Suomen urheilumenestyksen parantamiseksi kehitetty keinoja
20.6.2012, 16.52
Huippu-urheilun muutosryhmän työ on siirtynyt loppusuoralle. Työn kokonaisvaikutukset suomalaiseen huippu-urheiluun ja menestykseen näkyvät kuluvan vuosikymmenen aikana, mutta jo nyt on nähtävissä selkeitä tuloksia sekä hyviä uusia toimintamalleja kohti tulevaisuutta.
- Muutostyön tuloksia on paljon. Huippu-urheilijat ja lajiliitot ovat mukana työssämme ja on syntynyt yhteinen tahto vahvistaa urheilijan polkua. Huippu-urheilun kehittämiselle on syntynyt uusi sisältö ja toimintatavat ja uusi huippu-urheilun rakenne on syntymässä. Lisäksi ensimmäisen kerran on tehty koko suomalaisen huippu-urheilun resurssitarve-esitys, listaa muutosryhmän johtaja Jukka Pekkala työn tuloksia.
- Lisäksi KIHUn roolin muutos, valmentajakoulutuksen uudistaminen, urheiluakatemioiden toiminnan vahvistuminen ja valmentajavakanssien suuntaaminen niihin ovat konkreettisia esimerkkejä koko ajan tapahtuvasta muutoksesta. Huippuvaiheen uusi toimintamalli – johdettu yhteistyö, jatkuva osaamisen kehittyminen ja lajien välinen cross talk – ja sen testaus, on merkittävä toiminnallinen tulos.
- Listaa voi jatkaa vielä esimerkiksi valmennuskeskusten, liikuntalääketieteen keskusten ja muiden huippu-urheilussa toimivien mukaan saannilla muutostyöhön – joka vielä jatkuu. Ja nyt näyttää myös siltä, että saamme lähiaikoina resurssipäätöksiä esitystemme konkretisoitumiseksi, summaa Pekkala.
Vajaan kahden vuoden työhön on mahtunut – kuten muutostyöhön aina - myös haasteita. Tavoitteita ja aikataulua on jouduttu tarkastelemaan kriittisesti.
- Toimijoiden erilaiset odotukset ja vanhat toimintamallit ovat asettaneet muutostyön sisällöille ja aikataululle kovia haasteita, kuvaa Pekkala.
Jyväskylästä suomalaisen huippu-urheiluosaamisen piilaakso
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU vastasi toukokuussa myöntävästi Olympiakomitean pyyntöön ottaa vastuu Osaamisohjelman toteuttamisesta.
- Lähdemme yhteistyössä muutosryhmän kanssa uudistamaan KIHUa niin, että meillä on valmius ottaa vastaan Osaamisohjelman laajemmat vastuut ja tehtävät, linjaa KIHUn johtaja Jukka Viitasalo.
- Rakennamme huippu-urheilun tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoiminnan kokonaisuutta, jolla voimme jatkossa toimia entistä vahvemmin urheilijoiden ja valmentajien arkivalmennuksen tukena ja kehittää suomalaisen ja kansainvälisen osaamisverkoston yhteistyötä ja toimintaedellytyksiä. Tiivistyvä yhteistyömme Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Keski-Suomen Urheiluakatemian kanssa, sekä Jyväskylän kaupungin merkittävä tuki mahdollistavat Jyväskylän kehittymisen suomalaisen huippu-urheiluosaamisen piilaaksoksi, Viitasalo uskoo.
Urheiluakatemiaverkosto viritetty urheilijan polun vahvistamiseen
Urheiluakatemiaverkostosta on kasvamassa keskeinen osa kansallista huippu-urheilun rakennetta. Akatemiaverkosto laajentaa vastuunottoaan koko urheilijan polulle, alakouluista korkeakouluihin. Seudullinen ja paikallinen yhteistyö on käynnistynyt yli laji- ja seurarajojen jo usealla seutukunnalla ja konkreettisia tuloksia mm. resurssien suhteen on syntynyt. Kuntakenttä on hienolla tavalla luomassa akatemioille toimintaedellytyksiä.
- Paikallisesti akatemia on tärkeä huippu-urheilun sparraaja, joka kokoaa valmennuksen eri asiantuntijapalvelut yhteen. Akatemioiden kautta pystytään myös resursoimaan valmennusta ja luomaan tukipalveluja urheilijoille, kertoo Lapin urheiluakatemian koordinaattori Reijo Jylhä.
- Huippu-urheilija on akatemian keskipisteessä ja akatemia tarjoaa niin päivittäispalveluja kuin olosuhteitakin. Myös valmentajille akatemia on kouluttautumiskanava sekä tärkeä ruutu valmentajakierrossa, Jylhä jatkaa.
Huippu-urheiluyksikön valmistelu syksyn painopisteenä
Muutosryhmä jatkaa työskentelyään vuoden 2012 loppuun asti. Sen jälkeen kehitysvastuun ottaa Suomen Olympiakomitea ja Paralympiakomitea. Merkittävä päätös tapahtuu heinäkuussa kun Olympiakomitean hallitus valitsee Huippu-urheiluyksikön johtajan. Syksyn aikana tehdään myös muita rekrytointeja ja tavoitteena on aloittaa mm. lajiryhmävastaavien ja asiantuntijaverkoston työ pilottihankkeella. Syyskuun loppuun mennessä muutosryhmä valmistelee yhdessä Olympiakomitean kanssa Huippu-urheiluyksikön toiminta- ja taloussuunnitelman vuodelle 2013.
Lajiliitot ovat tiiviisti mukana muutostyön kaikissa vaiheissa. Suurten joukkuelajien yhteistyötä ja toimintamallin rakentamista syvennetään syksyllä erillisellä ohjelmalla.
Lisää uutisia
- Mikko Ilonen kärkikahinoissa 2.5.2013, 08.59
- Uintilegendan valmentaja Turkin olympiatiimiin 30.4.2013, 16.23
- O´Sullivan jyräsi jälleen Carterin MM-snookerissa 30.4.2013, 12.20
- Nyströmit avaavat kautensa Shanghaissa 30.4.2013, 12.02
- Junhui ja Bingham jatkoon MM-snookerissa 29.4.2013, 18.41
- Suomalaisille voitto ja kakkossija Viron korttelikisasta 29.4.2013, 16.56
- Kivelälle toinen nelossija Dresdenissä 28.4.2013, 21.29
- Lähteenmäki alitti vammaisuinnin MM-rajan 28.4.2013, 21.13
- Piiroinen kauhoi kaksi komeaa haamurajaa 28.4.2013, 20.06
- Wolverines avasi europelit tappiolla 28.4.2013, 19.58
- Lidström kaksoisvoittoon Ypäjän aikasarjassa 28.4.2013, 16.30
- Hawkins yllätti maailman ykkösen MM-snookerissa 28.4.2013, 16.20
- Kivelä hyppäsi neljänneksi Dresdenissä 27.4.2013, 20.04
- Pulkkanen golfasi kakkoseksi Madridin haastajakisassa 27.4.2013, 18.32
- Talviolle voitto Ypäjän lauantain pääluokassa 27.4.2013, 18.26
- Tuula Tenkanen purjehti kakkoseksi 27.4.2013, 13.59
Sport Content Oy

