In memoriam - edesmenneille hevosystäville
31.8.2010
Heidi
Hevosenomistajan olisi ymmärrettävä jo hevosta hankkiessaan, että jokainen päivä voi olla viimeinen. Meidän tulisi nauttia jokaisesta terveestä päivästä, sillä huomenna voi kaikki olla toisin. Osan ystävistämme menetämme äkillisesti, osasta luovumme järkisyistä. Helppoa se ei ole koskaan.
Syksy on tuonut murheita korviin enemmän kuin yleensä. Laidunkauden päättyminen on perinteisesti ollut se hetki, jolloin vanhoista hevosista luovutaan ns. järkisyistä. Osa tervaskannoista ei suostu heittämään hokkareita nurkkaan suosiolla ja vasta kun omistaja on kuullut riittävän monelta tutulta ja tuntemattomalta, että nyt olisi aika jättää hyvästit, tartutaan toimeen ja tilataan eutanasia.
Suru-uutisia monelta suunnalta
Tänä syksynä poistuneiden ja poistuvien joukossa ei kuitenkaan ole yhtään virallista vanhusta. Kaksi viikkoa sitten olin ystäväni tukena, joka luopui kahdesta omastaan järkiperustein. Emä ja varsa siirtyivät pilvenreunan ratsujoukkoihin kerättyään mittavan sairaskertomuksen. Kun diagnoosit alkavat olla sellaisia, että toiveet siitä, että ikinä koskaan voisi harrastaa hevosillaan sitä mitä varten ne on hankkinut ovat mennyttä, on tehtävä isoja päätöksiä järjen äänellä.
Tänään sain kuulla suru-uutisen seniori-ikäisestä hevosystävästä, joka oli potenut jalkaansa viime aikoina. Itsetietoinen, mutta äärimmäisen mukava ja suoraselkäinen hevosherra ehti ilahduttaa arkeamme reilun vuoden verran, enkä olisi kuvitellut joutuvani hyvästelemään sitä jo nyt. Mutta niin vain se ei palannut klinikalta kotiin. Pikkujutuksi luultu vamma olikin vain osa isompaa katastrofia.
Illan suussa kuulin vielä toisesta tutusta hevosesta, parhaassa iässä olevasta toverista, jota oli kesän mittaan operoitu jo useammin. Viimeisin diagnoosi päätyi kasvaimeen ja ainoa hoitomuoto on eutanasia. Sekin hevonen on kuulunut kaveripiiriin jo ainakin viisi vuotta ilman mitään kummempia kremppoja ja nyt yhtäkkiä sen aika on täysi.
Tue ystävää vaikeassa päätöksessä
Hevoset elävät hetkessä. Niitä ei sureta kuolla. Suru on meidän jäljelle jäävien. Ihmisenä on usein pohtinut, että itselle olisi parasta kuolla silmänräpäyksessä, mutta omaisten kannalta hidas kuolemanteko on helpompi. Sitä ehtii hyvästellä ja järjestellä asiansa ennen kuolemaa. Hevosten kanssa asia on toisin.
Hevosenomistajalle nopea lähtö tulee shokkina, mutta se on silti helpompaa, koska tapahtunut on väistämätön. Joko saa kuulla diagnoosin vailla toivoa tai sitten kyseessä on akuutti hätätilanne, joka päättyy huonosti. Sen sijaan hevosilla ei ole hidasta kuolemaa, sillä me ihmiset annamme niille armon eutanasian muodossa. Mutta pyövelinä ei ole helppo olla. Kuinka helppoa onkaan pitkittää sitä viimeistä puhelinsoittoa. Eihän kukaan halua ystäväänsä tappaa.
Siksi on tärkeää seistä ihmisystäviensä tukena kun he luopuvat omista hevostovereistaan. Päätös elämän päättämisestä ei ole helppo kenellekään. Ja siksi on erityisen tärkeää hankkia H-hetkeä varten paikalle sellainen ystävä, joka tietää tapahtumien kulun ja pysyy viileänä. Kun kaikki on ohi, tarvitaan olkapäätä ja sympatiaa.
