Plaza

Suomi ja Viro hakevat yhdessä lentopallon EM-kisoja

8.3.2010, 15.13

Suomen ja Viron lentopalloliitot ovat päättäneet hakea yhdessä vuoden 2013 lentopallon miesten EM-kisoja. Hakemus on parhaillaan valmisteilla ja se pitää toimittaa Euroopan lentopalloliittoon CEV:iin 2. huhtikuuta mennessä.

Tällä hetkellä on tiedossa, että ainakin Bulgaria ja Tanska ovat myös jättämässä hakemuksen kisojen järjestämiseksi. Kisaisäntä päätetään CEV:n hallituksen kokouksessa ensi lokakuussa. Jo toukokuussa joku hakijoista saatetaan karsia pois lopullisesta valintaprosessista.

Suomen ja Viron yhteisissä EM-kisoissa kaksi neljän maan alkulohkoa pelattaisiin Tallinnassa ja kaksi alkulohkoa joko Helsingissä tai Tampereella. Välierät ja mitaliottelut pelattaisiin Suomessa. Sekä Viro että Suomi pääsisivät isäntinä suoraan EM-kisoihin.

EM-kisat järjestetään syykuussa 2013 ja ne kestävät kymmenen päivää. Tarkkoja päivämääriä ei vielä ole päätetty.

Kahden maan yhteiset EM-kisat eivät ole enää mikään harvinaisuus lentopallossa. Vuoden 2007 naisten EM-kisat järjestettiin Belgiassa ja Luxemburgissa. Vuonna 2011 pelataan miesten EM-kisat Itävallassa ja Tshekissä sekä naisten EM-kisat Italiassa ja Serbiassa.

Lisää uutisia

Sport Content Oy

Takaisin ylös