Plaza

suomenhevonen, ratsutus, suomenhevosten mestaruuskilpailut

Hyvä ratsuhevonen koostuu monesta osasta. Perimän ja ulkoisen olemuksen lisäksi sen toimivuuteen vaikuttaa koulutus ja terveys, sekä henkinen ja fyysinen kapasiteetti. Kun kaikki muu on kohdallaan pitää vielä löytää oikea pilotti satulaan, niin loppu sujuukin kuin tanssi.

Naapurin putte on moinen epeli suomenhevoseksi. Se on röhistellyt Satulahuoneen tallin ympyröissä kaksivuotiaasta viikarista asti ja on hurmannut aina jäyhän viileällä olemuksellaan. Se ei ole niin sanotusti koskaan ollut moksis mistään. Paitsi allekirjoittaneen ratsusta Veli Pontevasta, josta se on halunnut tehdä rukkaset ensimmäisestä yhteisestä valmennuksesta alkaen.

Kyseessä lienee joku ryssänviha, ehkä venäläinen täysveriseni huutelee jotain ylimielisyyksiä sille tai on muuten vain liian pollea selkeäpiirteisistä lihaksistaan. Sillä siinä missä Pontsu on lihaksia ja luita, on naapurin Potra Poika lihaksia ja laardia. Se muistuttaa kesäkunnossaan enemmän hyökkäysvaunua kuin urheiluvälinettä. Tästä ominaisuudesta sitä muistetaankin aina irviä, niin kotona kuin kylillä. Mutta kaikkien isoluisten urheilijoiden esitaistelijana se on päättänyt näyttää vääräleuoille mistä tosi hevoset on tehty.

Kevääseen asti Potraa Poikaa ratsutti lähisukulainen. Ohjelmassa oli kisoja ja kantakirjaus, jossa lentävä lihapulla leiskasi esteitä suomenhevosten SM-korkeuteen asti ihan vain kuin näyttääkseen muille, että suomalainen sisu on sisäsyntyinen ominaisuus jota ei muutama ylimääräinen kilo hidasta.

Lahjattomat harjoittelee

Pullea naapurin poika on alunperin ravitaustainen. Mutta minkäs sille voi jos sattuu olemaan multitalentti ja ratsuihmisten ympäröimä. Kun on liikkeiltään kuin mikä tahansa parempikin puoliverinen ja siinä sivussa vielä näyttää kylän komeimmalta suomenhevoselta, niin pakkohan sitä on osallistua ratsukarkeloihin.

Kantakirjauksen jälkeen vaihdettiin valmentaja satulaan ja alkoi hienosäätö kovimpiin kisoihin. Laidun- ja astutuskauden ohessa pullukka ahersi yläkoulun tehtäviä tunnollisesti. Mutta ei meistä kukaan silti olisi oikeasti uskonut, että kouluratsastuksessa voi melkein lähes tuntemattomana hevosena tulla paikalle ja pestä koko porukan. Tai no siis kaikki paitsi yhden.

Suomenhevosten SM-kisa on jo kauan sitten lakannut olemasta takametsän tapahtuma. Nykyiset koulusuokit ovat ratsusukuisia ja ammattilaisten treenaamia. Niitä viilataan kuin puoliverisiä konsanaan, eikä tuurilla ole sijaa lopputuloksissa. Kun selässä on huipputason kilparatsastaja ja alla hyväpäinen hevonen, jolla on voittoon riittävä suorituskyky, on näemmä kaikki mahdollista. Niin vain oman kylän poika meni ja nappasi hopeamitalin kokeneempien konkareiden turvan edestä.

Jälleen kerran tuli todistettua, että vaikka lujatahto vie läpi harmaan kiven ja harjoittelu tekee mestarin, niin kyllä hevosten kanssa toimiessa kannattaa valita sellainen yksilö, jolle asiat ovat helppoja. Potra ori on aina ollut luonteeltaan hyvä. Oriiden kanssa toimimaan tottunut lähisukulainen ratsutti sen herkäksi ja sai jo oman palkkionsa kun ori sai kantakirjaan ratsastettavuudesta arvosanaksi 9. Siihen päälle virheettömät perusaskellajit ja järkkymätön itseluottamus niin kas vain, tuomareilta tulee hyviä pisteitä kuin hiljaa sataisi, jopa suomenmestaruustasolla.

Paljon onnea Korkki ja tiimi!

Heidi