Plaza

Rakkaalla hevosella on monta nimeä

1.2.2010
Heidi

hevosen nimi, hevosen rekisteröinti

Hevosille annetaan merkillisiä nimiä. Nimi saatetaan myös vaihtaa omistajan vaihtuessa. Virallisen nimen lisäksi hevosilla on myös runsaasti lempinimiä. Mutta silti jostain syystä hevosten ei edes oleteta tunnistavan omia nimiään.

Rekisteröin kirjavan ponin ja nimeä valitessa oli Hippoksen vaatimus, ettei samaa nimeä ole jo rekisterissä. Niinpä se sai nimen joka on jo 17:lla muulla, mutta yhdellä hassulla e-kirjaimella koristettuna, mikä teki siitä uniikin. Jos joku on joskus miettinyt miksi hevosten nimet ovat omituisia tai tahallaan väärin kirjoitetun oloisia, on kyse usein vain rekisteröinnin kannalta pakollisesta väännöksestä.

Sinänsä on aivan sama minkä Töttersdorfin valitsee hevoselleen nimeksi, harvaa hevosta kutsutaan sen omalla nimellä. Useimmat nimet ovat niin hankalia ja kamalia, että kyseessä on miltei pakko. Yllättäen venäläisillä hevosilla on monesti yksinkertaiset nimet, jotka jäävät niiden arkinimiksi. Lisäksi ne usein tarkoittavat jotain. Esimerkiksi edesmenneen Ruuna Reippaan venäjänkielinen nimi tarkoittaa ruoskaa, eikä se nimi ainakaan kauhean paljon sivuun mennyt.

Kamalimmat nimet ovat ehdottomasti ravihevosilla, mutta kyllä suomenhevosista ja puoliverisistäkin löytyy kauheuksia. Tallissamme asuu tällä pari kuninkaallista puoliveristä, joiden lempinimet tallin sisällä ovat Ankka ja Möllö, mutta monet tuntevat samat hevoset nimillä Kingi ja Qviini. Mahtavaa. Arvatkaa oliko hupaisaa, kun kisapaikalle saapui koko Royal Family.

Monella suomenhevosellakin on osuva nimi, joka kuvaa sen luonnetta tai sukua. Mutta silti aina välillä törmää niin mauttomiin nimiräpellyksiin, että voi vain hämmästellä sitä mikä ajatus sellaisen taustalla on ollut. Kaikenlaiset kaksimielisyydet ja törkeydet hevosten nimissä ovat yleensä vain ja ainoastaan ontuvia, mutta niitäkin näkee aina säännöllisesti.

Nomen est omen = Nimi on enne

Nimen keksiminen hevoselle on vaikeaa, siihen on monia sääntöjä ja neuvoja. Eri roduissakin on omat tapansa. Niinpä tallin prinssikin oli pienenä nimettävä äitinsä mukaan Q-alkuiseksi Trakehner-perinteen mukaan. Ja koska Queens Son, olisi kuulostanut kaikista typerimmältä (vrt. kotimainen jalostusori Königins Sohn), ajattelimme kaukaa viisaasti nimetä sen Quattroksi, niin olisi sponsorikin ollut helppo valita (siis Audi).

Toisaalta olimme aina olleet viehättyneitä englantilaisten hevosten moniosaisista huumorinimistä, joten sellaiseenhan me kuitenkin lopulta päädyimme. Briteillä hevosten nimet ovat sellaisia kuin Monday Morning, Sleep Late, Bits’n Pieces ja Eight Bells. Moniosaisia ja usein sanaleikkejä sisältäviä hassutuksia.

Niinpä Kuningatar Homeposken pojasta tuli Aika Jätkä. Mikä sopii sille paremmin kuin hyvin. Silti sen hautomo Saksanmaalla tuntee sen nimellä Quattro ja kotioloissa se kulkee edelleen vauvanimellään Fritz (koska syntyessään se oli niin punatukkainen pikkupoika kuin vain varsa voi olla ja siis aivan Fritzin näköinen).

Hevosten nimet eivät kuitenkaan ole mikään pysyvä ominaisuus, vaan moni ostaja vaihtaa hevoselle rekisteröidessään kokonaan uuden nimen. Ja samalla myös lempinimen. Moni hevonen myös kadottaa nimensä maahantuonnin yhteydessä, papereiden kadotessa tai vaihtuessa. On hassua, että ihmiset luulevat, etteivät hevoset tunnistaisi omaa nimeään. Ne oppivat kumminkin esimerkiksi hyvin paljon sanoja vaikkapa juoksutuksen yhteydessä. Eihän kai kukaan epäile etteikö koira tietäisi omaa nimeään?

Heidi

1.

Ravureilla on nättei nimii. Ourasi (ranskalainen), Pershing (jenkki, meni kuin ohjus aikoinaan), Hullumies (suokki, ON Huittisista !)…. Ei nimi hevosta pahenna. Parhain nimi: Puutteen Poistaja (suokkiori josta sittemmin tuli ruuna)… ;-) Kuka lie antanut nimen pollelle….

2.

ravihevosten nimet ovat upeita ja itseänikin on sen verran siunattu, että saan keksiä nimet kahdelle tulevalle lämppärivarsallemme. isäni mielestä nimien pitää olla lyhyitä ja helposti lausuttavissa, mutta kieli-ihmisenä tahdon nimien olevan vähintään kaksiosaisia ja todella vaikeita lausua. raveja katsoessa onkin sitten hauska kuunnella kun selostaja yrittää vääntää sanoja epätoivoisesti :P

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös