Plaza

ratsastusreitit, lihahevonen

Belgia on Euroopan yksi Euroopan tiheimmin asutuista maista. Ihmistiheyden ohella sen hevostiheys on omaa luokkaansa. Kisakopukoiden ohella Belgia on täynnä kaikenlaisia kavioeläimiä, pikkuponeista työhevosiin. Lentokentän kupeessakin on tarhoja täynnä hevosia.

Lentokoneen lähestyessä Brysselin kenttää tihrustimme tyttäreni kanssa ikkunasta alla näkyvää maisemaa. Taloja, peltoja ja hevosia. Belgialaisessa maisemassa on joka nurkassa joku aitaus, jossa nököttää hevosia. Jopa aivan lähellä kiitorataa.

Autoillessa walloonien maakunnassa ei voi välttää näkemästä hevosia. Niitä on liikkeellä ratsain niin metsien siimeksessä kuin kävelyteiden varsilla. Nämä ovat ilmiselvästi joltain tallilta liikkeelle lähteneitä tavallisia harrastehevosia ratsastajineen. Ratsastajien lisäksi hevoset ovat näkyvissä muutenkin.

Työhön, harrastukseen ja leivän päälle

Belgiassa on aivan normaalia, että kaikkialle leviävien pikkukylien takapihoilla on hevosia. Kaikenlaisia, isoja ja pieniä, loimilla ja ilman. Harrastehevosia tai lemmikkejä? Ken tietää. Sen sijaan niiden sinertävänharmaiden ja ruskeiden, muhkealihaksisten työhevosten tarkoitusperän tiedän kyllä.

Belgiaan juuri muuttanut ystävättäreni ei ollut uskoa korviaan, kun kuivakasti ilmoitin, etteivät muhkeat työhevoset suinkaan olleet osa paikallisen olutpanimon valjakkoa. Tien varren pellolla laiduntanut lähes parikymmenpäinen lauma työhevosia ei todellakaan ollut harraste- tai näyttelytarkoitukseen kasvamassa.

Lihakarjaa, sanoin. Paikallisen makkarateollisuuden tarpeisiin. Toivottavasti kotimaisiin tarpeisiin, eikä esim. Italiaan tai Espanjaan kuljetettavaksi aiottuja. Belgia ja Brysselhän ovat surullisen kuuluisia Etelä-Euroopan tarpeisiin vastaavista hevosmarkkinoistaan.

Hetken hämmennyksen jälkeen päädyimme kuitenkin siihen, että hevosen lihan syöminen on eettisesti kestävää. Ainakin nämä lihahevoset kasvavat laitumella ympäri vuoden, lajitoverien seurassa. Mukavampaahan sellaista lihaa on syödä kuin vaikkapa sikalaan betonipohjalle ahdettuja possuja.

Ratsastusreittejä villisikojen maastoissa

Seuraavana päivänä lähdimme retkelle paikalliseen Myökkipyökkimetsään. Uskomattomat pyökit, poppelit ja tammet hipoivat taivaita ja metsän pohja oli silkkaa lehtien peittämää mustaa multaa. Tähän ympäristöön kuuluvat kauriit ja villisiat. Sekä ehdottomasti hevonen. Keskiaikaisia ritarilinnoja ympäröivissä metsiköissä voi mielessään kuvitella ratsastavansa mihin tahansa. Kun alla ei ole pelkkää suota ja jääkauden pyörittämiä kivikoita tai läpitunkematonta ryteikköä voisi ratsun lennättää mihin suuntaan vain.

Keski-Eurooppalaiseen järjestykseen kuuluu kuitenkin, että metsissä on omat polut kävelijöille, maastopyöräilijöille ja ratsastajille. Laukan kopse pyökkimetsän siimeksissä kuulosti mahtavalta. Olin ollut 3 päivää poissa kotoa hevosten läheltä ja tunsin saman tien puristavan tunteen rinnan ympärillä, kun näin ratsukon viilettävän laukkaa polulla, koti-ikävä ja ikävä satulaan. Voisinko saada kotiinkin valmiita hyväpohjaisia ratsastusreittejä, joita pitkin lasketella vaikka kiitolaukkaa lintujen liverrellessä täysikasvuisen metsän uumenissa?

Kuvassa Brysseliläisen metsikön ratsastuspolku

Heidi