Radwanska ensimmäistä kertaa Grand slam -finaaliin
5.7.2012, 16.24 (päivitetty 16.46)
Puolan Agnieszka Radwanska on raivannut tiensä Wimbledonin tennisturnauksen finaaliin. Neljänneksi turnauksessa sijoitettu Radwanska kukisti välierässä kahdeksanneksi sijoitetun saksalaisen Angelique Kerberin suoraan kahdessa erässä lukemin 6-3, 6-4.
Finaalipaikka Grand slam -turnauksessa on 23-vuotiaalle Radwanskalle uran ensimmäinen. Ennen tämän vuotista Wimbledonin turnausta hän oli edennyt parhaimmillaan puolivälieriin saakka sekä Wimbledonissa että Australian avoimissa.
- Olen erittäin onnellinen. Pelasin tänään hyvin. Puolivälieräni oli rankka, ja olin iloinen lepopäivästä. Olimme molemmat alussa hieman hermostuneita. Sitä haluaa yrittää parhaansa, mutta joskus sitä haluaa liikaa, ja kädet tärisevät. Sen jälkeen keskityin kuitenkin jokaiseen pisteeseen, Radwanska kertoi ottelun jälkeen.
- Olemme hyvisä ystäviä, mutta kentällä olemme kilpailijoita, ja sitä yrittää kaikkensa päästäkseen finaaliin. Yksi ottelu on vielä jäljellä, ja aion tosiaan yrittää parhaani.
Finaalissa Radwanska saa vastaansa joko Wimbledonin viidettä mestaruuttaan jahtaavan USA:n Serena Williamsin tai Valko-Venäjän Victoria Azarenkan.
Lisää uutisia
- Denver palasi kotivoittokantaan 1.5.2013, 08.54
- Nieminen jatkoon Münchenin nelinpelissä 30.4.2013, 16.49
- Nieminen joutui jälleen taipumaan Gulbisille 30.4.2013, 13.35
- Pakkovoiton edessä ollut Houston kesti Oklahoma Cityn kirin 30.4.2013, 11.41
- Selkä seinää vasten pelannut Brooklyn karkasi lopussa selvään voittoon 30.4.2013, 07.50
- Katajan ja Karhun valmentajat kehuivat parantunutta peliä 29.4.2013, 22.44
- Finaalipaikat eivät ratkenneet Korisliigassa 29.4.2013, 20.49
- Nieminen odottaa tiukkaa vääntöä Münchenissä 29.4.2013, 19.03
- NBA-legenda avioitui uudelleen 29.4.2013, 17.57
- Rajala kypsyi maajoukkuepelaajaksi pitkän kaavan mukaan 29.4.2013, 17.04
- Brasilian lentispojat sparraamaan Suomea 29.4.2013, 14.59
- ”Halusimme pitää ringin tiiviinä ja tuttuna” - Naarassudet tutuin voimin EM-karsintaan 29.4.2013, 11.25
- Ojansivu huhtikuun pelaaja Mestaruusliigassa 29.4.2013, 10.24
- Stephen Curry jälleen hurjana - Golden State enää voiton päässä jatkopaikasta 29.4.2013, 08.29
- ATP-listalla tippuneella Niemisellä toistaiseksi ylitsepääsemätön vastus Münchenissä 29.4.2013, 06.48
- Kotin Cremona väänsi vierasvoiton, Huff iskussa 28.4.2013, 23.18
Sport Content Oy

