Mikko Ilonen hakee menestystä Dubaista
3.2.2010, 07.49
Mikko Ilosen pelit Dubai Desert Classicissa Emiratesin kentällä käynnistyvät torstaina aamun viimeisessä kolmen miehen ryhmässä. Iloselle kisa on kolmas perättäinen Lähi-Idän kiertueella, kahdessa aiemmassa sijaluvut ovat olleet 13 ja 49.
-Kaikki hyvin, mies on kunnossa ja valmistautuminen mallillaan. Tavoite on saavuttaa tämän jakson paras sijoitus, Ilonen linjasi tiistaina päivänsä päätyttyä.
Keskiviikon Ilonen viettää harjoitusalueilla yhdessä valmentajansa Timo Rauhalan kanssa.
Dubai on ET:n kisapaikoista Iloselle varsin tuttu. Hän on leireillyt siellä talvisaikaan vuosikausia. Ensimmäisen kerran Ilonen pelasi Dubain kisan jo vuonna 2001. Kaudella 2003 hän oli kisassa kuudes johdettuaan sitä kolmannen kierroksen alkuvaiheilla.
Dubaissa Ilonen saa vastaansa lähes kaikki Euroopan Tourin tähdet. Voittoa puolustaa 20-vuotias Rory McIlroy. Mukaan on isolla dollarinipulla houkuteltu myös viimevuotinen British Openin sankari, syyskuuussa 60 vuotta täyttänyt Tom Watson joka aloitti kuluvan vuoden kahdella yli 50-vuotiaiden kiertueen Champions Tourin kilpailun voitolla.
Lisää uutisia
- Veikkasen joukkue menetti johtajanpaidan Ranskassa 11.2.2012, 20.10
- Käsivamma katkaisi Sundbergin voittoputken 11.2.2012, 18.37
- Johtajan paita Veikkasen joukkueen kirimiehelle 10.2.2012, 18.40
- Ilonen karsiutui Dubaissa 10.2.2012, 14.32
- Minea Blomqvist-Kakko karsiutui Melbournen kisasta 10.2.2012, 13.38
- Pyöräilijä Jan Ullrich todettiin syylliseksi 9.2.2012, 21.15
- Veikkanen aloitti kauden talvisissa olosuhteissa 9.2.2012, 20.35
- Ilosella surkea puttipäivä Dubaissa 9.2.2012, 15.41
- Kuusi koulutuskeskusta huippu-urheilun kehittäjiksi 9.2.2012, 15.30
- Suomen joukkueet EM-sulkapalloon nimetty 9.2.2012, 15.20
- Ilosella iltapäivästartti Dubaissa 8.2.2012, 08.21
- Contador vakuuttaa: Aion jatkaa pyöräilyä 7.2.2012, 21.15
- Schleck: Tämä on surullinen päivä pyöräilylle 6.2.2012, 16.55
- Contadorille kahden vuoden panna 6.2.2012, 12.26
- Patriots-luotsi vähäsanainen katkeran tappion jälkeen 6.2.2012, 07.08
- Super Bowlin MVP ei menettänyt uskoaan runkosarjassa eikä finaalissa 6.2.2012, 06.21
Sport Content Oy

