Poutiaiselle karmaiseva takaisku
11.2.2012, 14.37
Tanja Poutiainen oli kärjessä maailmancupin pujottelukisassa Andorran Soldeussa lauantaina avauskierroksen jälkeen. Toisella kierroksella Poutiainen sortui kuitenkin yliyrittämiseen ja laski radalta ulos. Kisan voittoon nousi Itävallan Marlies Schild.
Romar iskussa Sotshissa
11.2.2012, 11.18
Sveitsiläiset olivat kovassa vireessä maailmancupin miesten syöksylaskukisassa maan edustajien otettua kaksoisvoiton. Beat Feuz laski voittoon Benjamin Thomsen sijoittui toiseksi hävittyään maanmiehelleen Feuzille 27 sadasosalla. Ranskan Adrien Theaux oli kolmas, Yhdysvaltojen Bode Miller neljäs ja Sveitsin komeaa päivää täydentänyt Carlo Janka viides.
Tanja Poutiainen huippuiskussa
11.2.2012, 10.51
Tanja Poutiainen johtaa Andorrassa laskettavaa pujottelun maailmancupin osakilpailua, kun ensimmäinen kierros on kuuman ryhmän osalta ohi. Poutiainen lähti 15 asteen pakkasessa käytävään kilpailuun numerolla kolme ja iski upeaksi pohja-ajaksi 48,84. Rovaniemeläinen on 34 sadasosaa edellä toisena olevaa Saksan Christina Geigeria.
Poutiainen ja kumppanit rinteeseen vasta iltapäivällä
10.2.2012, 09.47
Andorrassa perjantaina laskettavan alppihiihdon maailmancupin naisten suurpujottelukilpailun alkua on jouduttu siirtämään kahdella tunnilla kovan tguulen takia. Tanja Poutiainen ja kumppanit pääsevät näillä näkymin rinteeseen klo 13.
Romar hyytyi 16. tilalle superyhdistetyssä
5.2.2012, 15.05
Suomen Andreas Romar ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla sunnuntaina superalppiyhdistetyn pujotteluosuudella Ranskan Chamonix´ssa. Romar oli vielä syöksyn jälkeen yhdeksäntenä, mutta tippui pujottelusa 16. tilalle. Maailmancupin pisteitä satoi kuitenkin mukavasti Romarin tilille.
Mancuso laski voittoon super-g:ssä
5.2.2012, 14.00
Yhdysvaltalaislaskija Julia Mancuso on voittanut super-g -kisan Garmisch-Partenkirchenissä sunnuntaina. Mancuso syöksyi voittoon reilun kymmenyksen erolla ennen Itävallan Anna Fennigeriä. Palkintopallille kipusi myös Liechensteinin Tina Weirather.
Kanadalla mainio päivä miesten syöksyssä
4.2.2012, 13.22
Kanadan Jan Hudec otti uransa toisen alppihiihdon maailmancupin osakilpailuvoiton Ranskan Chamonix´ssa. Hudec oli ylivoimainen miesten syöksylaskussa, kun hän kukisti toiseksi laskeneen Itävallan Romed Baumanniin yli puolella sekunnilla. Kanadalaisten mainion päivän täydensivät Erik Guay kolmannella sijallaan ja lähtönumerolla 50 upeasti viidenneksi syöksynyt Benjamin Thomsen.
Vonn syöksyi uransa 50. voittoon
4.2.2012, 12.22
Yhdysvaltain Lindsey Vonn otti uransa 50. voiton alppihiihdon maailmancupissa. Vonn oli ykkönen Saksan Garmisch-Partenkirchenissä reilun parinkymmenen asteen pakkaskelissä lasketussa naisten syöksykilpailussa. Kakkoseksi ehti Sveitsin Nadja Kamer häviten Vonnille 0,41 sekuntia. Kolmas oli Lichtensteinin Tina Weirather.
Romar ei päässyt pisteille syöksyssä
3.2.2012, 14.55
Suomen edustaja Andreas Romar ei yltänyt pisteille Ranskan Chamonix´ssa perjantaina käydyssä syöksykisassa. Romar oli lopputuloksissa 35:s ja jäi pistesijoista niukat kaksi kymmenystä.
Höfl-Riesch päätti Vonnin voittoputken
29.1.2012, 15.11
Lindsay Vonn ei aivan yltänyt kolmeen voittoon alppihiihdon maailmancupissa tänä viikonloppuna. Sunnuntaina superalppiyhdistetyssä St. Moritzissa Vonn jäi toiseksi, kun voittoon kiilasi Saksan Maria Höfl-Riesch. Vonn jäi saksalaisesta vain niukat kolme sadasosaa.
