Terveisiä Aurinkoisesta Hangosta!
26.7.2010
Heidi
Retki Hankoon on aina tekemisen väärti. Etenkin kesällä. Talvinen aavekaupunki on kesäisin pikkusievä idylli, jonka puistikkoon järjestetyt ratsastuskilpailut ovat vertaansa vailla. Pitkin kaupungin katuja rakennetut jabakarsinat ja puistoon pysäköidyt kisarekat ovat jotenkin Keski-Eurooppalaisen rento näky.
Hangon kisapaikan tunnelma on muutenkin miellyttävä. Leppoisa ilmapiiri ja mukavasti varjoisat myyntikojut saivat jopa allekirjoittaneen sortumaan shoppailemaan. Ainahan sitä jotain uutta tarvitsee, niin kuin vaikkapa koruja, ratsastushousuja tai ratsastusliivejä. Sekä tietenkin 16 metriä värikkäitä makulakuja!
Säätkin suosivat Hankoa. Lauantaiksi luvattu ukkosmyrsky näyttäytyi vasta yön tunteina ja hevoset todennäköisesti arvostivat yhtä viileää päivää hillittömän hellekesän keskellä. Sunnuntaina ratsastettiin jälleen trooppisissa merkeissä, tosin ihmisystävällisessä pilvipoudassa.
Kuninkuusraveissa edustanut lähisukulainen sen sijaan lähetti terveisiä jääkylmästä Oulusta, missä kesähameet oli vaihdettu talvitakkeihin 10 asteen kökkökelissä. Ravihevosia se tuskin haittasi ja koko tapahtuma sai muutenkin kiitosta erinomaisen tunnelmansa ja iltaohjelmiensa takia. Ehkä ensi vuonna pitää vihdoinkin tutustua siihenkin.
Hangon uneliaassa idyllissä on kuitenkin jotain ihmeellistä. Jotain mitä ei voi mitenkään luoda keinotekoisesti. Luokkien välissä voi siirtyä kivenheiton päähän hiekkarannalle varpaitaan viilentämään tai vain kuljeksia ihailemassa toinen toistaan kauniimpia kesähuviloita.
Itse kisakin oli jännää seurattavaa. Tiedä oliko syynä jo pitkään jatkuneet kisat vai vaativat radat, mutta välillä koettiin hurjiakin hetkiä puomien kolistessa. Hangossa verryttely on itse kisa-areenan välittömässä yhteydessä, joten siellä pääsee seuraamaan paitsi valmentajien työskentelyä, myös kuulemaan välittömät kommentit niin radan aikana kuin jälkeenkin.
SM-kisat ovat hauskaa seurattavaa siinä, että lopullinen tulos ratkeaa monen päivän koitoksen seurauksena. Vaikka yhtenä päivänä ei menisikään aivan nappiin, voi seuraavana yrittää paikata. Nytkin mitalisijoille ylsi ratsukoita, joiden ensimmäisten päivien suoritukset eivät povanneet suurta menestystä.
Paljon onnea voittajille ja sijoittuneille!
Yläkuvassa junioreiden kultamitalisti Mikael Wahlman ja alakuvassa pronssille ratsastanut Tuuli Leivo ja Oazis.

