Plaza

Ratsastuspelko, hevospelko

Hevonen on suuri eläin ja sen käsittely tai selässä istuminen saattavat pelottaa. Ratsastuskoulut ovat täynnä oppilaita joiden päällimmäinen tunne tallilla on pelko. Mikä saa ihmisen haluamaan tekemisiin hevosten kanssa pelosta huolimatta?

Vedä niistä naruista!

Muistan oman ratsastusurani alun varsin pelonsekaisena aikana. Ratsastuskoulun maneesi oli pieni ja paukkui aina tuulella niin, että koko hevoslauma yhtä vanhempaa yksilöä lukuunottamatta pillastui totaalisesti. Taisin pudota joka ikisellä tunnilla niinä aikona, parhaimmalla tunnilla jopa kahdelta eri hevoselta yhteensä kolme kertaa.

Maanantain lähestyessä toivoin, että olisi niin paljon pakkasta, että tunnit peruttaisiin. Tallin hevoset olivat myös pelottavia käsitellä. Ne kuopivat etujaloillaan ja irvistelivät minkä kerkesivät. Ja ne piti aina laittaa itse kuntoon, vaikka oli kauhusta kankeana.

Koko tunti meni pelätessä, että hevoset kohta taas villiintyvät ja koko homma lähtee käsistä. Muistan kuinka opettaja oli meille oppilaille tosi vihainen, koska olimme niin pelokkaita ja onnettomia. Yskivä 5-vuotias pikkusisareni heitettiin ulos maneesista, etteivät hevoset hermostuisi. Jos en olisi maksanut kausikorttia, en taatusti olisi jatkanut ”mukavaa uutta harrastusta”.

Homma hallussa?

Sitten eräänä päivänä tapahtui ihme. Hevoseni lähti jälleen kerran pukkilaukkaa maneesin pitkää sivua pitkin, mutta kun vedin ohjista, se talttui. Sillä hetkellä tajusin, että pystyn oikeasti vaikuttamaan hevoseen. Voinee sanoa, että vasta sen jälkeen saattoi alkaa todellinen ratsastuksen oppiminen. Pelko tuhoaa erittäin tehokkaasti kaiken oppimisen ja uskalluksen edes yrittää.

Pelkääminen on hyvin henkilökohtainen kokemus. Aivan mitätönkin asia saattaa pelottaa, ilman että sitä pystyy mitenkään järkevästi perustelemaan muille. Muistan joskus keskusteelleni kentällä tytön kanssa joka lähes itkuissaan valitti, että hänen kiltti suomenhevosensa vei häntä käynnissä. Totta tosiaan, hevonen käveli. Ja ilmeisesti liian kovaa tytön mielestä. Ei siihen auta sanoa, että sehän vain kävelee.

Pelkoa ilmenee helpoiten asioista, jotka eivät ole hallinnassa. Esimerkiksi itse myönnän täysin auliisti, että oma ratsuni pelottaa silloin kun sillä niin sanotusti keittää yli. Jo edesmenneet edelliset hevoseni olivat taatusti ulkopuolisen silmiin hurjempia pystyynnousemisineen ja muine sekoiluineen. Mutta pelottavinta tässä hevosessa on juuri se, kun tajuaa menettäneensä yhteyden komentokeskukseen, jonka seurauksena voi tapahtua mitä vain.

Hevosia voi oppia vain olemalla hevosten kanssa

Niinpä yritän nykyisin olla lempeä pelokkaille ratsastajille. Jokaisen pelko on yhtä suuri. Eikä pelko poistu sillä, että karjuu vihaisesti, ettei ole mitään pelättävää. Jokainen ratsastaja joka vielä istuu hevosen selässä yrittämässä on tavallaan halukas ratkaisemaan ongelman. Jos pelko kasvaisi liian suureksi hän todennäköisesti lopettaisi ratsastuksen. Suurin osa haluaa kuitenkin voittaa itsensä ja pystyä samaan mihin muutkin ratsastajat.

Viime perjantain Hevosurheilulehdessä oli sivu siitä, mitä tehdä kun pelottaa. Ratsastusalan ammattilaiset kommentoivat ongelmaa sekä omalta osaltaan, että sivusta seuranneen roolista. Lääkkeeksi pelkoon lähes kaikki suosittelivat viettämään enemmän aikaa hevosten kanssa ja hankkimaan turvallisia kokemuksia. Mitäpä siihen lisäämään. Harjoitus tekee mestarin.

Heidi