Plaza

PKM: Athletic iskussa

12.12.2009

Pelikassamiehen alkuviikon luotto Kärppiin kostautui. Kohteista FC Porto piti kertoimella 4,60 ja ShefU-Nottinghamin tasapeli kertoimella 3,10, mutta se ei auttanut, kun kaikki rivit oli hakattu sisään Kärppien kautta. Menkää itseenne siellä Oulussa.

Haastekisassa Kerroinbongari rynnii keulassa 1542 eurolla.

Valioliigassa Stoke ja Wigan ovat materiaaliltaan aika tasavahvoja. Kuudesta viime pelistään Soke on voittanut vain yhden. Wiganin peli on ollut yhtä vuoristorataa, mutta hyvän päivän sattuessa kohdalle joukkue pystyy kyllä haastamaan Stoken kaltaisen ryhmän. Vieraskerroin 3,60 on kiinnostava.

Sunderland ja Portsmouth ovat molemmat heikossa iskussa. Sunderlandilla on seitsemästä viime pelistä vain yksi voitto, Portsmouthilla viidestä viime pelistä on tullut neljä kertaa tukkaan. Kumpikaan ei halua hävitä, joten tasapelin todennäköisyys kasvaa hitusen. Tasrin kerroin 3,30 kelpaa PKM:lle.

Espanjan liigassa Athletic on noussut hyvään iskuun. kahdeksan viime pelin saldo on peräti 4-3-1. Zaragozan homma ei sen sijaan toimi tällä hetkellä. Kymmenen viime pelin saldo on 1-4-5, eikä peli kulje edes kotikentällä. Athleticilla on hyvä mahdollisuus hoitaa homma kotiin ja kerroin 3,00 on ilman muuta pelaamisen arvoinen.

Pelikassamiehen viikonlopun vihjeet:

Kohde 7 Stoke-Wigan 2, kerroin 3,60 (kohde sulkeutuu 12.12. klo 14.40)
Kohde 55 Sunderland-Portsmouth X, kerroin 3,30 (kohde sulkeutuu 12.12. klo 16.55)
Kohde 90 Zaragoza-Athletic 2, kerroin 3,00 (kohde sulkeutuu 12.12. klo 18.55)

Tuplat ja tripla 10 eurolla
Sijoitus yhteensä 40 euroa
Pelikassassa 879 euroa

Haastekisan tilanne 12.12:

Kilpailijasaldo
1.Kerroinbongari1542 €
2.Joppari281098 €
3.tahiti-hiski1010 €
4.zemppi1000 €
5.Lee Marvin998 €
6.tietovoitto980 €
7.MJA950 €
8.helphelp930 €
9.Kerroin921 €
10.kiekkopallo920 €
11.job900 €
12.Veikkaaja897 €
13.Tikkari19889 €
14.Pelikassamies879 €
15.Dallasin JR860 €
16.Code84x854 €
17.Money Maker850 €
18.Masa Mammona830 €
19.pöllö mikä pöllö776 €
20.Romören769 €
21.Rystyranne740 €
22.Euro600 €
22.Fabio4600 €
24.mopo65287 €
25.Fifty Stars207 €

1.

23 Ilves - TPS 2 (2,80)
Panos 200 €

Kassa 898 €

2.

tuplat

20 lukko 1 1,55
38 hifk 2 2,25
74 ipswich 1 1,95
76 nottingham 2 2,85

panos 10 e 6*10=60e
kassa 920e

3.

Tripla-järjestelmä
60 Chelsea - Everton +2 X 3,85
65 Bolton +1 - Manchester C 2 3,00
73 Barnsley - Newcastle 2 1,60
98 Lens - Nice X 3,05
Kerroin: 14,64-35,22
Panos: 10,50€ (Hinta: 42€)

Kassa: 1542€ - 42€ = 1500€

4.

84 KalPa - Kärpät +1 :1
93 Manchester U - Aston Villa :2

kerroin 17,27 panos 8e kassaan jä 990e

5.

Lauantain ratoksi
Tupliin varmaksi 83.Kalpa-Kärpät 1 , muut kohteet
90.Zaragoza-Athletic 1
111.Bari(+1)-Juventus 2
126.Valencia-Real Madrid 2
Panos 20*3 = 60
Triplat 83 ja 90 varmoina , 111 ja 126 apukohteina
Panos 15*2 = 30
Kassa 850-60-30 = 760 €

6.

109 | Barcelona - Espanyol +2 1 | kerroin 2,50
126 | Valencia - Real Madrid X | kerroin 3,15

Kokonaiskerroin 7,87
Panos: 110 €
Kassa: 900 €

7.

Voitto 560 €
Kassa 1458 €

8.

Nyt täytyy kyseenalaistaa et mil listoil tääl pelataan? Jos tietovoitto pelaa kohteen 103 Färjestad singlenä (kommentti 35, alkuviikon PKM) ei kyl ollut veikkauksen listoil sinkkuna?

9.

51. Osasuna-Mallorca 2 3.00
55. Getafe-Tenarife X 3.50
kerroin 10.50 Panos 130€
kassa 700€

10.

55.Getafe-Tenar. x 3.50
66.Toulouse- Montp. x 3.05
kerroin 10.60
panos 50€
kassa 550€

11.

Tuplia:
9 Dusseldorf-Oberhausen = 2 (1.50),
11 Middlesbrough-Cardiff = 2 (3.45),
19 ADO Den Haag-Heracles = 2 (2.50).
3 Riviä, panos 5e, kertoimet 3.75-8.62.

56 Getafe-Tenerife+1 = 1 (2.85),
86 Sampdoria+1-Roma = 2 (6.70).
panos 5e, kerroin 19.09

Yhteensä 20e, kassa 756e,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

12.

24 Milan - Palermo 1 1,30
panos 300€
kassa 589€

13.

38 Dinamo R - Dinamo Mn 1 1,65
39 Trackers - SPV X 6,60
Kokonaiskerroin 10,89
Panos 47 €

Saldo 850 €

14.

Päivän tupla , eilisen pienällä voitolla
51.Osasuna-Mallorca 1
89.Lyon-Bordeaux 1
Panos 48 , kassa 760+88-48 = 800 €

15.

Moniveto 4
1. Sampdoria - Roma 0, 1 - 1, 2, 3
2. Lyon - Bordeaux 0, 1, 2, 3 - 0, 1, 2, 3
3. Sporting Gijon - Sevilla 0, 1 - 2, 3
Yht. 76,80
Kassaan jää 921-76,80 =
844 €

16.

Moniveto 4
1. Sampdoria - Roma
Koti: 1
Vieras: 0 2
2. Lyon - Bordeaux
Koti: 3
Vieras: 1
3. Sporting Gijon - Sevilla
Koti: 1
Vieras: 0 2

Rivejä: 4 kpl
Panos: 0,50 €
Hinta: 2,00 €
Kassa: 918€

17.

Moniveto 4
1. Sampdoria - Roma Koti: 0,1 Vieras: 0,1,2
2. Lyon - Bordeaux Koti: 0,1 Vieras: 0,1,2
3. Sporting Gijon - Sevilla Koti: 0,1 Vieras: 0,1,2
Rivejä: 216 kpl
Panos: 0,50e
Hinta: 108e
Pelikassa:854e-108e=746e

18.

Mooron.
Tietovoiton kassa korjataan, koska peli ei näköjään ollut single. Tarkkuutta vetoihin. Myös pöllön tuoreimmassa rivissä on ristiriitaisuus merkin ja kertoimen välillä, minkä johdosta tuo kyseinen kohde on pakko hylätä. Sorry Owl.
PKM

19.

RoKi - Hokki 1 (2,05)
En.Cottbus - Hansa Rostock 1 (1,80)

Kokonaiskerroin 3,69
Panos: 100€
Kassa 800€

20.

Voitto 87.60e, kassa 843e,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

21.

Huomasin just, että hylkäsit pelini.
Itsehän tuota nimenomaan pyysin tarkkuutta vetoihin :)
Turha varmaan protestoidakaan,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Dusseldorfin ykkönenhän se olis pitäny olla (1.50).
Komea koppi jäi nyt sitten saamatta, mutta onneksi Veikkauksen tilillä tuo näkyy :) :)
Sen siitä saa, ku tuhannen krapuloissa koittaa näitä vääntää !!!

Kassani lienee nyt sitten mitä ?????

22.

Voitto 650e, Kassa 746e+650e=1396e

Moniveto 5
1. En.Cottbus - Hansa Rostock Koti:0,1,2 Vieras:0,1,2
2. West Bromwich - QPR Koti:1,2 Vieras:0,1
3. Reggina - Triestina Koti:0,1 Vieras:1,2
Rivejä: 144
Panos 0,50e
Hinta: 72e

107 En.Cottbus - Hansa Rostock +1 1/x 3,50/3,55
109 West Bromwich - QPR +1 1/x 2,45/3,40
110 Reggina - Triestina X/2 2,90/4,20
Kokonaiskerroin24,86 - 50,69
Rivimäärä: 8
Pelitapa: Vapaavalintainen
Panos10,00e
Hinta: 80e

Pelikassa: 1396e-72e-80e=1244e

23.

11 Birmingham - Blackburn +1 1 4,00
14 Manchester U - Wolverhampton +2 1 2,40
52 Chelsea - Portsmouth +2 1 2,40
56 Liverpool - Wigan +2 1 3,65
85 Ruotsi +2 - Venäjä X 5,50
Kokonaiskerroin 21,02 - 80,30
Rivimäärä 10
Pelitapa Trio-järjestelmä
Panos 10,00 € yht.100e kassa 900 - 100 jää 800e

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös