Rollkur eli turpa ryntäisiin ja olympiavoittoon
17.12.2009
Heidi
Rollkur, rollkür, rullakuuri, rullaus, hyperfleksio, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Hollannin maajoukkuevalmentajan. Anky van Grunsvenin miehen Sjef Janssenin lanseeraama turpa-ryntäissä-ratsastus on sekoittanut koko kouluratsastusmaailman ja parasta koko jutussa on, että harva edes tajuaa mistä on kyse.
M.O.T.?
Hevosurheilulehden perjantain ratsastusnumerossa oli koko aukeaman kokoinen juttu rollkurista. Tätä edelsi yleisönosaston ja lehden toimittajan välillä käyty väittely rullauksen haitallisuudesta.
Nyt haastatelluista asiantuntijoista asian kiteytti Mikael Forstén, joka sanoi, ettei aivan tarkkaan tiedä mitä rullaamisella tarkoitetaan, eikä ole aivan varma tietävätkö kaikki muutkaan.
Muista haastatelluista Kyra Kyrklund käänsi keskustelun ratsastuksen oikeutukseen ylipäätään, equiterapeutti Ismo Haapasen mielestä rullausasennossa saadaan lisää voimaa lavan ja etujalan liikkeeseen ja se vahvistaa hevosen selän lihaksia. Valmentaja Riitta Holopainen taas lähtee siitä, että niinkin vahva eläin kuin hevonen laittaisi hanttiin, jos sillä olisi kurja olla.
Kansainvälinen koulutuomari Eversti Carde oli ainoa joka tuomitsi lähtökohtaisesti koko hyperfleksioidean ja viittasi siillä Baucherismiin, jota rullaaminen kovasti muistuttaakin.
Selkä ylhäällä, turpa alhaalla, heppa kuolaimen takana vai peräti alla?
Ärsyttävintä koko rollkur-keskustelussa on nimenomaan termien sekamelska. Eteenalasratsastuskin mielletään rollkuriksi tai toisinpäin. Kaikki hevosen kaulan asentoon vaikuttava ratsastus on jollain lailla luupin alla, vaikkei niillä olisi mitään tekemistä ylivenytyksen kanssa.
Fysiologisista lähtökohdistahan hevosen tulee laskea kaulaansa voidakseen nostaa selkäänsä ja saadakseen takajalkansa aktiivisesti alleen. Käsittääkseni juuri kahden jälkimmäisen asian takia hevosen kokoaminen ei lähde kaulan lyhentämisestä ja nostamisesta, vaikka moni niin luuleekin.
Hieroja Tuula Pursiaisen HU-kommentti oli, ettei rullausta saa tehdä selkä alhaalla, ekstensiossa eli notkollaan, koska silloin niskaligamentti joutuu venymään paljon. Ja aivan yleisesti tiedetään, että hevonen hyötyy psyykkisesti siitä, että sillä on pää alhaalla, sillä se saa siitä asennosta mielihyvää ja rauhallisen olon.
Ylitaivutus on tehokas kurinpalautusväline
Aivan näin. Hevosen kaulan ja lavan lihaksissa on paljon hyvinkin merkittäviä ominaisuuksia, joita me ratsastajat olemme käyttäneet kautta aikain hyväksi. Vuonna nolla opin jo, että kuriton hevonen napataan myllynimiseen asentoon, eli turpa sivulle lapaan ja siitä miniympyrälle, niin johan polle tokeentuu. (On aina miellyttävää opettaa taitamattomille ratsastajille kovan kurin alkeita).
Mutta jo niistä ajoista tiedän, että hevosen kaulan ja pään asennon ylitaivutuksella on ennenkaikkea alistava vaikutus. Westernissä harrastetaan hevosten pyörittämistä pienillä ympyröillä, kaula hyvinkin alas ja sivulle taivutettuna. Sillä saadaan pöhkömpikin hevonen rennoksi ja huolettomaksi, ehkä jopa pikkuisen hitaaksi.
Se joka hallitsee hevosensa kaulan ja lavat, hallitsee myös sen mielen. Emme me turhaan suhaa ympäriinsä gramaanit tiukalla. Nykyään joka toisella tuntsarilla on kumpparit tai joku muu apuohja, kun ne on niin kätevät. Pysyy pollet lapasessa, kun turpa on ryntäissä kaiken aikaa.
Hevosurheilussakin haastateltu kouluratsastaja Emma Kanerva sanoo käyttävänsä rollkurmaista apua juuri kurinpidollisissa tilanteissa. Edellä mainittuun tapaan hevonen asetetaan syvälle sisäpohkeen ympärille. Tosin vain lyhyeksi hetkeksi.
Onko rullattua hevosta kiva ratsastaa?
On mielenkiintoista miksi kukaan edes haluaa ratsastaa hevosensa niin voimakkaasti kuolaimen taakse ja alle kuin ns. rullausratsastajat kuten Patrik Kittel. Perinteisesti sellainen hevonen on hyvin epämiellyttävä ratsastaa ja pystyy pakenemaan apuja miten haluaa. Toisaalta tämähän on nähty Ankyn hevosten osalta palkintojen jaoissa, missä hänen hevosensa ovat poistuneet holtittomasti paikalta.
Rollkuria pitäisi kritisoida siitä, ettei siinä hevosen pää varsinaisesti ole kovin alhaalla, eikä kaula ainakaan. Eivätkä rullatut hevoset ole mitenkään erityisen rentoja, vaan pikemminkin tiukkaan puristettuja räjähteitä, joista irtoaa liikettä koko kylälle.
Tavanomainen hevonen, joka katoaa kohti ryntäitä on yleensä siellä vain fuskausaikeissa, aivan kuten Forsténkin tuumaa Nandelestaan. Mutta rullattu hevonen on siinä asennossa kuin ihminen, jonka käsi on väännetty selän taakse. Aivan rauhallinen ja hyvinkin yhteistyöhaluinen. Sillä kun kättä vääntää ihan vain pikkuisen lisää niin tulee kyllä selväksi kuka tätä leikkiä määrää.
Kuvassa ei ole kyse rullauksesta vaan normaalista eteenalasvenytyksestä.
Aiempia kirjoituksia Plazalla aiheesta:
- 1.
-
Hyvä artikkeli!
Olen samaa mieltä, että harva rollukurissa oleva hevonen on kovin rento ja iloinen. Ja eikö se iloisuus ole juuri se, mihin pyritään. Harmittavan harva ratsastaja kuitenkaan huomaa, milloin hevonen on onneton ja milloin ei…
”Muista haastatelluista Kyra Kyrklund käänsi keskustelun ratsastuksen oikeutukseen ylipäätään, equiterapeutti Ismo Haapasen mielestä rullausasennossa saadaan lisää voimaa lavan ja etujalan liikkeeseen ja se vahvistaa hevosen selän lihaksia. Valmentaja Riitta Holopainen taas lähtee siitä, että niinkin vahva eläin kuin hevonen laittaisi hanttiin, jos sillä olisi kurja olla.”
Tulee tässä mieleen se, että eikö omaa kollegaa uskalleta arvostella. Luin kyseisien artikkelin ja katsoin sen kaamean videon. Jotenkin tuntuu, että equiterapeutti puhui eteen-alas venytyksestä… tai sitten hän ei tiennyt mistä puhutaan. Miten etujalkaan saadaan voimaa, jos rullausasennolla blokataan yksi tärkein etujalan liikkeeseen vaikuttava lihas. Ja hevonen on saaliseläin, joka valitettavasti tyytyy kohtaloonsa. Se valitsee vähiten kivuliaan reitin, joka joskus on sitten rullaus-asento (vaihtoehtona piiska ja ohjista repiminen).
”Hieroja Tuula Pursiaisen HU-kommentti oli, ettei rullausta saa tehdä selkä alhaalla, ekstensiossa eli notkollaan, koska silloin niskaligamentti joutuu venymään paljon. Ja aivan yleisesti tiedetään, että hevonen hyötyy psyykkisesti siitä, että sillä on pää alhaalla, sillä se saa siitä asennosta mielihyvää ja rauhallisen olon.” Näyttäkää minulle kuva tai video, jossa hevonen on rollkurissa selkä ylhäällä. Eteen-alas -venytyksessä on kyse juuri tuosta rauhtoittumisesta, mutta rollkurissa se ajatus on kaukana…

