Plaza

Pyhäinpäivä merkitsee ratsastajille jotain ihan muuta kuin Halloweenia ja kurpitsoita. Perinnetietoinen ratsastaja sonnustautuu tänään vaaleisiin housuihin ja joko punaiseen takkiin tai tweediin ja varustaa hevosensa kunnon suojilla. Tiedossa on nimittäin kauden kohokohta: ketunmetsästystä isossa porukassa. Parhaimmillaan repolaista on jahtaamassa parikymmentäkin ratsukkoa.

Trööööööööööt!

Ketunmetsästyksessä noudatetaan aina Masterin ohjeita. Hän on metsästyksen johtaja, jolla on tietenkin kunnon vanhan ajan metsästystorvi, johon puhaltaa tarpeen tullen. Kaikille osallistujille jaetaan havut kiinnitettäväksi rintapieleen, merkiksi metsästysporukan jäsenyydestä.

Tallin pihalla järjestäytymisen jälkeen on aika suunnata maastoon. Suomessa ei ole tapana käyttää koiria kettuja jahtaamassa, joten metsällä saatetaan viipyä tovi. Yleensä viimeistään jollain sopivalla peltoaukealla repolainen yhtäkkiä ilmestyy näköpiiriin ja huima jahti voi alkaa.

Kun kymmenpäinen ratsulauma yhdessä tuumin karauttaa kiitolaukkaa pikkupunahännän perään on tiedossa taatusti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Riehakkaat pollet saattavat lennättää ratsastajansa ketoon jo ensimmäisessä mutkassa ja osa on muuten vain niin hallitsemattomia, ettei ketulla ainakaan ole hätäpäivää.

Voittaja saa ketunhännän

Jahti päättyy, kun kettu on saatu kiinni. Metsästyksen päättymisestä ilmoitetaan torveen puhaltamalla ja osallistujat kootaan yhteen. Ketun häntä otetaan mukaan ja tallille palattaessa juodaan hevosen selässä maljat niin hevosille, ketuille kuin Hubertuspyhimykselle.

Kun hevoset on hoidettu, on aika siirtyä nauttimaan metsästysillallista ja muistelemaan jahdin saamia hurjia käänteitä. Hubertusratsastus on ratsastusta aidoimmillaan. Tavallinen tallaajakin voi tuntea hetken olevansa englantilainen kartanon herra tiukassa pienpetotaistossa. Hevosetkin riemastuvat, kun kerrankin ohjelmassa on jotain muuta kuin kehänkiertoa kentällä.

Hyvää Pyhäinpäivää!

Heidi