Plaza

Anja Pärson hamuaa viittä kultamitalia

13.2.2007

pujotteluAnja Pärsonin ei uskottu juhlivan kotirinteessään Åressa ennen MM-kisoja. Ruotsalaisella supersankarilla oli mennyt alkukausi maailmancupissa vähintäänkin keskinkertaisesti, joten myrskyisä mitalisade on ollut ainakin ulkopuolisille tarkkailijoille yllätys.

-En ole varsinaisesti yllättynyt tästä, tiesin kyllä olevani hyvässä kunnossa, kunhan vain kaikki menisi nappiin. Nyt kaikki on mennyt, tyytyväinen Pärson kertoo.

Pärsonin pyöritys ruotsalaismediassa on ollut kolmen kultamitalin jälkeen jotakin huikeaa. Hänen naamansa ja nimensä ovat kirjaimellisesti kaikkialla. Ruotsalaislehdet ovat kirjoittaneet Pärsonista sivutolkulla ja kaikki hehkuttavat länsinaapurissa viittä kultamitalia, johon vaadittaisiin vielä tiistain suurpujottelun ja perjantain pujottelun voitot. Laskijan oma pää ei ole mennyt pyörityksestä sekaisin vaan hän on säilyttänyt realistisen tyyneytensä.

-Kaikki puhuvat nyt vain ennätyksestä, mutta se on kyllä todella rankka urakka. Ei viiden mestaruuden ajatteleminen ole millään tavalla realismia, joten keskityn mieluummin vain omaan tekemiseeni ja teen sen mahdollisimman hyvin. Muut saavat hehkuttaa, jos haluavat, mutta minä en siihen sorru, Pärson kertoo.

-Keskityin täällä todella rajusti vauhtilajeihin ja onnistuin täydellisesti. Minulla on kuitenkin vielä energiaa jäljellä, joten ihan hyvin voin vielä pärjätä myös jäljellä olevissa kilpailuissa, Pärson toteaa.

-Tekniikkalajeissa kilpailu tulee olemaan todella paljon kovempaa. Muut ruotsalaiset, itävaltalaiset ja Poutiainen ovat todella kovia, eikä italialaisiakaan voi unohtaa. En ole onnistunut kovin hyvin tällä kaudella suurpujottelussa, joten omat odotukseni tiistain kilpailusta eivät ole kovinkaan korkeat, Pärson laskettelee.

-Åren suurpujottelurinne ei sovi minulle ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta katsellaan nyt, Pärson laskee paineita toisten harteille. (MS)

1.

”Anja Pärsonin ei uskottu juhlivan kotirinteessään Åressa ennen MM-kisoja.”

Eihän se ennen MM-kisoja siellä juhlinutkaan.
Kannattaisko opetelle Suomea vaikka vaan auttavasti ennen kuin aloittelee toimittajan hommia.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös