Pommit räjähtelivät suomalaisten pelissä Kreikassa
8.3.2010, 12.58
Kreikan lentopalloliigassa pelaavat Olli-Pekka Ojansivu ja Matti Hietanen saivat pelata odotetun lämpmässä tunnelmassa Thessaloninkin paikallisottelussa PAOK:n ja Ariksen kesken. Syyskierroksen muistot Ariksen kotiottelusta siivittivät kotijoukkueen kannattajat tällä kertaa normaaliakin kovempiin suorituksiin ja hallissa nähtiin kaikkea varkauksista pommeihin.
- Täysin hullua menoa. Porukkaa oli todella mukavasti, mutta heidän touhussa ei ole mitään järkeä. Kolme ensimmäistä erää vieraat saivat päällensä kaikkea irtaimistoa sekä räkää. Neljännessä sitten ryhdyttiin jo järeämpiin keinoihin pommien ruvetessa räjähtelemään, Ojansivu kertoi päätänsä pyöritellen.
Pommeista sai oman osansa Ariksen tilastomieskin ja ottelu keskeytettiin vartiksi. Saman kaaoksen aikana kotijoukkueen ottelua kuvannut videokamera siirtyi uudelle omistajalle, jonka nähtiin juoksevan hallista kotijoukkueen väreihin pukeutuneena.
- Kuka haluaa pölliä oman joukkueen videokameran, ihmetteli Ojansivu.
Itse ottelussa PAOK sai vain erävoiton tililleen Ariksen kuitattua makeat pisteet erin 3-1.
Kunnarille helppoakin helpompi voitto
Kreikan liigan runkosarjan kolmanneksi sijoittuvalla Olli Kunnarin Olympiakosilla ei ollut pienintäkään vaikeutta kukistaa sarjajumbo Syrosta 3-0 (25-18, 25-15, 25-13).
- Vastustaja oli kamalan huono, Kunnari tiivisti.
Kunnarin olkapää alkaa olla hyvässä kunnossa ja pallo saa jo taas aika kyytiä.
- Toivottavasti pysyisi nyt kasassa loppukauden, Kunnari toivoi.
Lisää uutisia
- LP Viestille voitto Pislaplokista 11.2.2012, 21.40
- MuurLe kukisti sarjakärjen 11.2.2012, 15.43
- Konstantin Shumov jatkaa europeleissä käsi paketissa 10.2.2012, 11.54
- Venski ja Fletemier tilastotuholaisina 9.2.2012, 12.23
- VaLePa ja Hurrikaani niukkoihin voittoihin 8.2.2012, 20.09
- Lentopallon näkyvyys kasvussa 7.2.2012, 14.24
- Siltala vedossa Puolassa 6.2.2012, 12.15
- Sivula johdatti sarjakärjen kaatoa Saksassa 6.2.2012, 12.04
- Korso jysäytti Muuramessa vierasvoiton 5.2.2012, 19.08
- VaLePa nousi Mestaruusliigan kärkeen 4.2.2012, 19.37
- LP Viesti varmisti runkosarjan voiton 4.2.2012, 19.26
- Shumovin Monza etenemässä Eurocupissa välieriin 3.2.2012, 11.53
- Vesasella yhtä vaille tuhat liigatorjuntaa 2.2.2012, 16.40
- Loimu kukisti MuurLen viidessä erässä 1.2.2012, 21.08
- Tervaportti teki seurahistoriaa Ranskassa 1.2.2012, 14.23
- Kunnari ja Lapukhina tammikuun pelaajat 1.2.2012, 11.43
Sport Content Oy

