Namika Lahti juhli viikonloppuna mestaruutta
18.5.2009, 14.16
Namika Lahti yllätti runkosarjan voittaneen Joensuun Katajan luunkovalla puolustuspelillä ja juhli mestaruutta suoraan kolmen ottelun jälkeen.
Koriskulta katkolla viikonloppuna
15.5.2009, 10.18
Viikonloppuna - tarkemmin lauantaina - pelataan Koripallon kolmas finaaliottelu. Namika Lahdella on mahdollisuus katkaista sarja ottamalla kolmas voitto putkeen.
Kouvot säilytti oljenkortensa
25.4.2008, 22.20
Kouvot ja Honka esittivät perjantaina Kouvolassa huippujännittävän finaaliottelun, jonka Kouvot voitti 67-66. Voittonsa myötä Kouvot siirsi mestaruuden ratkaisua kavennettuaan otteluvoitot 1-2.
Korismaajoukkueiden lohkoarvonnat lauantaina
14.2.2008, 13.18
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet pelaavat ensi kesänä Euroopan A-divisioonassa ja tavoittelevat paikkoja vuoden 2009 EM-lopputurnauksiin. Vaikka pelien käynnistymiseen on vielä puoli vuotta aikaa, on ensimmäinen jännityksen paikka lauantaina, jolloin suoritetaan lohkoarvonnat. Arvontatilaisuus järjestetään Italian Venetsiassa.
Korisfinaalit lappeenrantalaisten juhlaa
8.12.2007, 22.52
Ennakkosuosikit pitivät kutinsa, kun Lappeenrannan Catz ja Lappeenrannan NMKY voittivat omat Suomen Cupin finaalinsa. Catz kaatoi Espoon Teamin 69-57 (38-28) ja LrNMKY voitti Kouvot 74-56 (38-33).
EBT ja Kouvot haastavat lappeenrantalaisjoukkueet korisfinaaleissa
8.12.2007, 09.42
Palloilulajien Suomen Cupin finaaliviikonlopussa pelataan lauantaina koripallon finaalit. Naisten finaalissa ovat vastakkain Espoon Basket Team ja Lappeenrannan Catz. Miesten finaalissa kohtaavat Kouvot ja Lappeenrannan NMKY.
Korisliiga käynnistyy tänään
6.10.2007, 12.19
Korisliiga starttaa tänään täydellä kierroksella kuuden ottelun voimin. Espoossa kohtaavat viime vuoden finalistit, kun Namika Lahti saapuu testaamaan hallitsevan mestarin Espoon Hongankunnon. Honka on yksi suosikeista Pantteri-patsaan metsästyksessä. Lahtelaiset eivät tästä välitä, vaan haluavat varmasti kuitata viime kevään finaalien katkerat tappiot.
Koriksen Suomen Cupin välieräparit selvillä
4.10.2007, 10.09
Koripallon Suomen Cupin puolivälieräkierros on saatu päätökseen. Kouvolan Kouvot nipisti omassa ottelussaan tiukan väännön jälkeen voiton Espoon Hongasta pistein 91-89. Myös Tampereen Pyrintö selvitti tiensä jatkoon, kun se rökitti Namika Lahden selvästi pistein 95-72. Välieriin selvisivät myös Lappeenrannan NMKY ja Torpan Pojat. Suomen Cupin välierät pelataan lokakuun 31. lokakuuta.
Aleksi Valavuori siirtyy yritysmaailmaan
1.10.2007, 21.07
Torpan Pojissa toiminnanjohtajana työskennellyt Aleksi Valavuori jättää seuran siirtyäkseen yritysmaailman palvelukseen. Valavuori sai tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä. Päätöksestään huolimatta Valavuori vetää loppuun projektin, jossa Scottie Pippen tulee pelaamaan pari ottelua ToPossa.
Koponen antaa näyttöjä Orlandossa
1.6.2007, 13.45
Espoon Hongan maajoukkuekoripalloilija Petteri Koponen, 19, osallistuu ensi tiistaina Orlandossa alkavalle workout-leirille, jossa hän antaa näyttöjä kuudelle NBA-seuralle. Kesäkuun 28. päivä järjestettävään NBA:n varaustilaisuuteen ilmoittautunutta Koposta tarkkailevan kovan kuusikon Orlandossa muodostavat Houston Rockets, Minnesota Timberwolves, Boston Celtics, Sacramento Kings, Charlotte Bobcats ja Dallas Mavericks.
Honka luottaa kotimaisiin voimiin
29.5.2007, 19.38
Koripallon Suomen mestari Espoon Honka lähtee seuraavaan liigakauteen kahdella tutulla ulkomaalaispelaajalla, jotka ovat amerikkalaiset Monte Cummings ja Tim Kisner. Nuorisokaartilleen vastuuta tarjoava Honka jättää siis täyttämättä kolmannen ulkomaalaispelaajan kiintiön.
Petteri Koponen harjoittelee New Yorkissa
25.5.2007, 14.16
Koripalloliiga NBA:n varaustilaisuuteen ilmoittautunut Espoon Hongan Petteri Koponen, 19, harjoittelee parhaillaan kovaa New Yorkissa. Koponen valmistautuu antamaan kesäkuussa näyttöjä NBA-seuroille hiomalla kuntoaan agenttitoimistonsa Pinnacle Hoopsin muiden pelaajien kanssa.
Korisliigan vuoden tulokas Honkaan
21.5.2007, 15.28
Korisliigan viime kauden tulokkaaksi valittu Petri Heinonen, 18, siirtyy kasvattajaseurastaan Tampereen Pyrinnöstä Suomen mestaruuden voittaneen Espoon Hongan riveihin kolmen vuoden mittaisella sopimuksella.
Espoon koripallohistoria, osa 12: Mestaruus 2007
24.4.2007, 22.31
Suomen koripallohistoria tuntee arkistoidut Suomen mestarit aina vuodesta 1939 saakka, jolloin helsinkiläisen Ylioppilaskoripalloilijat nimisen joukkueen puumerkki taltioitiin asiakirjoihin. Sen jälkeen mestaruus kirjattiin eri helsinkiläisjoukkueille joka kevät aina vuoteen 1966 saakka. Pääkaupungista mestaruuden vei ensi kertaa vuonna 1967 Kotkaan KTP. Heti seuraavana vuonna mestaruuden symboli, Pantteri-patsas, ojennettiin ensi kertaa espoolaisille.
Mankkaalla Hongan juhlat
24.4.2007, 22.17
Vakuuttavasti suoraan kolmessa finaaliottelussa koripalloilun Suomen mestaruuden voittanut Honka niittasi mestaruutensa juuri sellaisella käsikirjoituksella kuin ennalta epäiltiinkin. Lahti johti ensi neljänneksen jälkeen, mutta sen jälkeen tahtipuikko pysyi vakuuttavasti vihreävalkoisilla. Lopulta ottelun ratkettua pistein 94–74 kentällä nähtiin puhdas Hongan kakkosviisikko.
Namika Lahden selkäranka rusahti
22.4.2007, 17.22
Espoon Honka karkasi koripallon toisessa SM-finaalissa viimeisellä neljänneksellä kotijoukkue Namikalta. Pisteen johtoasema venähti lopulta selvään kymmenen pisteen voittoon 91–81 ja tiistaina pelataan jo valtakunnan mestaruudesta Espoossa.
Hongan materiaali liikaa Lahdelle
21.4.2007, 17.13
Namika Lahti pystyi sinnittelemään vain avausneljänneksen Hongan kyydissä koripallon ensimmäisessä SM-finaalissa. Sitten Honka meni täysin menojaan ja kirjautti finaalisarjan avausvoiton lopulta helposti pistein 90-76.
Honka ja Lahti valmiina korisfinaaleihin
20.4.2007, 13.29
Espoon Honka ja Namika Lahti käynnistävät Korisliigan fyysisen finaalisarjan lauantaina Tapiolan Urheiluhallissa. Pantteri-patsaan metsästyksen juoni on selvillä jo hyvissä ajoin ennen
ensimmäistä ylösheittoa: Namika Lahti pyrkii horjuttamaan Hongan tasapainoa tunnetusti aggressiivisella puolustuksella.
Honka ja Lahti Korisliigan finaaleihin
17.4.2007, 22.45
Espoon Honka kohtaa Namika Lahden ensi lauantaina Tapiolan Urheiluhallissa käynnistyvissä Korisliigan finaaleissa. Asia varmistui välierien viimeisissä otteluissa tiistaina, kun Honka nöyryytti kotonaan KTP:tä 92-63 (44-45) ja Lahti kävi samaan aikaan hakemassa Katajasta kovan 76-61 (40-35) -voiton.
Namika Lahti ei anna periksi
16.4.2007, 22.01
Ei ihme, että Lahden urheilutalolla jokunen istumapaikka jäi miehittämättä, kun Namika Lahti juoksi parketille Katajaa vastaan veitsi totaalisesti kurkulla. Vähänkin sydämestään huolehtivat ja varsinkin he, joiden nitrot olivat jääneet apteekista hakematta, olikin parasta jäädä kotiin. Niin huikea spektaakkeli kesähelteisessä Lahdessa esiteltiin. Namika voitti lopulta 91–90 ja ratkaisu finalisteista siirtyi huomiseen.
Vanhemmat jutut arkistosta.

