Plaza

Teppu bloggaa raveista

Terhi Piispa-Helisten on yrittäjä ja hevosvalokuvaaja. Hänen päivänsä juoksevat enemmän tai vähemmän raviurheilun merkeissä. Plazan blogissaan Terhi tulee, kuten hän itse sanoo, ”käsittelemään polttavia kysymyksiä raviurheilusta, hevosista ja maailmasta niiden takana.” Hän suuntaa tekstinsä paitsi alan harrastajille, myös muille kiinnostuneille. Tästä on hyvä lähteä laajentamaan kaikkien hevosista kiinnostuneiden näkökulmaa myös ravien suuntaan. Kommentoikaa ja keskustelkaa!


Raviradalla blogiRanskan Vincennesissä järjestetään jälleen perinteinen kylmäveriottelu tämän kuun lopulla. Siellä ”keskisarjan” kylmäveriset niin Ruotsista, Norjasta kuin Suomestakin ottavat toisistaan mittaa kaukana kotoaan, jolloin kenelläkään ei ole kotikenttäetua käytettävänään. Vaikka sarjamäärityksen mukaisia hevosia olisi Suomen radoilla ruuhkaksi asti, tuntuu edustusjoukkueen kokoaminen olevan vuosi vuodelta vaikeampaa.

Lue lisää | Kommentit (1)

500 000 euron kaaos

31.1.2008
Teppu

RaviradallaMaailman suurimpiin ravikilpailuihin lukeutuva Prix d’Amerique ravattiin perinteisti Pariisissa Vincennesin raviradalla viime sunnuntaina. Yle televisioi päälähdön, joka tänä vuonna oli osoitus siitä, että Ranskan raviurheilu on aivan omaa kaliiperiaan.

Lue lisää | Kommentit (2)

Kesälomalla raveihin?

15.1.2008
Teppu

RaviradallaRavivuosi 2007 on pakattu pussiin ja kalenterit käännetty katsomaan vuotta 2008. Tämän vuoden kesälomaa voisi lähteä suunnittelemaan vaikkapa jonkun ravien suurkilpailun ympärille.

Lue lisää | Kommentit (2)

Going Kronos jahtaa suurkilpailuvoittoaVoiko jostain ravilähdöstä sanoa sen olevan ”kaikkien aikojen lähtö”? Tarkoittaen siis, että jonkun kategorian (esimerkiksi ikä) kaikki parhaat olisivat mukana. Monesti on spekuloitu, kuka voittaisi, jos kaikkien aikojen parhaat hevoset kohtaisivat toisensa nyt.

Lue lisää | Kommentit

Kuolemanpaikalta pussiin?

13.12.2007
Teppu

RaviradallaAlan uudet harrastajat tai raveja satunnaisesti seuraavat kummastelevat ravien omaa sanastoa. Miten hevonen joutuu kuolemanpaikalle ja onko se huono asia? Kuka sulkee pussin suun? Mikä on piikki-selkä? Kuka raveissa prässää ja ketä - tai kenen housuja?

Lue lisää | Kommentit (3)

RaviradallaKansainvälisen raviurheilun seuraaminen on helpottunut huomattavasti netin yleistyessä. Kaikilla ravimailla on omat uutispalvelunsa ja raviradat tuottavat uutisia ja kuvamateriaaliakin jatkuvasti. Ajan hermolla pysyminen vaatii kuitenkin paitsi aikaa, myös huomattavaa kielitaitoa. Ei riitä, että ymmärtää englantia, pitäisi pystyä kahlaamaan läpi myös ruotsin-, ranskan- tai italiankielistä tekstiä.

Lue lisää | Kommentit

Jokimaa kun taakse jäi

27.11.2007
Teppu

Jyväskylän V75-ravien jälkeen palkittiin Ravigaalassa jälleen vuoden parhaita. Palkitsemiset aloitettiin jo raveissa, mutta päätapahtuma järjestettiin hotelli Laajavuoressa. Urheilukanava näytti ravigaalasta koosteen maanantaina. Glögimuki kourassa ja piparipurkki nenän alla asettauduin mukavasti sohvalle seuraamaan gaalan parhaita paloja, kun en kerran paikan päälle päässyt.

Lue lisää | Kommentit

Tupsujalka tulee taas!

15.11.2007
Teppu

RaviradallaVoi mitä menoa luvassa lauantaina! Lieköhän tähän aikaan vuodesta nähty Suomessa koskaan aikaisemmin näin mielenkiintoisia V75-raveja? Vaikka Suomen syksyä ei voi yleensä kuvata sääolosuhteiltaan kovin hehkeäksi, näyttää ilmojen herrakin suosivan lauantaita.

Lue lisää | Kommentit

Orimarkkinoilla kuhisee

11.11.2007
Teppu

RaviradallaYpäjän orinäyttely pyöräytti muutama viikko sitten käyntiin 2008 astutuskauden uusien tulokkaiden arvioinnit. Ensi vuoden mielenkiintoisimmat uutuusoriit eivät kuitenkaan vielä siinä näyttelyssä esiintyneet, vaan hakevat astutusoikeutta vasta ensi vuoden puolella. Orimarkkinat kiristyvät kuitenkin entisestään, kun uusia oreja tuodaan tarjolle entistä enemmän.

Lue lisää | Kommentit

Voittamaton!

3.11.2007
Teppu

RaviradallaHarva hevonen kulkee startista starttiin kohtaamatta parempaansa - tai taipumatta tilastollisten todennäköisyyksien valossa tappioon muutaman startin mittaisen voittoputken jälkeen. Aina toisinaan me raviharrastajat saamme kuitenkin todistaa eräänlaisia tuhkimotarinoita, joissa hevonen tuntuu vain parantavan startti startilta, eikä sen kukistajaa noin vain löydy.

Lue lisää | Kommentit (2)

Uusi koti - uusi tuleminen?

31.10.2007
Teppu

RaviradallaHevosen uralla, niin huippuyksilöiden kuin tavallistenkin ”pulliaisten” kohdalla, tullaan toisinaan tilanteeseen, jossa valmentajan ja hevosen yhteistyö ei enää suju parhaalla mahdollisella tavalla. Mitään vikaa ei kummassakaan tarvitse olla, mutta kaipaammehan mekin työelämässä joskus muutoksia ja uusia haasteita. Näin voi käydä myös hevoselle.

Lue lisää | Kommentit (1)

Ei meillä vaan!

24.10.2007
Teppu

Suomessa on perinteisesti suhtauduttu dopingiin asenteella, jossa muita osoitetaan herkästi sormella samalla kun suljetaan silmät lähiympäristöltä. Eihän meillä käytetä dopingia, eihän?

Lue lisää | Kommentit (2)

Tammaenergiaa!

17.10.2007
Teppu

RaviradallaHevosurheilulehti hehkuttaa tänään nimeämääni avoimelle tammahuipulle. Kun kirjoituksessani viime heinäkuussa haikailin tämän tamman perään, on se nyt, reilun vuoden kuluttua, lunastamassa paikkaansa kotimaisten tammojen tuulisella huipulla. Racy Kemp ei kuitenkaan ole ainoa tammahevonen, jonka edesottamuksia seuraan suurella mielenkiinnolla..

Lue lisää | Kommentit

Lakkovaroitus!

10.10.2007
Teppu

Uutisista pukkaa lakkovaroituksia harva se päivä. Kaikki tahtovat samaa: lisää rahaa ja parempia etuja. Olisikohan hevosten parissa työskentelevillä aihetta lakkoon? Kuka heidän etujaan valvoisi?

Lue lisää | Kommentit

Ruotsi-Suomi-maaottelu

30.9.2007
Teppu

Tämä viikonloppu oli ravirintamalla varsinainen Suomi-Ruotsi-maaottelu. Lauantaina juostiin Turussa kylmäveristen Pohjoismainen mestaruus, joka ratkaisi samalla myös Nordisk Elitkamp-kilpailusarjan lopulliset tulokset. Sunnuntaina oli vuorossa Ruotsin Kriterium Solvallassa, jossa suomalaistaustaisia edustajia oli mukana useampiakin. Kenelle pisteet menivätkään?

Lue lisää | Kommentit

Rahaa jaossa nuorille

23.9.2007
Teppu

RaviradallaSyksy on tullut. Sen näkee paitsi katsomalla ulos ikkunasta, myös kilpailukutsujen tarjonnasta. Monet ikäluokkakilpailut ovat vielä edessä ja nuoret hevoset ovat kesän aikana saaneet kokoa, näköä ja rutiinia. Monet 3-vuotiaat lämminveriset ja 4-vuotiaat suomenhevoset eivät aloitakaan kauttaan vielä keväällä, vaan vasta alkusyksytä ja rahaa on vielä paljon jaossa.

Lue lisää | Kommentit

VarsaVuosittainen kotimainen varsahuutokauppa on saatu päätökseen ja viimeinenkin kohde suljettu. Joukossa oli monen sukuisia, kokoisia ja näköisiä varsoja, mutta miltä huutokauppa näyttää edellisvuosiin verrattuna?

Lue lisää | Kommentit

Paha laukka

9.9.2007
Teppu

RaviradallaLaukka on ravihevosen pahin vihollinen. Tai ei ehkä niinkään hevosen, vaan hevosen taustalla vaikuttavien ihmisten. Laukkoja ja laukkureita on monenlaisia. Hevonen kun ei tiedä, mikä lähtö on ”tärkeä” (=paljon rahaa jaossa), se ei voi myöskään järkeillä laukkaa sellaiseen starttiin, jossa sillä ei olisi niin väliä.

Lue lisää | Kommentit

RaviradallaRaviurheilun onnistumisia ja pettymyksiä radan ”kahdelta puolelta”: hevosten taustajoukkojen sekä totopelaajien näkökulmasta. Kuka pettyy ja iloitsee mistäkin ja miten näiden kahden tahon tunteet jakautuvat?

Lue lisää | Kommentit (1)

Raha vaihtaa omistajaa

24.8.2007
Teppu

VarsaYhdysvalloissa hevoshuutokaupat toimivat hieman eli kaliiberilla kuin esim. Suomessa tai Ruotsissa. Maanantaina yhdessä Jenkkien isossa hevososavaltiossa eli Pennsylvaniassa järjestetään Pennsylvania Preferred Yearling Sale, jossa myydään 224 kappaletta vuotiaita ravuri- ja peitsarivarsoja. Vastaavanlaisia huutokauppoja, paljon suuremmillakin varsamäärillä, järjestetään Yhdysvalloissa vuosittain paljon ja hyvin moni hevonen päätyykin omistajalleen nimenomaan huutokauppojen kautta.

Lue lisää | Kommentit

Vanhemmat jutut arkistosta.

Takaisin ylös