Plaza

Toisilla hevosroduilla on kovin karvaiset jalan alaosat. Tässä kohtaa ihmisten mielipiteet jakautuvat jyrkästi niihin, joiden mielestä jalkakarvat ovat ehdoton nounou ja niihin, joiden mielestä karvajalkaiset hevoset ovat ihquinta mitä on. Se, mihin näitä ylimääräisiä ylenrunsaita karvoja tarvitaan, on arvoitus.

Jos joku vielä joskus yrittää väittää, että ne suojaavat hevosen jalkoja mudalta, kutsun hänet tutustumaan mutaisissa tarhoissa liikuskeleviin tupsujalkoihin. Olen tehnyt syksyn mittaan vertailuja shetlanninponin megatuuhean karvoituksen ja puoliverivarsan lyhytkarvaisen vuohisnivelen mutaantumisen eroista.

Vaikka varsankin koipi uppoaa mutaan vuohista myöden, niin noustessaan ylös muta valuu siitä pois. Slurps slurps, mutta jalka pysyy silti suhteellisen puhtaana. Sellaisena, että sen voi pyyhkäistä helposti pyyhkeellä kuivaksi.

Sen sijaan shetlanninponin pikkujalka uppoaa mutaan pahimmillaan lähes säärtä myöten ja sen ihanat liehukarvat voivat jokaisella slurpsahduksella kerätä itseensä lisää mutaa. Lopuksi pikkushettiksen jalka on kuin pitkäkarvaisella koiralla lumihangessa. Täynnä paakkuja, joita ei pysty pyyhkimään eikä edes harjaamaan irti. Shettiksen karva on niin tiheää, että muta takertuu siihen lujasti ja muodostaa pikkuhiljaa jäykistyvän savikipsin koko nivelen ympärille, missä vaiheessa virkaeläinlääkärin jakama sakkolappu liian mutaisissa tarhoissa elelystä osuu varmasti aivan kohdalleen.

Vuohiskarvoitus ei ole pelkästään shettisten ja erilaisten kylmäverirotujen hieno ominaisuus, vaan myös puoliverisillä saattaa sellaiset jaloissa hulmuta, toki paljon vaatimattomammat. Kisahevosilta tällaiset epäesteettiset roipakkeet trimmataan pois samantien. Allekirjoittaneella on nyt mutasyksyn jäljiltä myös jaloista trimmatut shettikset ja varsankin surkea yritys kasvattaa pukinpartamalliset siipat nivelten koristeeksi on poistettu.

Tiedän toki, että shettisten vuohiskarvat ja karvoitus ylipäätään ovat lähes pyhä asia. Niitä ei saisi katkoa tai trimmata juuri mitenkään. Mutta hätä ei lue lakia. Jos kerran viikossa joutuu upottamaan ponin jalat ämpäriin, jalka kerrallaan, ja liottamaan vuohiskarvoihin kertynyttä savea noin tunnin ajan, alkaa huumorintaju loppua.

Tällainen mudalla kuorrutettu vuohispusikko ei ole vain kauhean näköinen ja hankala putsattava, vaan se myös suosii kaikenlaisten iho-ongelmien syntymistä, kun iho muhii märän karvan alla. Vuohisrohtuma eli rivi, tänä päivänä myös nimellä friisirupi tunnettu ilmiö, saattaa tulehduttaa jalan ihon ratsastuskelvottomaan tilaan.

Karvaisille koiraroduille on kehitetty vaikka millaisia kurasuoja-asuja. Hevosille sen sijaan ei ole tarjolla juuri mitään, vaikka 200-700 kiloisen karvapuudelin hoitaminen silkkiseksi on rankkaa työtä. Pelkät jalkasuojat eivät auta, sillä parhaimmillaan shettiksen jalkakarvoitus alkaa jo kainalosta. Koska saamme nähdä shetlanninponin (tai friisiläisen tai suokin) mutahaalarin?

Heidi