Plaza

Alppihiihdon maailmancup käynnistyy Söldenissä

26.10.2007

Alppihiihdon maailmancup käynnistyy lauantaina kuuluisalla Söldenin jäätiköllä Itävallassa. Lauantaina lähtökopista starttaavat naisten suurpujottelijat ja sunnuntaina vastaavasti miesten suurpujottelijat. Suomalaisista viikonloppuna mukana ovat Tanja Poutiainen, Sanni Leinonen, Kalle Palander, Marcus Sandell, Jukka Leino ja Jukka Rajala. Alunperin varamiehenä ollut Rajala korvaa keskiviikon harjoituksissa loukkaantuneen Jonne Ruopan. Ruopan parantuminen kestää arviolta noin kolme viikkoa.

Poutiainen ja Palander haluavat mitalisijoille

Sekä Tanja Poutiainen että Sanni Leinonen lähtevät lauantain avaukseen luottavaisin mielin. Alkuviikon harjoitteluista on saatu hyvä viimeistely ja valinnat muun muassa kisasuksien suhteen on jo tehty. Poutiaisen mukaan jyrkälle ja jäiselle rinteelle on turha lähteä jarruttelemaan, silloin omaa sijoitusta saa etsiä kaukaa kärjen takaa. Poutiaisen tavoite onkin pääsy kolmen parhaan joukkoon.

Myös Kalle Palander lähtee tavoittelemaan mitalia sunnuntain kisasta. Tämä vaatii kuitenkin nappisuorituksen tekniikkalajien taiturilta Palanderilta. Palander on kerran aikaisemmin nousut Söldenissä palkintopallille, joten kokemusta löytyy. Marcus Sandell sen sijaa starttaa ensimmäistä kertaa Söldenin jäätikölle, mutta tavoitteena on kuitenkin olla kymmenen parhaan joukossa lopputuloksissa. Miehen omien sanojen mukaan ei haittaa vaikka menisi Palanderista ohi.

Maailmancupin voitosta kisataan jo 22. kerran

Itävallassa sijaitseva Sölden isännöi alppihiihdon maailmancupin avauskisaa jo kymmennettä kertaa. Viime vuodesta viisastuneena kisajärjestäjät aloittivat työn viikonlopun kisoja varten jo viime keväänä. Viime vuoden kisathan jouduttiin peruuttamaan heikon lumitilanteen takia. Nyt lumitilanne on uuden lumetusjärjestelmän myötä taattu ja kisat voidaan viedä läpi erinomaisissa lumiolosuhteissa.

Alkava kausi on 22. kausi alppihiihdon maailmancupissa. Naisten kausi koostuu 39 kisasta ja miesten maailmancup 42 kisasta. Myös Suomi pääsee osalliseksi Valkoisen sirkuksen huumasta, kun Levillä kisataan 10.-11. marraskuuta. Ohjelmassa on silloin naisten ja miesten pujottelut.

Itävaltalaiset vahvoilla maailmancupissa

Tämän kauden maailmancupista ennakoidaan tasaista. Viime vuonna kokonaiskilpailut ratkesivat sekä miesten, että naisten puolella vasta viimeisessä osakilpailussa. Miesten cupin voitti viime vuonna norjalainen 24-vuotias Aksel Lund Svindal ja toiseksi sijoittui Itävallan Benjamin Raich. Svindalin ja Raichin lisäksi yhdysvaltalainen Bode Miller kuuluu tämän kauden cupin ennakkosuosikkeihin. Kovin maa tänäkin vuonna, niin miesten kuin naisten puolella, tulee olemaan Itävalta. Naisten puolella suosikien nimet ovat viime kauden kokonaiskilpailun voittaja itävaltalainen Nicole Hosp ja toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet Itävallan Marlies Schild ja Yhdysvaltojen Julia Mancuso. Heidän kovin haastaja tulee olemaan Ruotsin Anja Pärson.

Viikonlopun aikataulu

Lauantai
Klo 10.45 Naisten suurpujottelun 1. kierros
Klo 13.45 Naisten suurpujottelun 2. kierros

Sunnuntai
Klo 10.45 Miesten suurpujottelun 1. kierros
Klo 13.45 Miesten suurpujottelun 2. kierros

Kellonajat ovat Suomen aikaa.

OJ

1.

Tsemppiä Sanni.On meillä mahtava tulevaisuuden lupaus….ja suksiparikin jo löytynyt,eikun hyvää alkavaa kautta!täysil vaan alusta saakka,täällä peukut ja varpaat pystösHyvä Sanni!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös