Juhannusheila Latvia antoi varoituksen Suomelle
20.6.2012, 21.59
Suomen naisten korismaajoukkueen juhannuspäivän EM-karsintavastus Latvia oli omaa luokkaansa keskiviikkoillan EM-karsintaottelussaan Kreikkaa vastaan. Zane Tamanen huippupelin kannattelema Latvia haki kolmannen perättäisvoittonsa, tällä kertaa pistein 63–46 (37–22).
Kaksimetrinen, 28-vuotias Tamane takoi 18 pistettä kreikkalaispuolustuksen estelyistä huolimatta ja noukki 12 levypalloa. Tamanen lisäksi latvialaisjoukoista erottautui edukseen 21-vuotias takapelaaja Ieva Kastina, joka upotti 12 pistettä (kolmoset 4/5) ja jakeli kahdeksan syöttöä.
Latvia siirtyi jo ottelun alussa 19-9-johtoon, eikä antanut aggressiivisella puolustuksellaan ja tempopelillään Kreikalle mitään anteeksi. Kreikka upotti pelitilanneheittonsa vain 35 prosentin tarkkuudella.
Latvia on voittanut kaikki kolme EM-karsintaotteluaan. Kreikalla on tilillään voitto ja tappio. Keskiviikon myöhäispelissä kohtaavat Italia ja Luxemburg.
Suomi kohtaa Latvian lauantaina 23.6. eli juhannuspäivänä Tikkurilan Valtti Areenalla klo 16 alkavassa ottelussa.
Lisää uutisia
- Denver palasi kotivoittokantaan 1.5.2013, 08.54
- Nieminen jatkoon Münchenin nelinpelissä 30.4.2013, 16.49
- Nieminen joutui jälleen taipumaan Gulbisille 30.4.2013, 13.35
- Pakkovoiton edessä ollut Houston kesti Oklahoma Cityn kirin 30.4.2013, 11.41
- Selkä seinää vasten pelannut Brooklyn karkasi lopussa selvään voittoon 30.4.2013, 07.50
- Katajan ja Karhun valmentajat kehuivat parantunutta peliä 29.4.2013, 22.44
- Finaalipaikat eivät ratkenneet Korisliigassa 29.4.2013, 20.49
- Nieminen odottaa tiukkaa vääntöä Münchenissä 29.4.2013, 19.03
- NBA-legenda avioitui uudelleen 29.4.2013, 17.57
- Rajala kypsyi maajoukkuepelaajaksi pitkän kaavan mukaan 29.4.2013, 17.04
- Brasilian lentispojat sparraamaan Suomea 29.4.2013, 14.59
- ”Halusimme pitää ringin tiiviinä ja tuttuna” - Naarassudet tutuin voimin EM-karsintaan 29.4.2013, 11.25
- Ojansivu huhtikuun pelaaja Mestaruusliigassa 29.4.2013, 10.24
- Stephen Curry jälleen hurjana - Golden State enää voiton päässä jatkopaikasta 29.4.2013, 08.29
- ATP-listalla tippuneella Niemisellä toistaiseksi ylitsepääsemätön vastus Münchenissä 29.4.2013, 06.48
- Kotin Cremona väänsi vierasvoiton, Huff iskussa 28.4.2013, 23.18
Sport Content Oy

