Plaza

Harjoitus- ja seurakilpailuissa sovelletaan kilpailusääntöjä paikoin melko vapaasti. Käytännöt ovat kirjavia, eikä aina ole selvää ketä poikkeus koskee. Pitäisikö harjoituskilpailuja varten luoda oma sallivampi säännöstönsä vai riittääkö nykyinen ’röyhkeimmät nimet tekevät mitä tykkäävät’ tyyli?

Nykyään raippa on selvästi kriminalisoitu kouluratsastuksessa. Se on hätistetty pois jo valmistelualueeltakin. Samaan aikaan kuitenkin kaikilla on pakko olla kannukset jalassa, mikä etenkin pienillä ratsastajilla on täysin turhaa. Raippa olisi taatusti pätevämpi apuväline kannustamiseen kuin kannukset.

Kyllä Minä säännöt tunnen, ne vain eivät koske minua

Tuttu valmentaja, joka on myös itse tunnettu koulutuomari, nostatti hurjan haloon pyytämällä harjoituskisoissa lopputervehdyksen jälkeen radalle raipan ja sai sen avulla ratsastettua aiemmin niskuroineen hevosensa kunnolla tuomaripäätyyn. Suurin meteli nousi taatusti siitä, että se oli juuri hän, joka uskalsi tällaista edes pyytää ja että paikalla olleet tutut tuomarit sen sallivat.

Kysymys tällaisissä tilanteissahan on nimenomaan siitä, olisiko vaikka minulle sallittu raippa samanlaisessa tilanteessa? Tuskin. Toisaalta ei olisi tullut mieleenkään sellaista edes yrittää pyytää. SekoPontevan kanssa olen samassa kisapaikassa jäänyt ratsastamaan radan uudelleen kisojen päätyttyä. Tuleepa mieleen taannoinen episodi kansallisista estekisoista, joissa eräs nimiratsastaja viis veisasi säännöistä ja kutsuista tuomarintorniin, koska halusi kouluttaa hevostaan hyppäämällä ylimääräisen esteen, eikä katsonut tarvitsevansa kuulla nuhtelua siitä. Seurauksena oli lähinnä suuren luokan farssi.

Ymmärrän mainiosti sen, että kyseessä on ammattilainen, nuori hevonen ja ns. koulutustilanne. Mutta kuka päättää sen kuka on ammattilainen ja kuka ei. Ja kuinka kertoa yleisölle tällaisista erikoistilanteista? Kyllä PikkuLiisakin olisi tarvinnut raippaa kun Polleponi ei halunnut nostaa laukkaa (ja mielestäni olisi myös todellakin mieluummin saanut pitää sitä radalla, kuin kaivaa ja potkia kylkiä kannuksilla.)

Yksissä seuraharjoituksissa eräs ratsastuksenohjaajaksi kouluttautunut julkkis verytteli gramaaneilla kouluradalle, vielä valmistautuessaankin tuomarin silmien alla. Miksei kukaan kertonut, että niinkin voi tehdä? Kelpaisi meillekin Pontevan kanssa pieni gramskuilla irroittelu. Kirjavat käytännöt ovat omiaan sotkemaan asioita: ”Viime kisoissa sai mennä olympiakuolaimella, eikä tarvinnut olla kannuksiakaan, miksi nyt ollaan niin tiukkoja?” kysyy aloittelevan kilparatsastajan äiti.

Raipat kehiin ja turha nipotus pois

Kaikilla on tietenkin mahdollisuus startata kilpailun ulkopuolella. Silloin voi yleensä poiketa säännöistä ja ainakin ennen muinoin silloin sai startata raipankin kera. Kilpailun ulkopuolella ratsastamista käytetään kuitenkin hyvin harvoin, vaikka se voisi olla järkevää juuri nuorten hevosten kanssa.

Toivottavasti nyt käynnissä oleva keskustelu ei jumitu vain siihen, käyttikö ratsastaja asemaansa väärin. Toki on tärkeää tehdä selväksi se, että säännöt ovat samat kaikille, mutta raipan salliminen harjoituskisoissa on mielestäni paljon olennaisempi kysymys. Kyllä tuomarit pystyvät puuttumaan sen liialliseen tai väärään käyttöön. Itseasiassa paljon helpomminkin kuin kannuksilla poraamiseen. Saahan estekisoissakin olla raippa mukana radalla. Nyt moni hevonen jähmettyy täydellisesti joutuessaan valkoisten aitojen sisäpuolelle, kukkalaitteiden ympäröimäksi. Kevyt kosketus raipalla voisi motivoida hevosen pehmeästi takaisin eteenpäinpyrkiväksi.

Harjoituskilpailuissa pitää olla mahdollisuus harjoitella ja korjata suoritustaan. Aivan kuten harjoituskilpailuiden esteradalla saat jatkaa suorituksen loppuun vaikka tulisikin kaksi tottelemattomuusvirhettä, pitää kouluratsastuksessakin sallia harjoittelu (eikä esimerkiksi viheltää heti pihalle pienen niskuroinnin seurauksena). Löysentäkää pipon nyörejä kouluratsastusaktiivit.

Kuvan reipas ratsukko ei liity juttuun mitenkään.

Heidi