Houston katkaisi Denverin voittoputken
16.3.2010, 09.01
Läntisen konferenssin kärkikastiin kuuluvan Denver Nuggetsin kuuden ottelun pituinen voittoputki katkesi maanantain NBA-kierroksella Houstonissa, missä paikallinen Rockets oli parempi koriluvuin 125-125. Nuggetsin Carmelo Anthony hääri 45 pisteellään parketin tehomiehenä, mutta supertähden ilta sai huonon päätöksen, kun hänen kolmosensa ei uponnut summerin soidessa.
Denver johti viimeisen neljänneksen alkuhetkillä 104-93 ja vielä reilu minuutti ennen loppua 121-116. Houston teki seitsemän seuraavaa pistettä ja meni edelle. Anthony nosti vielä Nuggetsin tasoihin, mutta Aaron Brooksin kakkonen kaksi sekuntia ennen päätössummeria toi Rocketsille kolmannen peräkkäisen voiton.
Brooks heitti yhteensä 31 pistettä. Houstonin muita tehomiehiä olivat Kevin Martin (29 pistettä) ja Luis Scola (23), joka nappasi myös 11 levypalloa. Denverin riveissä kunnostautuivat Anthonyn lisäksi Chauncey Billups (17) ja J.R. Smith (17).
Houston majailee lännen sarjataulukossa yhdeksäntenä. Viimeisellä playoff-paikalla olevalla Portlandilla on seitsemän voittoa enemmän kuin Rocketsilla. Houston on kuitenkin pelannut neljä ottelua vähemmän kuin Portland.
NBA maanantaina (15.03.2010):
PHILADELPHIA - NEW YORK 84-94 (25-26,30-18,14-29,15-21)
Phi: Jrue Holiday 18+8 lp+6 s, Willie Green 17, Andre Iguodala 14+17 lp, Samuel Dalembert 11+18 lp, Jason Kapono 8
NY: Danilo Gallinari 21, Toney Douglas 20, Al Harrington 15, Tracy McGrady 14, Wilson Chandler 12+11 lp, David Lee 8+16 lp
BOSTON - DETROIT 119-93 (31-15,33-20,25-35,30-23)
Bos: Paul Pierce 15, Ray Allen 15, Michael Finley 15, Kevin Garnett 14+8 lp, Glen Davis 13, Kendrick Perkins 11+8 lp, Marquis Daniels 11, Rasheed Wallace 8, Nate Robinson 8
Det: Will Bynum 16+7 s, Richard Hamilton 14, DaJuan Summers 12, Ben Gordon 11, Jason Maxiell 11+10 lp, Jonas Jerebko 10, Chucky Atkins 6
HOUSTON - DENVER 125-123 (38-29,30-28,25-38,32-28)
Hou: Aaron Brooks 31+9 s, Kevin Martin 29+7 lp, Luis Scola 23+11 lp, Trevor Ariza 12, Kyle Lowry 8
Den: Carmelo Anthony 45+10 lp, Chauncey Billups 17, J.R. Smith 17, Nene 15+10 lp+5 s, Arron Afflalo 12, Johan Petro 11+10 lp, Chris Andersen 3
UTAH - WASHINGTON 112-89 (25-25,34-20,31-15,22-29)
Uta: Carlos Boozer 23+9 lp, Deron Williams 17+11 s, Sundiata Gaines 15, Mehmet Okur 14, Wes Matthews 12, Kyle Korver 11, Paul Millsap 10, C.J. Miles 4
Wsh: Andray Blatche 24, Mike Miller 14+10 lp, Alonzo Gee 10, Randy Foye 8+5 s
GOLDEN STATE - LA LAKERS 121-124 (32-39,33-20,22-35,34-30)
