Plaza

Kouluratsastus on kiistämättä hyödyllistä niin hevoselle kuin ratsastajalle. Kuuliaiseksi ja notkeaksi treenattu hevonen on ilo silmälle ja mukava ratsastaa. Kilpailuissa mitataan kotona opittuja taitoja ja haetaan uusia haasteita. Tai sitten kaikki menee pieleen.

Veli-Ponteva ja allekirjoittanut ovat surkuhupaisa kouluratsastuspari. Meillä on pari vakavaa estettä, joiden takia koko homma on alun perin tuhoon tuomittu. Kouluratsastuksen avainsanoja ovat: pedantti ja kuuliainen. Me emme kumpikaan ole kumpaakaan.

Me emme osaa kiiruhtaa hitaasti ja huolellisuudesta ansaitsemme kummatkin ala-arvoisen. Lisäksi olemme molemmat luonteeltamme lähinnä pirskahtelevan räjähtäviä, välillä epätoivoiseen paniikkiin ailahtelevia.

Jännityksen hienosäätöä

Kaikesta huolimatta aina välillä meillä synkkaa. Käymme viikottain erinomaisessa valmennuksessa, jossa saamme joskus aikaiseksi oikein mukavaa menoa. Hetkittäin tunnemme molemmat kouluratsastusideaalin. On hienon tuntuista, kun voimakas lihaskimppu puhisee menemään tosissaan ja keskittyneesti, ja itse saa keskittyä vain ylläpitämiseen ja hienosäätöön.

Mutta aina välillä ei synkkaa. Ja se on yleensä kisoissa. Pontsun kisahermo on tunnetusti kireä, ja kun kouluratsastuksen perusedellytys on rentous, niin pieleen menee. Me teemme koko kansalle selväksi sen mikä ero on saksalaisten vaaliman positiivisen jännityksen ja meidän esittämämme negatiivisen jännityksen välillä.

Positiivinen jännitys tuo meihin kotikentällä lennokkuutta ja tahtia. Kotona liikutaan raivostumisen ja rentouden veitsenterällä. Silloin Ponteva on parhaimmillaan, terävä, mutta edelleen rento ja kuuliainen sekä eteenpäinpyrkivä ja energinen. Mutta kisoissa kaikki jännitys on negatiivista. Siitä seuraa pukkeja, potkuja, täyspysähdyksiä ja ylireagointia.

Ensimmäinen hylsy kouluradalla

Niinpä en suuremmin yllättynyt, kun jo alun alkaen viulun kieltäkin vinkeämpi Pontsu päätti huonosti alkaneen radan täysstoppiin. Se ilmoitti erityisen perusteellisesti, ettei todellakaan aio nostaa oikeata laukkaa ja aikansa sätkimistä katseltuaan, myös tuomari oli sitä mieltä, että voimme poistua kotiin jatkamaan harjoituksia, ja vihelsi meidät ulos.

Vaikka muuten saattaa olla vaikea löytää positiivisia tuntemuksia Pontevan kanssa kisaamisesta, niin ainakin olen oppinut olemaan itse hermostumatta tällaisissa tilanteissa. Ymmärtäväisen koulukuraattorin tapaan ajattelen vain, että no onpas meillä tänään vaikeaa.

Seuraavana päivänä suuntasimme toisiin lähitallikisoihin samoissa merkeissä. Tällä kertaa ainoa tavoite oli päästä rata läpi. Puolessa välissä rataa totesin kuitenkin kullanmurulleni, että eiköhän tämä kisailu nyt ollut sitten tässä. Ei ole mitään mieltä käydä kisoissa, jos hevonen on jatkuvasti jännittynyt ja kireä. Kuin kohtalon ivaa, saimme kuitenkin tuomarilta hyvät prosentit ja jopa ruusukkeen.

Hevosraasulla olikin pipi

Iltapäivällä kotona piipahti ulkomaanvahvistusfysioterapeuttimme, joka katsoi Pontevan läpi vain varmuuden vuoksi. Ja tietenkin siitä löytyi kyljestä lihasrevähdys. Eli vika ei ollutkaan korvien välissä vaan liian paineistuksen ja huonoon paikkaan osuneen pohkeen vika. Olin yrittänyt puristaa oikeaa laukkaa juuri revähtymän kohdalta ja raukkaparka pieni hevonen oli vain yrittänyt sanoa, ettei mitenkään voi täyttää toivettani.

Asetelma muuttui hetkessä hevosen mielenterveysongelmista, julman ja välinpitämättömän ratsastajan kohtuuttomiksi vaatimuksiksi. Onneksi fysioterapeutti, joka tuntee tämän hevosen erityisen hyvin ja on jo ajat sitten sanonut, että sen täysiverisyyden aidoin ilmentymä on juuri sen suunnaton herkkyys omaa fysiologiaa kohtaan. Jos jossain on pikkuinen pipi, suorittamiseen liittyvät vaatimukset aiheuttavat vastalauseiden myrskyn.

Tiedossa on siis pari päivää kevennettyä liikuntaa ja massoittain arnikalinimenttiä. Sitten voimme taas jatkaa harjoitteluamme kuuliaiseksi ja pedantiksi ratsukoksi. Ehkä me kumminkin vielä käymme jossain kisoissakin, omaksi iloksi ja muiden huviksi.

Heidi