Plaza

Ratsastus on tässä maassa tyttöjen ja tätien laji. Kaikkialle tunkeva yltiömäinen turvallisuushakuisuus vesittää lajista yhden ison olennaisuuden. Hevosen selässä viilettäminen on joskus myös hurjaa, jännää ja hauskaa. Jotkut hakevat ratsastuksesta nimenomaan sitä.

Extreme-suuntautunut ystäväni oli pahoillaan kun ei voinutkaan lähteä jouluksi Ruotsin tuntureille. Ohjelmassa olisi ollut paitsi helikopterilaskettelua, myös villiä ratsastusta.

Olin kuullut jo aiemmin tarinoita laukkaamisesta pitkin lumisia maisemia, niin että juuri ja juuri pysytään satulassa. Nyt sain nähdä jopa kuvia.

Mad Mikes adventures

Kittelfjällin laskettelukeskuksessa pitää majaansa Mad Mike niminen häiskä, joka järjestää kaikenlaista extremeä, mukaan lukien siis ratsastus. Miken harvoista laudoista kyhätty ratsastuskeskus oli juuri sen näköinen, että kotimainen eläintenoikeuksien valvoja saisi slaagin.

Vitivalkoisessa maisemassa seistä nökötti iisin näköisiä westernhevosia, selässään iloisen näköisiä poikia paksuissa haalareissa pipot päässä. Ratsastusta ohjeistettiin sanomalla, että suitsiin ei kosketa. Ja parempihan se onkin roikkua länkkärisatulan nupissa, kuin etsiä turvaa hevosen suusta.

Ihmettelin, kun kuvissa yksi hevonen näytti kovasti teiskuvan takajaloillaan, mutta sehän oli tietenkin Mad Mike itse. Tottahan toki extremeratsastusretki aloitetaan zorromaisella pystyynkarauttamisella. Ja sitten vain tukka putkella, pipot hulmuten, kohti hurjia ratsastusmaastoja.

Vauhti ja vaaralliset tilanteet kuuluvat lajiin

Kuvat nähtyäni ymmärsin, että ratsastusta voisi markkinoida näinkin. Tallitähtien nostattamat hurjat tapaturmaotsikotkin taisivat vain lisätä lajin suosiota. On täysin nurinkurista uskotella, että ratsastus olisi täysin turvallista.

Ratsastaessa voi aina sattua ja tapahtua. Hevosen selästä voi pudota monestakin syystä ja se kuuluu asiaan. Jos ihmiset sisäistäisivät tämän, ei kukaan edes kuvittelisi voivansa siirtyä sohvaperunaolomuodosta suoraan satulaan.

Sillä niin villiltä kuin Mad Miken meno näyttikin, niin hänen asiakkaansa sentään ovat hyväkuntoisia, hyvällä tasapainolla varustettuja ja kaatumaan tottuneita. Ja mikä tärkeintä: melkoisen pelottomia. Rohkeus takaa rentouden, mikä pelastaa tässä lajissa monelta pahalta.

Saattaa nimittäin olla, että joku muukin on ehkä joskus kauan sitten ratsastuttanut hyvin vähän ratsastaneita ystäviään pitkin peltoja täydessä laukassa, joskus jopa ilman satulaakin. Ja aika harvoin muistaakseni kukaan putosi selästä, tai ainakaan mitään sattui. Mutta meillä olikin aina kypärät päässä ja hapertunut kuminauha tiukasti leuan alta vedettynä.

Heidi