GS: Stephen Curry 29+9 s, Chris Hunter 22+7 lp, Corey Maggette 18, Anthony Tolliver 14, Monta Ellis 13+11 s, Devean George 13, C.J. Watson 9
LAL: Kobe Bryant 29, Pau Gasol 26+9 lp, Andrew Bynum 19+14 lp, Lamar Odom 17+12 lp, Ron Artest 12+5 s, Derek Fisher 9+5 s, Shannon Brown 9
LA CLIPPERS - NEW ORLEANS 100-108 (23-26,27-20,28-31,22-31)
LAC: Rasual Butler 19, Baron Davis 18+17 s, Drew Gooden 18+9 lp, Travis Outlaw 13+7 lp, DeAndre Jordan 11+11 lp, Eric Gordon 10, Chris Kaman 8
NO: David West 24+7 s, Darren Collison 18+14 s, Marcus Thornton 17, Morris Peterson 17+5 s, Emeka Okafor 12, Darius Songaila 8
NBA:n sarjatilanne:
Itäinen konferenssi Cleveland Cavaliers 67 52 15 77.6 Orlando Magic 68 47 21 69.1 Atlanta Hawks 65 42 23 64.6 Boston Celtics 66 42 24 63.6 Milwaukee Bucks 65 36 29 55.4 Charlotte Bobcats 65 34 31 52.3 Miami Heat 67 35 32 52.2 Toronto Raptors 65 32 33 49.2 Chicago Bulls 65 31 34 47.7 New York Knicks 67 24 43 35.8 Detroit Pistons 67 23 44 34.3 Philadelphia 76ers 67 23 44 34.3 Washington Wizards 65 21 44 32.3 Indiana Pacers 66 21 45 31.8 New Jersey Nets 66 7 59 10.6 Läntinen konferenssi Los Angeles Lakers 67 49 18 73.1 Dallas Mavericks 67 45 22 67.2 Denver Nuggets 67 45 22 67.2 Utah Jazz 67 43 24 64.2 Oklahoma City Thunder 65 41 24 63.1 Phoenix Suns 67 41 26 61.2 San Antonio Spurs 64 39 25 60.9 Portland Trail Blazers 69 41 28 59.4 Houston Rockets 65 34 31 52.3 Memphis Grizzlies 67 35 32 52.2 New Orleans Hornets 68 33 35 48.5 Los Angeles Clippers 68 25 43 36.8 Sacramento Kings 67 23 44 34.3 Golden State Warriors 66 18 48 27.3 Minnesota Timberwolves 67 14 53 20.9
Taulukossa ottelut, voitot, tappiot ja voittoprosentti (sijoitukset määräytyvät voittoprosentin mukaan).
Lisää uutisia
- Ginobili palasi - San Antonio jatkoi voittokulkuaan 12.2.2012, 12.10
- Koposen tehoilta ei riittänyt voittoon 11.2.2012, 20.35
- Knicks-tulokkaan tuhkimotarina jatkuu 11.2.2012, 10.39
- Möttölä ToPon voiton takuumies 10.2.2012, 19.28
- Koripallon divarijyrälle pelikieltoa 10.2.2012, 15.06
- Jenni Muurinen Espoo Teamiin 10.2.2012, 14.51
- Lakers katkaisi Celticsin voittoputken 10.2.2012, 10.32
- NBA nimesi loput All-Star -pelaajat 10.2.2012, 09.18
- Kataja peittosi odotetusti sarjajumbon 9.2.2012, 20.10
- Torpan Pojille kova vahvistus 9.2.2012, 12.19
- Riihelä ylitti kuudentonnin haamurajan 9.2.2012, 12.06
- Magic löi Heatin Floridan taistossa 9.2.2012, 11.02
- ToPo ja Pyrintö voittoihin Korisliigassa 8.2.2012, 19.24
- Clippersin Billups ulkona loppukauden 8.2.2012, 13.53
- Paul Pierce ohitti Larry Birdin 8.2.2012, 11.30
- Sarjakärki Kataja kellisti Karhun 7.2.2012, 19.28
Sport Content Oy

