Plaza

Fim Horse Show: Toni Hassmann palasi voittajana

17.10.2008

Toni Hassmannin paluu Helsinkiin muutaman vuoden tauon jälkeen oli voitokas. Saksalainen vei Queen Liesalla nimiinsä perjantain 145-tasoisen Grand Prix -karsintaluokan kahden sekunnin turvin tanskalaiseen Sören Pederseniin ja Lobsteriin. Noora Forstén ilahdutti tyylikkäällä ja vaivattomalla suorituksellaan usean kuukauden sairaslomalta palanneella Evli Cagliostrollaan.

Helsingissä kolme kertaa pääluokan voittanut Hassmann käytti 145-tasoisessa aikaratsastusluokassa kaikki ratamestari Guilherme Jorgen tarjoamat oikaisumahdollisuudet ja laukkasi maalilinjan yli voittajana. Viime viikonloppuna Oslo Grand Prix´n voittaneen Pedersenin ratsu Lobster on omalla tavallaan sinivalkoinen, sillä sen omistaa suomalainen Cyril von Rettig.

Kymmenenneksi sijoittunut Forstén kiitteli hevostaan, ja oli tyytyväinen myös omaan ratsastukseensa.
- Huomasin omasta ratsastuksestani kisojen ensimmäisissä luokissa, että olen kisatauon jäljiltä hieman ruosteessa. Caglin kanssa pystyin kuitenkin jo ratsastamaan hyvin ja nopeasti. Tiesin radankävelyn jälkeen, että luokasta tulee erittäin nopea. Vaikka en ole harjoitellut hevosellani aikaratsastusta tällä tasolla pitkään aikaan, toimi se hienosti vanhasta muistista, Forstén kertoi tyytyväisenä.

Nooran aviomies Mikael aloitti radan erinomaisesti, mutta ei saanut Skybreakeriä kääntymään riittävän nopeasti esteen jälkeen loppuradasta. Virheetön, mutta hidas aika riitti 13. tilalle.

- Hevonen hyppäsi hyvin, tosin pitkän tauon jälkeen meno oli vähän vaikeampaa kuin yleensä. Sääli, että se yksi kaari meni pitkäksi, jolloin saimme loppujen lopuksi melko huonon ajan. Tämä maksoi lähes varman sijoituksen, Forstén harmitteli.

Sebastian Numminen tyylitteli rauhallisen verryttelyradan Calandrolla yhden aikavirheen tuloksella. Piia Pantsu sai vasta 8-vuotiaalla Chauvinist Z:lla yhden pudotuksen ja aikavirheen, ja Niclas Aromaa ja Cosima yhdeksän virhepistettä.

TULOKSIA: Kansainvälistä esteratsastusta
Grand Prix -karsinta, 145-150 cm. Aikaratsastus. Sijoittui 10/37

1) Toni Hassmann/Queen Liesa, GER 0-62.54 2) Sören Norgaard Pedersen/Lobster, DEN 0-64.40 3) Peter Wylde/Campino 103, USA 0-66.90 4) Morten Djupvik/Bessemeind’s Casino, NOR 0-67.70 5) Lotta Schultz/Cassino 3, SWE 0-67.79 6) Giuseppe D’Onofrio/Landzeu 2, ITA 0-67.83 7) Nicolas Delmotte/Luccianno*HN, FRA 0-68.10 8) Pénélope Leprevost/Jubilee D’Ouilly, FRA 0-68.32 9) Geir Gulliksen/L’Espoir, NOR 0-69.27 10) Noora Forstén/Evli Cagliosto, FIN 0-69.81 … 13) Mikael Forstén / Skybreaker, FIN 0-76.01 … 14) Sebastian Numminen/Calandro, FIN 1-79.73 … 25) Piia Pantsu/Chauvinist Z, FIN 5-78.42 … 33) Niclas Aromaa/Cosima 90, FIN 9-81.66

Kati Hurme-Leikkonen, Helsinki International FIM Horse Show

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös