Plaza

PKM: Milleistä kiinni

13.2.2010

Lähellä oli lunastus alkuviikosta. Derby ylätti Newcastlen kertoimella 3,95, mutta Sunderland menetti johtonsa Portsmouthin vieraana ajassa 93.50. Kiitti.

Haastekisassa Masa Mammona uskoi 500 eurolla Evertonin voittoon Chelseasta ja usko kannatti. Euro pysyi kuitenkin kisan keulassa 2800 rahalla. Ystävämme pöllö mikä pöllö sen sijaan hassasi kassansa kuiviin ja joutuu odottelemaan seuraavan haastekisan alkua keväämmälle.

Mestiksessä käydään kovaa kamppailua pudotuspelipaikoista. Jukurit ja Hokki ovat juuri viivalla pinnan päässä toisistaan. Hokki on selkeästi paremmassa tikissä ja Jukureilla alkaa olla jo paniikki päällä. Veikkaus näkee silti jostain syystä mikkeliläiset aika suureksi suosikiksi. Pelikassamiehen mielestä Hokin kerroin 2,75 on mainio.

Derbu on päässyt oivaan iskuun ja se murskasi keskiviikkona itsensä Newcastlen 3-0. Joukkue on hurmoksessa ja kun Birminghamilla on menossa hiukan kehnompi jakso, on Derby kotonaan edelleen loistava pelikohde kertoimella 3,00.

Pyrintö on romahtanut Korisliigassa ja Kouvot siirtyi jo sarjakärkeen. Tamperelaiset ovat hävinneet kaksi peliä putkeen ja kuusi viimeisestä yhdestätoista. Ei Honkakaan missään loistavassa iskussa ole, mutta kotikerroin 2,60 riittää hyvin peleihin.

Pelikassamiehen viikonlopun vihjeet:

Kohde 37 Jukurit-Hokki 2, kerroin 2,75 (kohde sulkeutuu 13.2. klo 16.55)
Kohde 47 Derby-Birmingham 1, kerroin 3,00 (kohde sulkeutuu 13.2. klo 16.55)
Kohde 59 Honka-Pyrintö 1, kerroin 2,60 (kohde sulkeutuu 13.2. klo 16.55)

Tuplat ja tripla 20 eurolla
Sijoitus yhteensä 80 euroa
Pelikassassa 750 euroa

Haastekisan tilanne 13.2:

Kilpailijasaldo
1.Euro2800 €
2.Masa Mammona2600 €
3.Kiekkopallo960 €
4.Lee Marvin930 €
5.Zemppi900 €
5.Kerroin900 €
5.Joppari28900 €
8.Money Maker890 €
9.helphelp860 €
10.job850 €
10.tietovoitto850 €
12.tikkari19800 €
13. Pelikassamies750 €
14.Jukkis34700 €
14. No9999700 €
16.kerroinbongari620 €
17.MJA500 €
18.Fifty Stars126 €
19.Code84X57 €

1.

45 wba 2 2,20
60 ktp 2 1,30
kerr 2,86
pano50e
kassa 800e

2.

2 Chelsea - Cardiff C +2 1 2,30
6 Preston - Blackpool 1 2,10
11 Leverkusen - VfL Wolfsburg 1 1,45
40 Doncaster - Nottingham 2 2,00
45 Sheffield U - Bristol C 1 1,80
50 Brighton - Norwich 2 1,70
Kokonaiskerroin 18,63 - 29,55
Rivimäärä 6
Pelitapa Kvintetti-järjestelmä
Panos 10e yht 60e
kassa 860-60 jää 800e

3.

11 Leverkusen 1.45
16 Werder bremen 1.8
kerroin 2.61
Panos 100e

23 Ilves 1.9
31 Lukko 1.6
34 Leki 1.75
Kerroin 5.32
Panos 100e

38 Barnsley 1.6
39 Qpr 3.25
50 Norwich 1.7
Kerroin 8.84
Panos 100e

Sijoitukset 300e
Kassaan jää 400e

4.

23 Ilves - SaiPa 1 (1,90)
Panos 100 €
Kassa 800 €

5.

Yksi rivi viidellä kohteella.

20 HIFK - Ässät 1
1,55

35 Jokipojat - SaPKo 1
1,30

78 Roma - Palermo 1
1,50

97 Mäkihyppy, HS 106, Vancouver
Olli - Kasai 1
1,45

113 Xerez - Real Madrid 2
1,15

Pelitapa: Tavallinen (Rivejä: 1 kpl)
Kokonaiskerroin: 5,04
Panos: 60 €
Kassa: 66 €

6.

20 HIFK - Ässät 1 1,55
panos 100€

31 Lukko - Pelicans 1 1,60
panos 100€
kassa 600€

7.

voitto 261e
kassa 400+261=661

8.

116 Sampdoria - Fiorentina +1 1
5,30

Pelitapa: Tavallinen (Rivejä: 1 kpl)
Kokonaiskerroin: 5,30
Panos: 20 €
Kassa: 940 €

9.

1.Bolton-Tottenham 2
9.Juventus-Genoa 1
22.Valladolid-Zaragoza 1
Panos 30 , kassa 890-30=860 €

10.

5 Catania-Atalanta+1 1 4.15
15 Shalke04-Köln+1 1 2.3
kerroin 9.54
Panos 61e
Kassaan jää 600e

11.

Vapaavalintainen
2 HeraclesAlmelo - PSV 2 (1,40)
3 Rangers - Hibernian X2 (4,00, 6,75)
Kokonaiskerroin 5,60 - 9,45
Rivimäärä 2
Panos 25 e, yhteensä 50 €

Kassa 750 €

12.

10 Juventus - Genoa +1 1X 3,20 3,50
13 ChievoVerona - Siena +1 1 3,00
48 Napoli - Inter 2 2,15
51 At.Madrid - Barcelona 2 1,60

Kokonaiskerroin 33,02 - 36,12
Rivimäärä 2
Panos 50e
Yht.100e Kassa 800-100 jää 700e

13.

Voitto 106€

Moniveto 4
1. Napoli - Inter
Koti: 2
Vieras: 1 2
2. At.Madrid - Barcelona
Koti: 1 2
Vieras: 2
3. Bordeaux - St-Etienne
Koti: 2
Vieras: 1 2 3

Rivejä: 12 kpl
Panos: 0,25 €
Hinta: 3,00 €
Kassa: 1043€

14.

48 napoli-inter 2 2.15
panos 200e
kassaan jää 400e

15.

Laitetaan samanlainen ku edellinen :)

48 napoli-inter 2 2.15
panos 200e
Kassaan jää 500e

16.

Voitto 155€
kassa 755€

17.

Meinaa ottaa pattiin kun lapsenkasvoinen Harri Olli päätti tempaista laittoman puvun päälle ja diskattiin. Tämä temppu tarkoitti myös sitä että itselläni romuttui muuten ehjä 5 kohteen rivi ja samalla 300 euron lunastus. No hyppämälläkin Olli olisi toki Kasaille voinut hävitä mutta silti…

Laitetaanpa sitten puhdas Olympia-hiihtotupla kehiin ja samalla kilpailu katkolle.

68 Hiihto, N 10 km (v), Vancouver
Haag - Roponen 1
1,75

77 Hiihto, M 15 km (v), Vancouver
Hellner - Heikkinen 1
1,50

Pelitapa: Tavallinen (Rivejä: 1 kpl)
Kokonaiskerroin: 2,62
Panos 66 €
Kassa 0 €

18.

60 D Team - Hokki 2 3,60
63 Pyrintö - Kouvot 2 2,15
72 Bristol R - Charlton 2 2,20
74 Tenerife - Mallorca 2 2,70
Tuplajärj. panos 10€ + suora rivi panos 40€
yht. 100€
kassa: 800€

19.

68 Hiihto, N 10 km (v) 1 1,75
(Haag - Roponen)
79 HPK - Ilves X 4,40
126 USA - Sveitsi +2 X 5,20

Kokonaiskerroin 40,04
Panos 50 €, kassa 2750 €

20.

Tulosveto 1
D-team-Hokki 3,4,5-2.3.4.5
panos 10e rivi rivimäärä 12 sijoitus 120e
Kassaan jää 280e

21.

Tulosveto 2
Nokian krp-Erä 5.6.7-7.8.9
Panos 10e rivi rivimäärä 9 sijoitus 90e
Kassaan jää 190e

22.

68.Haag-Roponen 1
69.Shevcenko-Saarinen 2
76.Bauer-Northug 2
119.Milan-ManU 1
Triplat 4*15 + suora 10 , kassa 860-70=790 €

23.

Vapaavalintainen:
74 Tenerife - Mallorca X2 (3,05; 2,70)
Kokonaiskerroin2,70 - 3,05
Rivimäärä2
Panos 50 €, yhteensä 100 €

Kassa 650 €

24.

Superkaksari 2 - Miesten 15km

Voittaja:
6 Hafsas R

2. sija:
1 Heikkinen M
5 Northug P
7 Hellner M
12 Bauer L
14 Cologna D

Panos: 5€ (Hinta: 25€)

Kassa: 620€ - 25€ = 595€

25.

Voitto tulosvedosta 254e
kassa 190+254=444e


Tulosveto 4 Tenerife-Mallorca 0.1-2.3
Rivimäärä 4 panos 11e/rivi
Sijoitus 44e
Kassaan jää 400e

26.

pitkävetoon:

83 Jokerit - Blues +1: 2 (1,90)
89 Pelicans - KalPa +1: X (7,35)
115 Plymouth - Swansea: 2 (1,95)

tuplat 10 eurolla, kassaan jää 900 euroa.

27.

JYP - Kärpät 2 (3.75)
Panos: 200€

Kassassa: 500€ - 200€ = 300€

28.

107 Stoke - Manchester C X 3,10
109 Blackpool - Middlesbrough 2 2,45
115 Plymouth - Swansea 2 1,95
116 QPR - Watford 2 2,80
Tuplajärj. panos 10€ + suora rivi panos 40€
Kassa 800-100=
700€

29.

88 Pelicans - KalPa 2 2,00
panos 100€
kassa 655€

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös