Plaza

Kirjahyllyssäni on metritolkulla hevostietokirjallisuutta, mutta hyvin vähän hevosiin liittyvää kaunokirjallisuutta. Luettuani Katri Syvärisen Syvemmälle satulaan kirjan tajusin löytäneeni sellaisen kirjallisuuden lajin, jonka äärellä pysyy hereillä yli kaksi sivua.

Krakheiten des Pferdes vs. Heppalaakson ponihöperöt

Kotikirjastoni pursuaa heppakirjoja. Joukossa on toki fiktiivistäkin tuotantoa alkaen Marvi Jalosta ja kumppaneista. Jossain vaiheessa keräsin Dick Francis-dekkareitakin, lähinnä niiden laukkaurheilun maailmaa luotaavien tarinoiden takia.

Mutta pääasiassa hyllyt koostuvat erilaisista hevosten hoitoa ja ratsastusta käsittelevistä teoksista. Osa on hyvinkin tieteellisiä ja tiiliskiven paksuisia, toisaalta pidän myös ohuista täsmätietopaketeistakin.

En todellakaan väitä lukeneeni kaikkia kirjojani, vielä vähemmän ymmärtäneeni niiden sisältöä, ainakaan syvällisesti. Jotkut ovat sisällöltään kerta kaikkisen uuvuttavia ja uni tulee silmään jo toisella sivulla. Joitakin ei ole tarkoitettukaan luettavaksi kerralla alusta loppuun.

Viime aikoina olen kartuttanut eniten ’kuinka kehityt ratsastajana’ osastoa. Self help-kirjat ovat ihania. Niistä tulee aina sellainen olo, että kunhan saa sellaisen omaan hyllyynsä, niin johan sitä paranee ihmisenä. Mutta harvoin jaksan kahlata niitä ajatuksen kanssa loppuun saakka.

Elämänkertoja hevostelun parissa

Niinpä kun sain käsiini Syvemmälle Satulaan kirjan, ajattelin olevani jälleen kerran jonkun istuntaoppaan parissa. Pian tajusin saaneeni luettavakseni erilaisia tarinoita erilaisista ratsastajista. Niin kuin Hevosurheilulehden Leena Alerinikin toteaa kirjasta: Kivoja tarinoita ratsastuksen maailmasta.

Alerinin sanoin: ”Tarinoitahan hevosmaailmassa riittää.” Mutta siinä asiassa olen eri mieltä, että riittää kun laittaa mankan päälle, äänittää ja kirjoittaa. Tällaisen kirjan sielu syntyy paitsi hyvin valituista tarinan kertojista, myös onnistuneesta leikkauksesta.

Sillä hyvin yksinkertaisesta perusajatuksestaan huolimatta, Katri Syvärinen on onnistunut saamaan jokaisesta haastateltavasta irti enemmän kuin arvaakaan. Joukkoon on valittu eri lajien edustajia issikkaratsastuksesta perinteisiin lajeihin.

Tässä on kirja joka jokaisen ratsastajan tulisi lukea. Ja tämä on myös helppo lukea, paitsi mielenkiintoisen sisällön, myös hyvin kirjoitetun tekstin takia. Aloittelijalle se avaa silmiä näkemään kuinka pitkä matka vielä on edessä ja pidemmälle ehtineelle se tuo lohtua siitä, että menestyneidenkin ratsastajien tiellä on kiviä, joskus jopa todellisia esteitä.

Itse asiassa moni kirjan haastatelluista on jollain tavalla fyysisesti vammautunut ja siitä huolimatta taistellut tiensä takaisin satulaan, entistä fiksumpana, kokemuksia kartuttaneena. Tarinoissa tuodaan esille monia uran alkuaikojen erheitä ja nolojakin tilanteita.

Ratsastus on paljon muutakin kuin satulassa suorittamista

Itselleni oli merkityksellistä huomata se kuinka näitäkin menestyneitä ratsastajia on pohdituttanut ajatus taaksejääneistä hevosista. Huono omatunto omasta taidottomuudesta ja hevoseen kohdistetuista vaatimuksista nousee pintaan taitojen karttuessa. Jälkiviisaus on helppoa, myös epäonnistuneiden hevosvalintojen kohdalla.

Yhteistä näille ratsastajille on myös psyykkisen puolen vahvuus ja sen tietoinen kehittäminen. Ratsastus vaatii paitsi teknistä osaamista myös kovaa päätä. Hyvä itseluottamus ja mielenhallinta ovat olennainen osa hyvää ratsastusta.

Kirjan luettuaan osaa ehkä olla itselle ja omalle suorittamiselle hieman armollisempi. Ratsastuksen taito ei ole koskaan valmis, vaan aina riittää parannettavaa ja opittavaa. Mutta myös matkasta tulee nauttia, sillä jokainen tunti satulassa vie hieman lähemmäksi hevosta ja pikkuisen syvemmälle satulaan.

Toivottavasti kirjasta tulee vielä jatko-osa/osia. Tässä maassa olisi vielä monen monta kiinnostavaa ratsastajaa, joiden kasvutarinan hevosten maailmassa haluisin kuulla.

Kuvassa Sebastian Numminen Horse Showssa, hänen tarinansa ansaitsisi myös päästä kirjoihin ja kansiin.

Heidi