Plaza

Viranomaisten määräykset eläintenpidosta kiristyvät kaiken aikaa ja tallinpitäjää kiusaavat niin eläinsuojelu- kuin ympäristöviranomaiset. Eläimiä saatetaan jopa lopettaa vain siksi, että tilat eivät ole asianmukaiset. Tilanne räjähtää käsiin viimeistään vuonna 2014, jolloin kaikkien tallien pitää täyttää uudet kriteerit. Onko kyseessä silkka simputus vai pidemmälle viety harkinta eläinten hyvinvoinnista?

Hevosaktiivi Juha Salonen motkottaa perjantain HU-lehdessä hevosten pitoon kohdistuvista määräyksistä ja eläinsuojeluviranomaisten kohtuuttomasta toiminnasta. Hänellä on suuret sympatiat Ruotsissa eläinrääkkäyssyytteen saanutta pariskuntaa kohtaan. Pariskunta oli ollut viranomaistarkastusten kohteena jo 20 vuotta, ja virkaeläinlääkärille taisi ns. riittää, joten hän määräsi mielestään aliravitut eläimet lopetettavaksi paikan päällä. Kiistaa on sittemmin syntynyt siitä oliko päätös kohtuullinen ja tarpeellinen. Eläinten asuintilat olivat olleet ilmeisen huonossa kunnossa jo pitkään, eikä viranomaisten pyytämiä korjauksia ollut tehty. Salonen säälittelee psykiatriseen hoitoon vietyä pariskuntaa, joka ei ehkä ikinä toivu tästä traumasta.

Rapistumisesta ei ole pitkä matka luhistumiseen

Satulahuoneen tallin lähistöllä asui myös pariskunta, joka piti lihakarjaa. Rapistunut ja räjähtänyt ovat ehkä riittäviä termejä kuvaamaan tämän paikan ulkonäköä. Mullit sen sijaan näyttivät hyvältä ja näimme usein kuinka tilalle vietiin isoja heinäkuormia. Yhtenä syksynä naudat olivat kuitenkin ulkona vielä myöhään syksyllä, jopa lumisateella. Ja niinhän siinä sitten kävi, että lopulta lumi satoi niiden päälle, eikä enää sulanut pois.

Siinä vaiheessa kun virkaeläinlääkäri vihdoinkin suostui tekemään tilalle tarkastuksen jouduttiin yli 20 eläintä lopettamaan välittömästi. Navetassa eivät toimineet vesikupit, eikä paljon mikään muukaan ja paikalla olleiden mukaan olosuhteet olivat hirveät. Tragedian varsinainen syy oli siinä, ettei vanha mies ollut saanut korvamerkittyä isoksi kasvaneita sonneja, jolloin teurasautokaan ei niitä huolinut.

Se, miksei viranomaisten ”isoveli valvoo” taktiikka toiminut alkuunkaan tällä EU-tukien piirissä olevalla tilalla, on mysteeri. Kyseinen virkaeläinlääkäri on tunnetusti haluton tekemään tarkastuksia, minkä toisaalta ymmärtää, sillä kyseessähän ovat omat asiakkaat ja vanhat tutut. Myöhemmin tilan ympäristön ojista löytyi läjäpäin luita, selkärankoja ja kalloja. Menehtyneet vasikat oli ilmeisesti vain viskattu aidan yli ojaan.

Rapistuneisuus ja tilojen huono kunto eivät ole haitta vain naapureiden silmissä. Eläinsuojien turvallisuus on olennainen osa eläinten pitoa. Turvallisuus tarkoittaa toimivia ja asianmukaisia sähkölaitteita, hyväkuntoisia aitauksia ja riittävän kokoisia tiloja. Turvallisuuteen kuuluu myös siisteys. Siellä täällä törröttävät piikkilankakasat ja vanhat maatalouskoneet eivät kuulu turvalliseen tallinpihaan.

Tarvitseeko lemmikkihevosen selviytyä?

Salonen puolustelee mutaisia tarhoja sillä, että hevoset piehtaroivat mielellään mudassa. Hänen mukaansa hevoset myös seisovat mielellään paikallaan luonnossakin, jopa mudassa. Eivät ainakaan satulahuoneen tallin hevoset. Pihaton varsat ja ponit inhoavat mutaa ja valitsevat aina mieluummin kovapohjaisen alustan. Eivätkä ne myöskään talvisin piehtaroi mudassa, koska niillä on pehmeä olkipatja pihatossa missä kieriä.

Vierastan sitä, että lemmikkihevosten pitoa verrataan villieläinten oloihin. ”Ei hirvilläkään ole loimia ja kukas ne mudat siellä savannilla harjaa seeproista pois”. Lajinomaisen käyttäymisen huomioiminen ei tarkoita sitä, että tallinpidossa voitaisiin noudattaa Darwinin oppeja. Lemmikkihevonen on niin arvokas, ettei sen tarvitse taistella olemassa olostaan. Kyllähän hevonen selviää valtavan huonoissakin oloissa. Ihminenkin voi selvitä keskitysleiriltä tai kidutuskammiosta, mutta ei ole länsimaisen etiikan mukaista pitää lemmikkejä tilassa missä ne ”selviävät”.

Sitäpaitsi miksi haluaisin karaista hevostani mudassa ja rankkasateessa samalla kun itse istun keskuslämmitetyissä tiloissa? Jos alle satakiloinen minä tarvitsee viihtyäkseen ainakin sataneliötä asuintilaa, kuinka voisin hyvällä omatunnolla tunkea isokokoisen puoliverisen karsinaan, jossa se ei mahdu kääntymään kunnolla? Sata vuotta sitten Suomessa hevoset asuivat pilttuissa ja isommallekin perheelle riitti yksiö. Silloin tekivät töitä aamusta iltaan niin hevoset kuin ihmiset, jopa lapset.

Mutta ajat muuttuvat. Tämän kansakunnan läskiperseillä on vallan hyvin varaa kustantaa hevosilleen kunnolliset elinolosuhteet, jos vain viitsivät. Siksi on aivan oikein, että viranomaismääräykset kiristyvät ja pakottavat tallitkin päivittämään itsensä. Hevostalouden pitää parantaa imagoaan kaikin keinoin. Romupihat, haisevat tarhat, hämyiset tallit ja likaiset eläimet eivät kuulu 2000-luvulle.

Kuva on hyvä esimerkki viranomaismääräysten tarpeellisuudesta. Varsat voivat tällä hetkellä oikein hyvin, eikä mikään viittaa huonoihin olosuhteisiin. Kuitenkin niiden aitausmateriaalina on piikkilankaa, joka on syystä kielletty, sillä harva varsa selviää edes hengissä, jos sen jalka takertuu siihen.

Heidi