Hevosia tulee ja hevosia menee, mutta rakkaat säilyvät muistoissamme. Hyvää matkaa tuonpuoleiseen ystävät: ”Pilvenreunan ratsujoukoissa on jo monta hyvää tuttua teitä odottamassa” muistutti seitsemänvuotias tyttäreni suru-uutiset kuultuaan.
- 1.
-
Lapsissa on tulevaisuus ! Miten lohdullinen ja suuren viisauden kätkevä kommentti nuorelta hevostytöltä.
Taivaalliset ratsujoukot on kaunis ajatus. *pyyhkii silmäkulmia* - 2.
-
Tämä kirjoitus kosketti, oma ruunani, ensimmäinen hevoseni, lähtee maanantaina taivaslaitumille jalkavaivojen vuoksi. Minua surettaa kun on ihmisiä jotka eivät voi tukea päätöstäni vaan väittävät vastaan; ”sehän on vielä ihan hyvässä kunnossa” ”ei kai sitä nyt vielä tarvitse laittaa monttuun…” :( Oma varmuushan tässä murenee, kyllä minä näen että se ei ole sama hevonen kuin viime kesänä, vaikka ulkoisesti ihan pirtsakalta näyttääkin.
Mutta päätös on nyt tehty ja sitä en mene muuttamaan. Olen kuitenkin sen verran velkaa rakkaalle ystävälleni. - 3.
-
Laitoin jo aiemmin kommenttia omani pois lähdöstä. Hän on vielä ilahduttamassa meitä kuukauden ajan ja sitten vihreille laitumille. Ystävällä on takana pitkä ja hyvä elämä, sairasteluja ei juuri ole ollut, loistava huumorintaju ja helppo käsitellä, kaikkien kaveri. Meriittejä löytyy paitsi kilpailuista myös erilaisilta kursseilta: ratsastajan ohjaaja, nuoren suomalaisen ohjaaja, oppi-isänä ja setä-hahmona toimiminen nuorille hevosille. Erityismaininta solmujen ja erilaisten lukkojen hallinta riimunnaruissa. Kevyitä askeleita, pehmeitä piehtarointipaikkoja vihreille laitumille.
- 4.
-
Ei ole vielä sattunut ero omalle kohdalle, mutta meinasi silti itku tulla viimeisestä lauseesta.. Pitäisi jaksaa ottaa jokainen päivä omanaan ja täydellisenä eikä ajatella, että ehkä huominen on se parempi päivä.
- 5.
-
Itse päätös oli helppo, koska piti seisoa lujana rakkaan rinnalla. Vastuu oli ainoastaan minun. Kun tuomion paukauksen kuuli, vasta sitten annoin surulle vallan.
- 6.
-
mulle mun hevoseni pois meno oli todella järkytys, vaikka hepalla ikää 27v. mulla se ehti olla 17 pitkää, ikimuistoista vuotta, raveja,estekisoja, vaelluksia,pitkiä ikimuistoisia ratsastus reisuja missä milloinkin.. aina kesät laitumella..viime kevät varoitti jo huonosta kunnosta laihtui, ei päässy ylös kun meni piehtaroimaan, lihasmassa hävisi, askel hidastui. Eläinlääkäri käynnin jälkeen mieli virlistyi ja laidunta etsimään.. ell. kehui ettei ole pitkään aikaan nähnyt noin hyvässäkunnossa olevaa vanhaa ikäistään hevosta. tietysi olihan nivelet jo jäykät ja kankeat. heppani ehti olla 2vkoa laitumella kun laitumen omistaja soitti että asiat on tosi huonosti sun hevosesi makaa kuolleena laitumella, se oli ikimuistoinen sunnuntai ilta. illalla hautasimme hevoseni vanhaan kotiini jossa jo shettisponini on haudattu. silloin todella tajusin että kallis ,rakas ystäväni, paras kaveri on jättänyt minut… kyllä ystävät, kaverit ovat surun hetkellä tosi tarpeen ja arvokkaita niitä tosi kaverita osaa arvostaa.. nyt ei ole kummallakaan kipuja, särkyjä eikä niitä ikäviä itikoita kiusaamassa ja vihreää ruokaa on niin paljon kun vaan jaksaa syödä!