Plaza

Ihana ihana Vermon poninäyttely

2.8.2010
Heidi

poninäyttely

Vermon poninäyttely oli tämän viikonlopun ehdottoman pakollinen kohde. Satoja poneja, seitsemän rotua, tammoja varsoineen, oriita ja ruunia sekä kehäkaupalla nuoria poneja. Kaikki viimeisen päälle puunattuina esittäjiä myöten. Tästä ei heppahöperyys enää syvene.

Seitsemänvuotias tyttäreni odotti sunnuntaita kuin kuuta nousevaa ja heräsi aamulla samantien ja suhahti aamiaisen syötyään autoon lähtöä odottamaan. Vermon poninäyttely on näemmä parasta mitä voi lapselleen tarjota.

Näyttely on rotujen myyntitilaisuus

Toisaalta, jos oppii lukemaan hevoshullua ja siteeraa kaiken aikaa Tuuvan Tallia ja Pollea, voi olla, että poninäyttely osuu sopivaan hermoon. Allekirjoittanut sen sijaan on ikänsä vältellyt poninäyttelyitä. Osaksi ehkä sen takia, että koiranäyttelyissä vietetty lapsuus on vienyt kaiken kiinnostuksen näyttelytoiminnasta, ja todennäköisesti isommaksi osaksi siksi, että näyttelyissä on esillä aika hienoja poneja.

Ja sitten voi yhtäkkiä käydä niin, että saattaa ostaa lapselleen sellaisen. Ja samalla huomaa ostaneensa tamman, jolla pitää tietenkin teettää varsa. Ja tottakai molempien kanssa pitää käydä näyttelyissä, mikä tarkoittaa sen tason poninkiillotusta, josta saattaa saada oikeasti ihottuman.

Siellä me kuitenkin seisoimme sunnuntaina. Näyttelykehien ulkopuolella, miettimässä kuinka Kirjava Poni selviytyisi tehtävästä. Tai ne kaksi pienempää heppahöperöä pohti sitä ja se iso mietti, minkä rotuisen ponin tyttärilleen ostaa seuraavaksi. Kirjava Poni on vailla rotupapereita, joten sen kanssa ei tarvitse päätään vaivata muun kuin ratsastuksen suhteen, mutta tokihan olisi kiva, jos seuraava poni olisi paitsi kiva ja lahjakas, myös kaunis. Ja tamma.

Tuomarit ovat oma ohjelmanumeronsa

Kehien toimintaa oli mahtavaa seurata. Englantilaiset tuomarit ovat juuri sitä mitä ikinä on kuvitellut. Olkihatuissaan he tuumailevat, sormi suun päällä, pää kenallaan, onko tämä vai tuo kuitenkin enemmän rotumääritelmän mukainen.

Kaikkein paras show oli kuitenkin mielestäni super mini handler luokka, jossa 7-vuotiaat ja sitä nuoremmat esittivät poneja avustajan kera. Supersympaattinen tuomari kätteli jokaisen pikkuesittäjän ja kyseli poneista ja muisti kehua sekä poneja että lapsia. Lapset olivat pukeutuneet tyylin mukaisesti ja ponit kauniita kuin karamellit. Vaikka suurin osa esiintyi moitteettomasti, oli joukkoon livahtanut muutama poniporsaskin, joiden mielestä ruoho on erityisen vihreää näyttelykehässä. Kirjava Poni ei sovellu tällaiseen toimintaan alkuunkaan, joten aloin heti miettiä pitäisikö hankkia toinen shettis jota lapset voisivat esittää. (Järjen äänen sivuhuomautus: ”Ei pidä”.)

Ohessa kuvia paikanpäältä. Suosittelen tapahtumaa isoillekin heppahulluille. Harvoin näkee näin hienoksi suittuja jumalaisen kauniita poneja. Ja hassuja tätejä ja setiä niitä esittämässä ja arvostelemassa. Ken tietää jos vaikka jo ensi vuonna huomaa itsekin tärkeänä asettelevansa ponin jalkoja näyttelyringissä.

Heidi

1.

Eipä ole tullut sun blogiin kommentoitua, vaikka pidemmän aikaa olen lukenut… Anyway kiitokset kivoista jutuista, näitä on aina ilo lukea. Saat jotenkin hienosti heppailun parhaat palat muotoiltua sanoiksi sopivan asiallisesti ja sopivan rennosti (:

2.

http://www.londonuggboots.com ugg boots london different designs,
http://www.londonuggboots.com ugg boots sale on sale online,
http://www.londonuggboots.com/ugg-classic-tall-boots.html UGG Classic Tall Boots fashion style,
http://www.londonuggboots.com/ugg-classic-cardy-boots.html UGG Classic Cardy Boots soft ,
http://www.londonuggboots.com/ugg-classic-cardy-boots.html ugg sale clearance productivity,
http://www.uggsaappaat.info ugg saappaat excellent,
http://www.uggsaappaat.info ugg kengät unique,
http://www.uggsaappaat.info ugg saappaat suomesta fashion style,
http://www.uggsaappaat.info ugg helsinki soft ,
http://www.uggsaappaat.info emu ugg productivity,
http://www.uggsnederland.info uggs nederland perfect,
http://www.uggsnederland.info uggs kopen Highlight gentle,
http://www.ugg-deutschland.info ugg deutschland super
http://www.ugg-deutschland.info ugg schuhe lovely
http://www.mbt-antishoes.net Mbt shoes high qualitily,
http://www.mbt-antishoes.net/mbt-safiri-c-92.html Mbt safiri popular,
http://www.uggsnorge.info uggs norge on sale online,
http://www.uggsnorge.info uggs i norge excellent Free Shipping!NO Tax!
http://www.insanity-vs-p90x.com/ insaity workout Let you have vigor,
http://www.insanity-vs-p90x.com/ cheap insaity workout Let you be stronger,
http://pump-it-up.info/ Pump It Up healthy for people
http://www.vibram-fingers.info/ vibram fingers lovely
http://www.vibram-fingers.info/ five fingers runing comfortable,
http://www.vibram-fingers.info/ barefoot running especially easy collocation

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös