikealla numerolla 48, mutta ilahdutti sujuvalla ensimmäisellä suorituksellaan. Sijoitus avauksen jälkeen oli mukavasti 25:s. Yritys toisellakin kerralla näytti pitkään hyvältä, ja Vuokatin mies oli pitämässä johtotilaansa. Loppupuolella terve nälkä meni kuitenkin ahneuden puolelle, ja loppu oli sen mukainen.
Irtopisteitä kauden cupissa saanut Jukka Leino liittyi ensimmäisessä laskussa keskeyttäneiden laajaan kaartin.
- Kisa oli pettymys, tulos oli pyöreä nolla, tunnusti lajipäällikkö Janne Leskinen rehdisti kilpailun päätyttyä YLE:lle.
Tilanne on jotakuinkin sama Suomen alppijoukkueen kokonaissuorituksen osalta Åren MM-kisoissa.
Leskinen vahvisti lisäksi tiedon, että Michael Bont ei jatka naisten päävalmentajana. Optiota hänen palkkaamisestaan toiselle vuodelle ei käytetä. Asiaan ei lajipäällikön mukaan liity dramatiikkaa. Maailmanmestaruuskisat päättyvät sunnuntaiseen joukkuekilpailuun.
Pasi Tuominen

Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Alppiekstrat syötteet:
kommentit