Romarin suksi irtosi
28.1.2012, 13.36
Sveitsin Didier Cuche jatkoi vahvoja esityksiään alppihiihdon maailmancupissa otettuaan voiton Garmisch-Partenkirchenin syöksykisassa. Toiseksi sijoittunut Kanadan Erik Guay hävisi Cuchelle 27 sadasosalla. Itävallan Hannes Reichelt oli kisassa kolmas ja nelostilan jakoivat Italian Christof Innerhofer sekä Slovenian Andrej Sporn.
Lindsey Vonn ylivoimaiseen voittoon
28.1.2012, 12.32
Alppihiihdon maailmancupin kärkinainen Yhdysvaltojen Lindsey Vonn oli täysin omaa luokkaansa lauantaina Sveitsin St. Moritzin olympiamaisemissa järjestetyssä maailmancupin syöksylaskussa. Toiseksi sijoittuneen Saksan Maria Riesch-Höflin Vonn päihitti peräti 1,42 sekunnilla. Liechtensteinin Tina Weirather oli kolmas hävittyään Riesch-Höflille viidellä sadasosalla.
Hirscher juhli voittoa pujottelussa
24.1.2012, 23.04
Alppihiihdon maailmancupin kärkimies Itävallan Marcel Hirscher nappasi voiton tiistaina Itävallan Schladmingissa järjestetyssä maailmancupin pujottelukisassa. Hirscher oli johtanut kisaa jo avauskierroksen jälkeen. Toiseksi sijoittui Italian Stefano Gross, joka hävisi Hirscherille 22 sadasosalla.
Italian Deville pujotteli voittoon
22.1.2012, 15.00
Alppihiihdon miesten maailmancup jatkui sunnuntaina Kitzbühelin pujottelulla. Voittoon laski Italian Cristian Deville. Italialainen jätti toiseksi sijoittuneen Mario Mattin 0,72 sekunnin päähän. Podiumille ylsi myös Kroatian Ivica Kostelic.
Poutiainen kipusi podiumille Kransjka Gorassa
22.1.2012, 14.53
Suomen Tanja Poutiainen ylsi loistosuoritukseen pujottelun maailmancupissa Kransjka Gorassa sunnuntaina. Poutiainen laski Itävallan Michaela Kirchgasserin jälkeen komeasti toiseksi. Kolmanneksi sunnuntain kilpailussa pujotteli Slovakian Veronika Zuzulova.
Poutiainen pujotteli kärjen tuntumaan
22.1.2012, 09.38
Tanja Poutiainen on hyvissä asemissa Kranjska Gorassa laskettavassa maailmancupin pujottelukilpailussa. Poutiainen on ensimmäisellä kierroksella kolmantena, kun kuuma ryhmä eli 15 laskijaa on tullut alas.
Poutiainen ylsi kymppisakkiin suurpujottelussa
21.1.2012, 14.47
Tanja Poutiainen ylsi kymppisakkiin Slovenian Kransjka Gorassa lauantaina käydyssä suurpujottelukisassa. Poutiainen jäi kisan voittaneesta Ranskan Tessa Worleysta 1,83 sekuntia. Avauslaskun jälkeen Poutiainen oli 14. tilalla.
Cuche syöksyi voittoon Kitzbühelissä
21.1.2012, 13.14
Sveitsin alppitähti laski voittoon lauantaina Itävallan Kitzbühelissä järjestetyssä maailmancupin syöksylaskukisassa. Toiseksi sijoittuneen Itävallan Romed Baumannin hän päihitti 24 sadasosalla. Itävallan Klaus Kröll oli kolmas, Itävallan Joachim Puchner neljäs ja Ranskan Johan Clarey viides.
Poutiainen puolitoista sekuntia kärjestä
21.1.2012, 10.26
Tanja Poutiaisen lasku ei sujunut Kranjska Gorassa alppihiihdon maailmancupin suurpujottelukilpailun ensimmäisellä kierroksella lauantaina. Poutiainen on jäänyt kärkipaikalla olevasta Itävallan Elisabeth Görglistä 1,48 sekuntia. Poutiainen on sijalla 12, kun 15 ensimmäistä laskijaa ovat tulleet alas.
Cuche: Haluaisin laskea kilpaa vielä kuusikymppisenäkin
19.1.2012, 22.20
Sveitsiläinen alppihiihtäjä Didier Cuche ilmoitti torstaina lopettavansa mittavan uransa kuluvan kauden jälkeen. Ilmoitus tuli lehdistötilaisuudessa Kitzbühelin kuuluisan syöksykisan alla. Cuche on voittanut Kitzbühelin syöksyn neljä kertaa, ja hakee lauantaina pahamaineisesta rinteestä ennätyksellistä viidettä voittoa.
