Plaza

Hevonen näkee hämärässä ihmistä paremmin

15.1.2010
Heidi

Hevonen on eläin, joka on tottunut olemaan liikkeellä vuorokauden ajasta riippumatta. Niinpä on luonnollista, että myös sen näkökyky on sopeutunut huonompiinkin valaistusolosuhteisiin. SIlti viime aikoina on jopa oikeudessa esitetty, että valaistus myös öisin on tärkeä osa hevosen hyvinvointia.

Hevosväkeä on kuohuttanut yövalo-tapaus kulminoitui siihen, ettei poneilla ollut pihatossaan riittävää valaistusta yöaikaan. Viranomaisten mukaan yövalon pitäisi olla sellainen, että siellä voi lukea sanomalehteä.

Hevonen näkee pilkkopimeässäkin

Pimeys on ihmisille ahdistavaa. Ihminen on tottunut toimimaan päivisin ja näkökyky hämärässä vaihtelee paljon ihmisten välillä. Sen sijaan hevosille hämärä on arkea. Pro Hevonen lehden talven tuplanumerossa (4-5/09) kerrottiin amerikkalaisesta tutkimuksesta, jossa oli tutkittu hevosten pimeänäkökykyä.

Hevosia oli tutkittu kolmessa eri valaistuksessa: kuunvalossa, tähtien valossa ja täyspimeydessä. Hevoset olivat läpäisseet niille tehdyn hahmojen tunnistustestin moitteettomasti 15 minuutin sopeutumisajan jälkeen, toisin kuin ihmiset.

Hevosen kyky nähdä pimeässä on tuttu kaikille hevosten kanssa työskenteleville. Mustimpaankin syyspimeään voi huoletta lähteä hevosen kanssa, sillä vaikkei itse näkisi yhtikäs mitään, hevonen kyllä kulkee metsässäkin.

Sen sijaan vanhemmiten monen hevosen näkö alkaa heiketä, ja usein sen huomaa siitä, etteivät ne enää mielellään poikkea polulta hämärissä. Vanha Poni-Bertta, jonka silmien harmaantuminen todettiin jo 15 vuotiaana oli juuri sellainen 30 vuotiaana. Täysin pätevä päivänvalossa, mutta hämärässä arka, etenkin vieraassa ympäristössä.

Toisaalta hevonen pärjää täysin sokeanakin. Jos se saa liikkua tutussa ympäristössä, ei ulkopuolinen välttämättä edes tajua sen näkökyvyn puutteita. Eräällä kasvattajalla oli siitostamma, joka eli kolme viimeistä vuottaan sokeana, ilman ongelmia.

Inhimillistäminen ei paranna eläinten hyvinvointia

Tallin ja pihaton valaistus on siis tarpeen lähinnä meille ihmisille. Normaalikuntoinen terve hevonen ei tarvitse ulkopuolista valonlähdettä nähdäkseen esimerkiksi pihaton seinät. Hevonen on eläin jonka aistit, muutkin kuin näkökyky, ovat huomattavasti ihmistä kehittyneempiä. Niinpä on lähinnä koomista vaatia yövaloa pihattoon hevosten hyvinvoinnin takia.

Kunnollinen valaistus tulee olla olemassa eläinlääkäriä ja hoitotoimia varten. Valaistuksella voidaan myös vaikuttaa vaikkapa talvikarvan kasvuun ja tammojen hormonitoimintaan. Mutta näkeminen sinänsä onnistuu hevoselta huonossakin valaistuksessa.

”Yövalo”-juttu on jälleen kerran osoitus siitä, miten inhimillistäminen voi johtaa allikkoon. Eläinten olosuhteita ei tulisi arvioida ihmislähtöisistä tarpeista. Eläinten tarpeita kartoittavaa tutkimusta tehdään enenevissä määrin ympäri maailmaa. Näissä tutkimuksissa on kyse muustakin kuin ’musta tuntuu’ pohdinnasta. Kun yhdistää kokemuksen mukanaan tuoman maalaisjärjen tieteellisesti osoitettuun faktaan, alkaa olla jo melko lähellä eläinten hyvinvoinnin toteutumista käytännössä.

Heidi

1.

Hienoa! Taas asiallinen juttu sekä heppahöperöille, että meille siviileille.

2.

NO voi herra isä ! Me ollaan usein käyty kuutamoratsastuksilla ja ollaan jopa laukattu ku ne kaakit menee kuin päivällä. Kyl NE näkee, meidän laita on sit ihan eri asia…

3.

Ihanaa kunnon fakta tietoa! Helpotti kun itsekkin usein ”säälinyt” pimeässä seisovia hevosia…

4.

Kunnon valaistus pihatto oloissakin on vain sitä varten, että omistaja selviää normi rutiineistaan vaikka siivouksesta klo 22 illalla. Heti ko hommat on ohi niin ei muuta ko valot pois ja nati nati hepposille. Ja sähkön hinta on niin sairaan kallista, että turhaapa polttelee yhtään valoa kun hevoset ei niitä tarvii. Tosin jos meidän pihattoon jätetään yövalo niin tammat näkee vaikka virkata nuttua siellä tuleville varsoilleen;-), ei ne mitään hesaria ruukaa lukea, ei ne ehi:-)

5.

asiallista tekstiä tosiasiasta. ja luulisi hevostenkin välillä tarvitsevan rauhoittua pimeässä, harva ihminenkään nukkuu valot päällä (?)

6.

Totta mielestäni on,että hevonen näkee pimeässäkin ja ihmiselle pimeässä liikkuminen on hankalampaa..Sillä olen ratsastanut itse aivan pimeässä ja näkövammani vuoksi ”pimeässä” meneminen tuotti mulle itelle vaikeutta.Mutta hevonen osasi mennä hyvin,ei vaikeuksia ollut,pärjäsimme yhdessä hyvin.Tärkeää ratsastajan aina luottaa hevoseen,sillon mielestäni kaikki sujuu ok.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös