Plaza

FEI:n kouluratsastusohjelmissa yleisvaikutelman arvosteluun uudet painotukset

19.11.2008

FEI:n, kansainvälisen ratsastajainliiton, kouluratsastusohjelmien arvostelu muuttuu 1.1.2009. Jatkossa yleisarvostelussa annetaan suurempi painoarvo hevosen kuuliaisuudelle sekä ratsastajan asennolle ja istunnalle ja niistä saatavat pisteet lasketaan edelleen kertoimella kaksi, kun taas askellajeista ja lennokkuudesta saatavien pisteiden kerroin laskee kahdesta yhteen.

Ratsastajainliiton kouluratsastusjaos päättää joulukuun kokouksessaan otetaanko myös suomalaisissa kouluratsastusohjelmissa jatkossa käyttöön sama arvostelutapa.

- Oma mielipiteeni tässä vaiheessa on, että siirrymme samaan käytäntöön myös suomalaisten ohjelmien osalta. Muutoin tulee vain turhaa hämminkiä ja sähläystä, ja myös tulosten vertailukelpoisuus kärsii. Tällä pisteytyksellä hyvä ratsastus ja hevosen ratsastettavuus palkitaan, mikä on ratsukoiden ja erityisesti ratsastajien kehityksen kannalta hyvä ja tavoiteltava asia, toteaa kouluratsastusjaoksen puheenjohtaja Marjukka Manninen.

Uusi pisteytys:

Askellajit (vapaus ja säännöllisyys) kerroin 1

Lennokkuus (eteenpäinpyrkimys, askeleen joustavuus,

selän jäntevyys ja takaosan työskentely) kerroin 1

Kuuliaisuus (tarkkaavaisuus ja luottavaisuus, sopusointuisuus.

Liikkeiden keveys, kuolaintuntuman pehmeys ja etuosan keveys) kerroin 2

Ratsastajan asento, istunta ja apujenkäytön moitteettomuus kerroin 2

FEI:n vuoden 2009 kouluratsastusohjelmat julkaistu

FEI:n vuoden 2009 kouluratsastusohjelmat on julkaistu FEI:n internetsivuilla ja ne tulevat voimaan 1.1.2009.

Uudistetut ohjelmat ovat:

Junior Preliminary Test

Junior Team Test

Junior Individual Test

Young Rider Preliminary Test

Young Rider Team Test (Prix St Georges)

Young Rider Individual Test

Prix St Georges

Intermediate I

Intermediate II

Grand Prix 16-25

Grand Prix

Grand Prix Special

 

Pieniä muutoksia on tehty myös seuraaviin kouluohjelmiin:

Junior Freestyle Test

Young Rider Freestyle Test

Intermediate I Freestyle Test

Grand Prix Freestyle Test

 

SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös