Turhuuksien rovio tallilla
16.2.2010
Heidi
Hevosurheilu oli ennen vanhaan hevosilla urheilua, jossa välineet hankittiin tarkoituksen mukaan. Vaivihkaa muodin määreet hiipivät tallikansankin keskuuteen, eikä kenellekään itseään kunniottavalle ratsastajalle tulisi enää mieleen laittaa tallille päälle jotain mummon vanhaa villapaitaa.
Olin ystävättäreni kanssa ratsastamassa. Hänellä oli jalassaan 20 vuotta sitten Lontoosta ostetut Jeffriesin minichäpsit. Taisi muukin ratsastusasu olla viime vuosituhannelta, mutta koko setti näytti erinomaiselta. Laatutavara pitää pintansa, tai ainakin piti ennen.
Muinaisina aikoina ratsastustarvikekauppoja oli harvassa ja niissä myytiin vain laatua. Meillä on edelleen käytössä villaloimia -80 luvulta, ja vuonna -90 ostetut kuljetussuojat. Nahkaisia suojia, satuloita, suitsia, ja ties mitä sälää, joka täyttää pian semiantiikin kriteerit. Hyvä tavara tietenkin maksoi, mutta tulevaan käyttöikään nähden se oli hyvin suhteellista.
Heppa goes fashion
Nykyään sen sijaan ratsastustarvikkeissa mennään muodin mukana. Ennen uudet välineet hankittiin vanhojen rikkoonnuttua, tänä päivänä voi ostaa uusia kamoja vain siksi, että ne ovat niin makeita. Ratsastustarvikeputiikkeja nousee kuin sieniä sateella ja kilpailu asiakkaista on kovaa.
Jos hevostarvikeliikkeissä myytäisiin edelleen pelkkiä välttämättömyyksiä, olisi konkurssi ovella. Perustarvikkeet kuten satula ja suitset ovat niin kestäviä, ettei niitä tarvitse jatkuvasti ostaa lisää.
Jossain vaiheessa ratsastukseenkin saapui trenditietoituus. Joka ässä lanseerasi omat mallistonsa niin tarvikkeista hevoselle kuin vaatteista ihmiselle. Ja voi sitä nokkelaa, joka ikinä keksi nykyiset loimet. Joskus oli aika jolloin hevosilla joko ei ollut loimia ulkona tai sitten niillä oli se yksi ja sama öljykangaskuori vuodesta toiseen.
Nykyisin postiluukustani kolahtaa toinen toistaan hienommin tehtyjä kuvastoja, joissa mainostetaan kauden uusia tuotteita ratsulle ja ratsastajalle. Eihän kukaan missään viime kauden väreissä halua kulkea?
Kuinka paljon tavaraa ihminen tai hevonen tarvitsee?
Modernilla menijällä raha polttaa taskuissa. Ihmiset ostavat uusia tavaroita vain koska ne ovat kivan värisiä tai niin mageita. Toisaalta sama porukka hamstraa alennusmyynneistä loimia, suojia ja ties mitä ”ku sai niin halvalla”. Vaikka samoja tavaroita olisi kaikki paikat jo pullollaan.
Mitä ikinä tapahtui hyvälaatuisille nahkatavaroille, joita korjattiin tallihuoneessa nahkaneulalla? Tai ratsastusvaatteille, jotka eivät kuluneet puhki puolessa vuodessa? Nykyiset nahkasaappaatkin tuntuvat kestävän korkeintaan pari vuotta aktiivikäyttöä, saati sitten housut, hanskat tai kengät.
Toki olen sitä mieltä, että tallilla saa näyttää hyvältä ja käyttää tarkoituksenmukaisia ja sopivia, kauniita vaatteita. Tututkin ovat lakanneet tuputtamasta kulahtaneita vaatteitaan ”tallille sopiviksi”. Eihän tänä päivänä kukaan enää käy juoksulenkilläkään virttyneissä verkkareissa. Mutta voisiko tallilla ajatella edes hieman korjaus- ja kierrätyskulttuurin paluuta? Jos vaikka hankkisi jatkossa vain ehdottoman tarpeellista ja niin hyvälaatuista tavaraa, että se kannattaa korjata.
Satulahuoneen tallin tuttavapiiriin kuuluu onneksi käytetyn hevostavaran välittäjä, joka ottaa mielellään myyntiin hyväkuntoista sälää. Luulen ettemme ole ainoa talli jonka nurkat notkuvat tavaroista, joista suurin osa on pelkkiä hetken mielijohteita tai sesonkituotteita. Turhuuksia ei tässä tapauksessa tarvitse sentään polttaa roviolla.
Kuvan hevosen kankisuitsisetti on taatusti käyttökelpoinen, muttei missään tapauksessa trendikäs.