Plaza

Yrittäessäni kuvailla ratsastusta harrastamattomille ystävilleni eroa aloittelijan ratsun ja herkemmän hevosen välillä, olen usein lainannut esimerkin autoilun maailmasta. Eihän autokouluakaan käydä viritetyillä kilpureilla.

Joskus joku autokoulu kosiskeli teinejä sillä, että heillä oli opetuskäytössä pikkubemareita. Nehän ovat todellisuudessa aivan yhtä tossuja, kuin mikä tahansa keskiverto autokoulun menopeli, oppilaiden turvallisuudeksi tietenkin, mutta fiilishän on aivan eri.

Tiedän myös yhden ratsastuskoulun, jolla on sama konsepti käytössä. Siellä on opetuskäytössä vanhoja kisahevosia. Sillä onhan mahtavaa saada ratsastaa oikeilla ja osaavilla kilpahevosilla. Vaikka todellisuudessa siitäkin opetusmateriaalista on jyvät karsittu akanoista. Opetuskäyttöön ei yksinkertaisesti sovi herkkyys ja kuuma temperamentti.

Vauhti tappaa

Viime aikoina on taas ollut paineita saada ystäviä ja ystävättäriä omien hevosten selkään. Yksi haluaisi laukata ja toinen ihan vain ”oppia ratsastamaan”. Olen miettinyt pääni puhki, kuinka tämän saisi toteutettua intensiivikurssilla ja turvallisesti.

Sinänsä, jos sattuu saamaan oppilaaksi lahjakkaan yksilön, jossa on hitusen herkkyyttä, voidaan opetuksessa edetä laukkaan jo miltei ensimmäisellä kerralla. Tai ainakin voitaisiin, jos ihmisillä ei olisi ikävä taipumus takertua hevosiin vauhdin noustessa.

Kun huonolla tasapainolla varustettu aikuinen alkaa jännittää satulassa, puristaa hän jalkansa oikein tiukasti hevosen ympärille, mikä johtaa siihen, että hevonen lisää vauhtia. Aikuinen saattaa myös heittää painonsa taakse, jolloin hevonen lisää vauhtia entisestään. Kun vielä kiskoo vimmatusti, mutta epämääräisesti ohjista, saa hevosen vieläkin kovempaan vauhtiin. Hupi loppuu vasta, kun aikuinen rämpsähtää maahan.

1000 kuutiota ja paljon hevosta

Ystäväni kuvaili tuhatkuutioista moottoripyöräänsä sellaiseksi ostokseksi, ettei siitä voi kertoa äidille. Aivan. Minäkin jätän suosiolla kertomatta kotona Veli Pontevan sekavat edesottamukset, eikä meillä kukaan koskaan putoa hevosen selästä, etenkään lapset.

Moottoripyörä on kuulema niin hurja, ettei sillä voi totuttuun tapaan vääntää hanaa auki. Se tekee kummia ja meinaa karata lapasesta. Aivan, aivan. Viimeksi tänään kokeilin pitkästä aikaa antaa hieman siimaa Pontevalle aukealla pellolla ja käsistähän sekin lähti.

Moottoripyörävertaus toimii ainakin motorisoiduille ystäville. He ymmärtävät, että jokin mikä tuntuu ihan kiltiltä ja rauhalliselta alhaisilla kierroksilla, onkin hetkessä tulta ja tappuraa, mustaa viivaa tiessä ja nelistystä pellolla. Ei sellaista voi antaa kenen tahansa käsiin.

Mutta kuinka kertoa jollekin, joka on totaalisen ihastunut vaellusissikoihin, että niiden vertaaminen vaikkapa Veli Pontevaan, on kuin vertaisi mopoautoa Ferrariin. Turistiratsuiksi on valikoitu kaikkein hyvähermoisimmat otukset, jotka eivät hermostu vaikka Hornet sujahtaisi vierestä. Sen sijaan hermoraunio lajitoveri voi ottaa ritolat jo pelkästä pakaran puristuksesta.

Riskien minimointia

Olen silti vakaasti päättänyt, että ystäväni saavat tulla ratsastamaan. Tilaan siksi päiväksi kauniin, aurinkoisen ja tyynen ilman. Kiellän paikalta kaikenlaiset kärpäset ja muut ötökät. Lisäksi päästän Pontsun isolle laitumelle aamuksi laukkaamaan. Näillä varotoimenpiteillä voivat ystäväni ehkä kokeilla ravia taluttajan kanssa. Ehkä.

Maasto ja/tai laukkaaminen odottavat jatkokurssille. Stressikertoimeni on riittävän korkealla jo ravin takia. Vaikka kaikki sujuisikin näennäisesti tosi hyvin tiedän, ettei tarvita kuin yksi sorsa ojasta ja Ferrari spinnaa ulos radalta.

Heidi